Lue keskustelun säännöt.
Olen vanhemmiten alkanut ajatella, että äitini on kateellinen minulle
21.07.2016 |
Se tuntuu pahalta sillä hän on minulle läheinen.
Hänellä on itsellään ollut aina huono itsetunto. Muistan että silloin kun olin nuorempi ja epävarmempi hän kehui minua usein mutta nykyään kun olen saanut itsevarmuutta hän on alkanut lytät minua. Sanoo mm. että kukaan mies ei tule kiinnostumaan minusta kun minulla ei ole harrastuksia enkä ole kiinnostunut mistään (nämä johtuvat varmasti masennuksestani).
Äitini on usein nähnyt tarpeelliseksi mainita ettei ole koskaan ollut kateellinen kenellekään ja kateus tuntuu olevan hänelle kuin punainen vaate. Minusta taas kateus on hyvinkin inhimillinen tunne ja minä ainakin voin myöntää että olen tuntenut kateutta useastikin. Myöhemmällä iällä olen oppinut käsittelemään sitä. Se on omalta osaltaan tehnyt minusta vieläkin masentuneemman, kun olen tajunnut, kuinka turhaa sekin on.
Haluaisin eroon tästä kaikesta. Tuntuu hirveältä ajatella ettei olisi koskaan pitänyt syntyäkään.
Kommentit (21)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei,
Mun aiti oli mulle kateellinen ja tajusin taman vasta aikuisena. Mina sain kuulla kuinka pitaisi lopettaa lukion ja menna amikseen "kun et siella parjaa". Sairastin masennusta ja olin paljon pois koulusta mutta sain silti hyvia arvosanoja ja valmistuin ja paasin yliopistoon. Aiti ei ollut itse koskaan hyva koulussa ja tuntuu ettei kestanyt sita etta olin "laiska" ja silti menestyin paremmin kuin han aikanaan.
Kaytko terapiassa masennuksen takia? Jos kayt niin kannattaa ottaa tama asia puheeksi. Minulla yksin masennukseni syy oli aitini surkea vanhemmuus ja kyvyttomyys tukea kehitystani. Kavin toisesta syysta terapiassa ja aitisuhde tuli siella esille.
Kannattaa myos sanoa suoraan ettei sinulle puhuta tuohon tyyliin. Sina paatat miten annat itseasi kohdeltavan!
Minulle on tullut vanhemmiten sellainen tunne että äitini on kateellinen hyvästä suhteestani. Epävakautensa vuoksi ei kykene kestäviin suhteisiin. Miehelleni hän on häpeämättömästi flirttaillut jo siitä asti kun olimme nuoria (alaikäisiä.)
Meillä kotona etenkin äiti hoputti, että tyttöjen pitää hankkia hyvä koulutus ja työ, koska hänellä ei ollut mahdollisuutta kouluja käydä vaikka päätä ja halua olisi ollut. Äiti joutui jäämään auttamaan kotitalon töissä. No, kun on koulutusta ja työ, äiti koko ajan nokkii siitä ja sen täytyy olla kateutta, ei sitä oikein muuksi voi tulkita. Meitä lapsia hän on aina lytännyt ja arvostellut ja vähätellyt, ulospäin taas muille leuhkinut.
Äidit eivät muuksi muutu, joten ainoa mihin voi vaikuttaa on olla erilainen äiti omille lapsille.
Äitisi voi hyvinkin olla sulle kateellinen ja monet huonon itsetunnon omaavat lyttäävät aina muita. Kaikki eivät tee sitä edes tietoisesti, monet kylläkin. Se on vain heidän tapansa. Huono mieli koko ajan, niin eivät osaa ajatella mitään positiivista.
Älä välitä äitisi puheista! Sä olet tärkeä, hyvä ja tarpeellinen ihminen! Ala elämään omaa elämääsi ja lopeta äitisi kuunteleminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En käy terapiassa. Ehkä pitäisi.
Tässä viime aikoina olen alkanut toivoa ettei minun tarvitsisi olla enää äitini kanssa tekemisissä. Ei ainakaan niin läheisissä väleissä kuin tähän asti.
Aina kun minulla menee hyvin äitini alkaa kutsua minua ylimieliseksi. Hän on tottunut siihen että olen masentunut ja yksinäinen. Heti jos tapaan jonkun uuden ihmisen hänen äänestään kuuluu pettymys. Uskon että hän ei halua päästää minua itsenäistymään ja elämään elämää hänen elämänsä ulkopuolella.
Tämä on kamalaa ja musertaa minua.
Ja pahimmalta tilanteeni tuntuu silloin kun tapaan jonkun ihanan ja fiksun miehen jonka uskoisin voivan "pelastaa" minut ja kaikki loppuukin ennen kuin on ehtinyt kunnolla alkaakaan. Silloin tulee taas se fiilis että ilmeisesti elämäntehtäväni on olla onneton ja ikuisesti äitini vallassa.
No joo, ehkä minä todella tarvitsen terapiaa.
Ap
Älä ap kerro kaikkea äidillesi. Suodata paljon pois. Niin me muutkin tehdään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En käy terapiassa. Ehkä pitäisi.
Tässä viime aikoina olen alkanut toivoa ettei minun tarvitsisi olla enää äitini kanssa tekemisissä. Ei ainakaan niin läheisissä väleissä kuin tähän asti.
Aina kun minulla menee hyvin äitini alkaa kutsua minua ylimieliseksi. Hän on tottunut siihen että olen masentunut ja yksinäinen. Heti jos tapaan jonkun uuden ihmisen hänen äänestään kuuluu pettymys. Uskon että hän ei halua päästää minua itsenäistymään ja elämään elämää hänen elämänsä ulkopuolella.
Tämä on kamalaa ja musertaa minua.
Ja pahimmalta tilanteeni tuntuu silloin kun tapaan jonkun ihanan ja fiksun miehen jonka uskoisin voivan "pelastaa" minut ja kaikki loppuukin ennen kuin on ehtinyt kunnolla alkaakaan. Silloin tulee taas se fiilis että ilmeisesti elämäntehtäväni on olla onneton ja ikuisesti äitini vallassa.
No joo, ehkä minä todella tarvitsen terapiaa.
Ap
Hyvätkin miehet lähtevät karkuun sellaista naista, joka haluaa miehen pelastavan heidät. Sehän on hirvittävän suuri vastuu. Eikä se ole edes kovinkaan järkevää, koska sitten miehellä on myös vastuu sinun pinnalla pysymisessä ja raskastahan sellainen taakka on.
Ihan ensimmäiseksi sinun kannattaa katkaista napanuora äitiisi, etsiä omaan elämääsi muita ihmisiä, ystäviä ja muuta sisältöä. Mieti millaisena sinä haluat elämäsi elää. Etsi harrastuksia ja mielekästä tekemistä. Kun olet omilla jaloillasi, et enää pahemmin heilu äitisi puhaltelusta. Ja rakkaussuhteesikin voi kestää paremmin kun et enää ole riippana.
Ei kenenkään elämäntehtävä ole olla onneton. Se on vain tunne, joka kertoo sinulle, että sinun täytyy tehdä elämässäsi muutoksia.
Tuli mieleen sellainenkin että äitini aina arvostelee minua - "Miksi sä laitat noin paljon meikkiä", "miksi sä laitat hiukset aina noin", "miksi sä ostat aina jotain mistä et sitten pidäkään" (hänellä on itsellään vaatekaappi täynnä vaatteita joissa on laput kiinni), "miksi sä teet noin kun voisit tehdä näin" jne.
Mistä tuollainen arvostelu johtuu?
Minun mielestäni ei ole mitenkään tarpeellista.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä ap kerro kaikkea äidillesi. Suodata paljon pois. Niin me muutkin tehdään.
Juuri näin. Puhu säästä ja muista yleisistä asioista. Älä mistään yksityisistä asioistasi.
Vierailija kirjoitti:
Heti jos tapaan jonkun uuden ihmisen hänen äänestään kuuluu pettymys. Uskon että hän ei halua päästää minua itsenäistymään ja elämään elämää hänen elämänsä ulkopuolella.
Tämä on kamalaa ja musertaa minua.
Jos se pettymys kuuluu vain äänessä eikä sanoissa, se on ihan normaalia. Älä anna sen musertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olo myös hyvin.arvelti ettei .mulla ole ystäviä pelkästänä äiti. Mä oon niin erkaantunut muista ihmisistä etenkin ystävyyssuhteista etten enää osaisi varmaan kebenkään ystävä ollakaan. Tuntisin myös tekeväniv väärin äidilleni jos hankin ystäviä, miettikää! Onko tervettä?
Myös usko ihmisten hyvyyteen on kadonnut. Ihmiset haluavat kaiken hyvän itselleen ja tämä kaikki on oikeasti vain näytelmää ja kilpailua siitä kuka on parempi kuin toinen. Mä en haluaisi ajatella näin mutta ajattelen. Mitä vittua. Ahdistaa niin ettei saa kunnolla henkeä. Mä en jaksa enää.
Ap
Kuinka paljon olet tekemisissä äitisi kanssa? Ymmärsin, että aika paljon. Väliä siihen äitiin. Aikuistu ja näytä, että pärjäät. Et pärjää, jos pidät äitisi lähelläsi ja kerrot hänelle kaiken ja äitisi saa syyn arvostella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yllättävän monet vanhemmat kadehtivat omia lapsiaan, uskomatonta mutta totta. Varmaan yleisempää saman sukupuolen kesken.
Minun elämääni kadehtii isäni: kuvitelkaa että on olemassa mies, isä, joka kadehtii oman tyttärensä elämää! Tämän kateuden hän naamioi aina arvosteluun, lyttäämiseen, haukkumiseen, alentamiseen, kaiken tekemäni mitätöimiseen.
Ehkä se, että olen todellakin onnistunut saavuttamaan kaiken ilman hänen apuaan, on hänelle liikaa?
Jep olen yrittänytkin ottaa etsäisyyttä äitiini mutta asun hänen omistanassaaan kämpässä joten se on suurin syy miksi olen hänen kanssaan niin paljon tekemisissä. Olen asunut siis ko kämpässä koko ikäni eli hyvin vaikea lähteä muualle asumaan. Tuntuu että olen kotini vanki. Pelottaa ajatuskin asua jossain muualla. Helvetti miten mä oon ajautunu tällaiseen?
Ap
Narsistisanaa viljellään paljon, mutta voisiko äitisi olla narsisti? Mulla narsisti-isä joka kietonut siskoni pikkurillinsä ympärille. Aina kun siskoni löytää muuta elämää kuin isäni, isä alkaa haukkumaan näitä ihmisiä ja kääntää siskoni heitä vastaan, joka ikinen kerta.
Ehdotitte etten kertoisi yksityisiä asioitani hänelle. Kai se on jotain näyttämisen halua koska tuntuu että äitini ei halua päästää irti minusta. Haluaisin näyttää hänelle että hän ei minua otteessaan pidä. Eli oikeastaan mun pitäisi saada itseni inhoamaan häntä jotta voisin katkaista välit. Mutta onko sekään oikein? Muuten tunnen tekeväni väärin häntä kohtaan jos lähden elämään omaa elämääni.
Ap
Olisiko jotain henkilöä, joka voisi tukea sinua äidistä irtautumisessa? Kuulostaa siltä, että et rohkene tehdä tarvittavia muutoksia itse. Sellainen tukiläheinen voi löytyä yllättävältäkin taholta, esim. töistä ihan eri ikäluokan ihmisestä.
Eli, olet masentunut ja sinulla ei ole harrastuksia etkä ole kiinnostunut mistään. Näin kuvailet itseäsi. Äitinäsi olisin ihan helkkarin huolestunut sinusta. Sinun kirjoituksessasi ei ole mitään järkeä, miksi äitisi olisi kateellinen sinulle?
Kuvittelenko vain? Toivon niin.
Ap