Uskallanko kysyä neuvolassa apua tähän?

Riippuu varmaankin neuvolantädista ja miten asiansa esittää

ei kannata

Rokeasti vaan neuvolassa kerrot. Sieltä sinut ohjataan puhumaan jollekin ammattiauttajalle. Myöhemmin paras paikka on varmaan synnytyspelkopoliklinikka.

Täällä yksi samassa veneessä olija. Ensimmäinen raskaus meni hyvin, toinen todella vaikea sekä traumaattinen synnytys. Vajaa vuoden kesti että sain suljettua asian mielestä. Teimme kolmannen lapsen, toisen raskauden ja synnytyksen kummitukset palasivat ja olivat mielessä koko kolmannen raskauden ajan.

Miehen kannustamana rohkenin kysyä neuvolassa onko mahdollista päästä juttelemaan traumoistani. Erittäin empaattisesti vastattiin, että tietenkin jos haluan. No, aloin jänistää ja sanoin, että mietin vielä onko tarvetta ja palaan tarvittaessa asiaan. Ainakin tuolla käynnillä minuun suhtauduttiin empaattisesti. Karua, että pitää naisen miettiä voiko vaikeasta raskaudesta/synnytyksestä puhua ilman hullun leimaa otsassa. Tuntuu jotenkin väärältä pyytää keskustelua, niin monet naiset synnyttää ilman traumoja ja heille jää positiivinen tai edes neutraali tunne raskaudesta ja synnytyksestä.

millähän sitä saisi rohkeutta pyytää keskustelua esimerkiksi psykologin kanssa?

Tottakai uskallat.

Mäkin itkin ja volisin neuvolassa tuota samaa asiaa. Sain lähetteen pelkopolille, missä käytiin edellistä synnytystä läpi :) kävin myös psykologilla

En ole puhunut kunnolla näistä peloista ja niiden syistä kenellekään ja pelkään, että jos alan niistä avautumaan, murrun ihan täysin ja vollotan silmät päästäni. Ja sitten tietoihin tulee joku merkintä tästä. -ap

Minäkin pelkään samaa. Mitäs jos pääsen puhumaan jonnekin ja itkeä tihrustan niin paljon, että psykologin mielestä paras vaihtoehto on hullujen huone..

En siis pelkää itse synnytystä. Edellinen raskaus oli fyysisesti, mutta erityisesti henkisesti erittäin raskas. Tämä uusi raskaus nostanut vanhat muistot ja mielialat pintaan. -ap

Vierailija kirjoitti:

Minäkin pelkään samaa. Mitäs jos pääsen puhumaan jonnekin ja itkeä tihrustan niin paljon, että psykologin mielestä paras vaihtoehto on hullujen huone..

Höpöhöpö :) mäkin volisin psykologilla kauheista peloista, jotka esikoisen synnytys jätti. Kerroin menettäneeni yöunet, syöminen takkuaa, elämä on perseestä, kun pelkään niin. Oli tosi mukava ja empaattinen psykologi. Samat asiat vollotin pelkoihin erikoistuneelle kätilölle, jonka kanssa käytiin tutustumassa synnytyssaliin, synnytysaltaaseen jne. Samat asiat vollotin myös kahdelle lääkärille. Lopulta päädyin lääkärin ja psykologin kanssa pelkosektioon, kun pelko häiritsi niin elämää ja raskautta

Ne tekee lasun syntymättömästä lapsestasi jo ennakkoon. Joudut tahdonvastaiseen ja lapsesi otetaan huostaan synnytyssalista. Olet hullu, joten et ole kykenevä huolehtimaan vauvasta.

Hei täällä psykologi vastaa. Mulla ei ole lapsia, enkä ole lastenneuvolan puolella töissäkään, mutta tottakai synnytyspeloista pitää voida kertoa terveydenhoitajalle, joka saa luvan ohjata eteenpäin jos itse haluat sitä! Jos terveydenhoitaja ei ota vakavasti, puhu toiselle th:lle, lääkärille tai neuvolan esimiehelle. Ihan ymmärrettävää on, että synnytys pelottaa, eikä sen pelon kanssa pidä jäädä yksin! Tuntuu oikeastaan aika oudolta, jos neuvolan th ei itse ota puheeksi henkiseen jaksamiseen, pelkoihin, aiempiin huonoihin kokemuksiin yms.  liittyviä juttuja tapaamisillaan.

Ja jos tuntuu, että kiireinen th sanoo tyyliin "joo kaikkia pelottaa, kyllä se siitä", niin lyö vaikka nyrkkiä pöytään ja sano, että  sun pelko on ihan todellinen ja että haluat oikeaa keskusteluapua tähän ammattilaisen kanssa. Ei omituisiakaan pelkoja pidä hävetä tai salailla, lisäksi synnytyspelko ei todellakaan ole edes mikään omituinen pelko! Salailu vie lisäksi energiaa ja pelosta tulee vielä isompi mörkö.

Äskeinen psykologi vielä jatkaa:  luin sun alkuperäisen viestin vähän liian nopeasti, et ilmeisesti kärsikään itse synnytyksen pelosta vaan aiempaan raskauteen liittyvistä henkisistä traumoista. Mutta jos pelot haittaavat elämää, niin yhtä kaikki; niihin kannattaa vaatia ja hakea tukea. Se, että menee keskustelemaan vaikka psykologin kanssa, ei tarkoita että on tulossa hulluksi, päinvastoin fiksu ihminen osaa ja jaksaa vaatia itselleen apua. Enkä usko, että sua leimataan miksikään "seurantaa tarvitsevaksi sekopääksi", päinvastoin! Jos haet apua itsellesi, se on vastuullista vanhemmuutta. Niin ja senhän takia meitä psykologeja on töissä, että asiakkaat pääsisi keskustelemaan ongelmistaan :)

Totta kai puhut heti neuvolassa! Et ole ainoa, joka kamppailee noiden pelkojen kanssa ja se on ihan normaalia. Parempi että pääset puhumaan asiasta ja olosi helpottuu.

Tsemppiä!

t. yksi saikku

Minullakin jäi traumoja siis myös raskaudesta, ei pelkästään synnytyksestä. Toinen raskaus oli niin kamala, samoin kolmas vaikka mies reppana yritti tukea kaikin tavoin. Kun ne edellisen raskauden, ja minulla myös edellisen synnytyksen, traumat vaan hiipi mieleen ja jäi sinne. Kolmaskin siis jo syntynyt hetki sitten niin sekin mietityttää onko hölmöä hakea keskustelua kun tilannehan on jo ohi? Viimeinenkin raskaus ja synnytys takana, kaikenhan pitäisi olla siis hyvin. Ei ole, miksi ei voi vain antaa olla ja olla onnellinen kolmesta lapsesta?

Ap, itselläni toisen raskauden traumat nousi kolmannessa erittäin voimakkaasti mieleen ja nyt ovat pahempina mielessä vaikka kolmaskin syntynyt. Käsittele ne asiat nyt raskaana ollessasi, itse tein virheen ja yritin sulkea ne vaan pois mielestä.

Terkuin se, joka pelkää että hullujen huone kutsuu.

Vierailija kirjoitti:

Minullakin jäi traumoja siis myös raskaudesta, ei pelkästään synnytyksestä. Toinen raskaus oli niin kamala, samoin kolmas vaikka mies reppana yritti tukea kaikin tavoin. Kun ne edellisen raskauden, ja minulla myös edellisen synnytyksen, traumat vaan hiipi mieleen ja jäi sinne. Kolmaskin siis jo syntynyt hetki sitten niin sekin mietityttää onko hölmöä hakea keskustelua kun tilannehan on jo ohi? Viimeinenkin raskaus ja synnytys takana, kaikenhan pitäisi olla siis hyvin. Ei ole, miksi ei voi vain antaa olla ja olla onnellinen kolmesta lapsesta?

Ap, itselläni toisen raskauden traumat nousi kolmannessa erittäin voimakkaasti mieleen ja nyt ovat pahempina mielessä vaikka kolmaskin syntynyt. Käsittele ne asiat nyt raskaana ollessasi, itse tein virheen ja yritin sulkea ne vaan pois mielestä.

Terkuin se, joka pelkää että hullujen huone kutsuu.

Ei ole todellakaan liian myöhäistä sulle lähteä hakemaan apua vieläkään. Puhu terveydenhoitajalle, hän varmaan osaa ohjata sut eteenpäin kunnan sellaiseen palveluun, joka sulle sopivin. Tärkeintä, että th:lle puhuessasi kerrot tilanteen sellaisena kuin se on, et turhaa vähättele. Tai jos sulla on varaa, hakeudu yksityiselle puolelle. Trauman jälkihoito kannattaa ottaa vakavasti, oli se trauma tullut sitten onnettomuudesta tai raskaudenaikaisista kokemuksista. Jos mulla itselläni olisi psyykkinen trauma esim. raskaudesta, hakeutuisin ehkä mieluiten EMDR-terapiaan, koska uskoisin sen sopivan itselleni sillä en tykkää puhua niin paljoa asioistani. Mutta asioiden painaminen villasella ei ole välttämättä paras ratkaisu. Voi olla, että ne sun raskausajan pahat muistot tulevat seuraavan kerran pintaan silloin kun tulee uusi haastava tilanne elämässä. 

t. se aiemmin tähän ketjuun vastannut psykologi

Ap, tuo kuulostaa kovin tutulta ja yleiseltäkin. Harvinaista ei todellakaan ole. Tapauksessasi ohjaisin sinut neuvolapsykologille sekä synnytyssairaalan pelkopolille.

Terv. Neuvolan th

Vierailija kirjoitti:

En ole puhunut kunnolla näistä peloista ja niiden syistä kenellekään ja pelkään, että jos alan niistä avautumaan, murrun ihan täysin ja vollotan silmät päästäni. Ja sitten tietoihin tulee joku merkintä tästä. -ap

Mitä sitten jos potilastiedoissasi näkyy synnytyspelko? Se terkkari laittaa sinut synnytyspelkopolille sairaalaan, siellä käytte läpi traumasi ja teette synnytyssuunnitelman. Mikä tässä nyt on kamalaa?