Lue keskustelun säännöt.
Unihalvausten aikana ruumiista irtautumisia kokeneet
20.07.2016 |
Ihan alkuun, minulla ei ole mitään diagnosoituja sairauksia. Opiskelen, harrastan kilpaurheilua, teen töitä. Sosiaalinen elämä on hyvä ja koen kaikinpuolin olevani täysin normaali. Elämääni on kuitenkin vuosikaudet varjostanut enemmän tai vähemmän eräänlaiset ikävät kokemukset - unihalvaukset. Ne tuntuvat niin absurdeilta kokemuksilta näin päiväsaikaan, ja koen ne ehkä jossain määrin tabuna. Jos kertoisin unihalvauksista lähipiirille avoimesti, saisin varmasti passituksen suljetulle osastolle. Toisekseen, en usko että unihalvauksia voi ymmärtää kokematta niitä. Jotkut todella kuvittelevat, että kohtaukset ovat verrattavissa painajaisiin tai muuhun unenomaiseen.
Sitten itse asiaan. Alkuun pelkäsin tietysti unihalvauksia kuollakseni ja kieltämättä ne nykyäänkin ahdistavat, mutta sitäkin enemmän aiheuttavat suurta raivoa ja vihaa itse kohtauksen aikana. Saatan saada parhaillaan 3-5 unihalvausta/yö, joskus voi mennä viikko ilman yhtäkään unihalvausta. Nykyisin en juurikaan yritä ehtiä osumaan mihinkään hieman ennen kuin halvaus alkaa, koska pystyn ikään kun siirtämään sitä vain eteenpäin. Se tulee siis sillä hetkellä, tai sitten se tulee kohta. Se tulee joka tapauksessa eikä sitä pysty välttämään. Aina haluusinaatioiden aikana alan kyseenalaistamaan aistejani - minkä takia luotan aisteihini ns. normaalitilassa kuten nyt, kun kuulen kaiken hallusinaatioiden aikana potenssiin 1000000. Jaksan siis aina hämmästellä miten ihmeessä ne voivat tuntua niin todellisilta ja aidoilta ja tämä tietämättömyys ärsyttää. Mikä ne aiheuttaa? Miksi unihalvauksista ei ole enempää tutkimustuloksia? Miksi vieläkään ei ole olemassa lääkitystä niiden estämiseksi? Miksi unihalvausten tilanteet ja hallusinaatiot ovat niin selkeitä jokaisella kerralla (joku sahaa pääsi, joku ajaa ylitsesi, joku yrittää viedä sinulta jotain ja tsädäm, loppuu kuin seinään.)
Joka tapauksessa, olen vain kerran kokenut ruumiista irtautumisen. Olin yllättynyt kuinka todellinen se tunne oli, luulin siis ihan oikeasti olevani kuollut kohotessani ylöspäin ilman ruumista. Pystyin ajattelemaan normaalisti, mutta olin vain mieleni enkä pystynyt puhumaan tai saamaan mihinkään kontakia. Se on ainut unihalvaus, jonka aikana olen luullut että en enää elä, normaalisti niiden aikana odottelen vain kohtauksen loppumista ja tiedän olevani unihalvaustilassa. Mutta eilen meinasin taas kokea ruumiista irtautumisen. Tämä kuulostaa hullulta, mutta tajusin että sain kohtauksen siinä vaiheessa kun tunsin että lähelläni on joku muu. Se oli sohvan päädyssä enkä nähnyt sitä ollenkaan, mutta sitten se alkoi puhumaan. Käski mennä ylöspäin ja pois, olin raivoissani ja yritin vain pysyä alhaalla. Sitten se unihalvaus loppui taas kuin seinään. Juuri nyt tätä kirjoittaessa tuntuu typerältä edes avautua aiheesta ja monet varmasti kuvittelee että täällä kirjoittaa joku mielisairas tollo, mutta toivottavasti joku vastaavia kokenut vastaa asiallisesti. Nyt olen alkanut pelätä, että koen unihalvauksen aikana uudestaan ruumiista irtautumisen enkä pääse enää takaisin. Tiedän, että kuulostaa absurdilta pelolta. Oli miten oli, tuntuu ihan kuin minulta yritettäisiin viedä jotain. Onko kellään muulla ollut vastaavaa? Onko kukaan päässyt unihalvauksista eroon ja minkälaisin keinoin? Pidän valoja päällä joka yö, mutta ei auta. Nukun kyljelleen, ei auta ja saatan muutenkin unissani kääntyä selälleen.
Kommentit (7)
Mielenkiitoisesta aiheesta kirjoittelet.
Itsekin saan joskus unihalvauskohtauksia. Olen myöskin oppinut tiedostamaan niiden aikana sen että ne menevät ohitse.
Juuri viime yönä sain taas kohtauksen, mutta tämän kohtauksen aikana koin jotain erilaista, sellaista mitä en ole aijemmin kokenut. Mielestäni heräsin siihen tunteeseen kuin joku olisi hivellyt päätäni/ hiuksiani. Herättyäni kunnolla en tietenkään kyennyt liikkumaan tai sanomaan mitään. Käsien hivelyn ja paineen kyllä edelleen tunsin. Korvani soivat kovempaa kuin ikinä myös samaan aikaan.
Tunnen myös osittain samallalailla kuin sinä. Kuin joku olisi voinut tulla minuun tai haluta minua.
Aijemmin en ole pelännyt näitä kohtauksia, mutta nyt pelkäsin.
En osaa siis auttaa, mutta mielelläni kuulisin lisää sinulta ja muiltakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei! Onpa hauska "sattuma", että kirjoitit tänne unihalvauksista juuri tänään: Minä nimittäin koin sellaisia viime yönä taas pitkästä aikaa. Olen kokenut niitä parikymppisestä asti, ja alkuun ne herättivät itsellänikin suurta ahdistusta. Kokemukset olivat aina ennen pelottavia, ja koin myös noita ruumiistairtaantumisia, joita en pystynyt järjellä itselleni selittämään. Luulin olevani tulossa hulluksi, mutta kun ajan mittaan sain lisää tietoa aiheesta, pelkoni ovat hälvenneet. Jos kerran niin moni muukin kokee ihan vastaavaa, jotain todellista niissä täytyy olla.
En halua tuputtaa sinulle omaa maailmankuvaani, mutta haluaisin esittää kysymyksen: Oletko pohtinut sitä mahdollisuutta, että todellisuus ei olisikaan pelkästään fyysinen maailma? Että mielemme voisikin olla "matkustajana" kehossamme, ja muuntuneen tietoisuuden tilassa voisimme päästä irti kehon rajoituksista? Mitä, jos koettaisitkin nähdä nuo kohtaukset sinulle tarjottuna upeana mahdollisuutena tutustua enemmän mieleesi? Saat asiaan apua, kun vain pyydät sitä ITSELTÄSI. Seuraavan kohtauksen aikana voisit yrittää lähestyä asiaa rakkaudellisesti ja kysyä itseltäsi, mitä alitajuntasi haluaa sinulle kertoa. Mitä asioita nuo pelon, raivon ja ahdistuksen tunteet sinussa edustavat? Miten voisit saada ne käsiteltyä ja valjastettua voimavaraksi?
Viime yönä oman kohtaukseni aikana koin myös hallusinaatioita, mutta ne eivät olleet millään tavalla epämiellyttäviä: Näin mieheni ja kuulin radiokanavia. Ihan hauska kokemus! :) Irtauduin myös ruumiistani, koin itseni "energiaksi" ja pääsin leijailemaan vapaudessa. Kun vertaa nykyisiä kokemuksia aiempiin, muutos on valtava: Ennen saatoin nähdä ja kokea esim. käärmeitä, "hirviöitä", raiskaajia ja kaikenlaista kamalaa. Kun aloin tutustumaan alitajuntaani ja pelkoihini, myös unihalvaukset ovat muuttuneet aina vain miellyttävämmiksi. Nykyään odotan niitä innolla, enkä edes haluaisi niiden loppuvan!
Kaikkea hyvää sinulle, ja tsemppiä tämän asian käsittelyyn. Jos haluat tietää jotain lisää, vastaan mielelläni. Tiedä vain tämä: Sinä ET ole tulossa hulluksi, vaan sinulle on nyt tarjottu upea työkalu mielesi ja alitajuntasi tutkimiseen. Käytä se hyväksesi! :)
Yhden kerran olen kaiketi kokenut unihalvauksen, n 20v sitten.
Oli todella erikoinen tunne kun muistan vieläkin, ei sinänsä mitenkään pelottava, eikä kukaan yrittänyt tehdä mitään pahaa.
Jotenkin tajusin kuitenkin mitä tapahtui ja annoin mennä vaan siinä oudossa tilassa.
Ei ole toistunut, ja ihan hyvä kaiketi niin, ehkä siihenkin lentelyyn jotenkin tottuisi.
Mulla on ollut niitä varmaan ehkä parisenkymmentä kertaa elämäni aikana. Mulla niihin auttoi säännölliset nukkumaanmenoajat lähinnä. Saan sen kohtauksen keskeytymään sillä, että aivan hieman liikutan sormenpäitä tai varpaita, nin se kohtaus ei jatku tai mene pahaksi. En enää pelkää niitä ja niistä herää melkein heti, kun tunnistaa kohtauksen. Kannattaa puhua asiasta lääkärille ja ehkä mieluiten uniongelmiin/narkolepsiaan perehtyneelle lääkärille tai neurologille. Moni ei tosiaan tajua koko juttua ja pitävät outona, mutta se on oikea sairaus/oire, johon ei liity mitään muuta oiretta välttämättä ja se on riippumaton mistään mielenterveyspuolen jutuista.
Yllä olevia lukiessa tuli mieleeni, että meneeköhän tässä nyt ihmisillä sekaisin unihalvaus ja ns. selkounet (lucid dreams)
Unihalvaushan on aivan normaali ja luonnollinen ilmiö aivan kuten on uneen vaipumisen hetkellä ja herätessä hypnoosin kaltainen tila. Unihalvaus suojelee ihmistä nukkuessa siltä, että emme REM unen vaiheessa satuta itseämme, putoa sängystä jne. kun unta nähdessämme viuhdomme menemään. Joillakin ihmisillä sitten unihalvaus saattaa jäädä pieneksi hetkeksi aamulla herätessä päälle ja he kokevat hetken jolloin aivoit toimivat, mutta keho ei reagoi yritykseen liikkua. Tilanne laukeaa yleensä hetken perästä, mutta voi olla pelottava kokemus -- varsinkin jos ja kun ei ymmärrä mitä siinä tapahtui.
Selkounet taas ovat lyhyesti sellaisia, että unta nähdessään ihminen ikään kuin tietää nukkuvansa mutta kykenee tarkkailemaan itseään ikään kuin ulkopuolisesta näkökulmasta ja osaa tai voi oppia ohjailemaan unta mihin suuntaan se kehittyy.
Olen nähnyt itse selkounia jo teininä ja opin myös ohjailemaan miten unet kehittyvät. Saatan palata samoihin uniin myöhemmin ja ohjata sen kehittymään toisella tavalla. Sitä voisi kuvata mielenkiintoiseksi harrastukseksi jossa kehittyy vähä vähältä paremmaksi. Joskus lopputulos yllättää ja aamulla kun uni on vielä tuoreessa muistissa sitä ihmettelee, että miten siinä nyt noin kävi tällä kertaa :)
En missään nimessä ole kokenut unia pelottavana, yliluonnollisena tai merkkinä jostain. En muista myöskään milloin olisin nähnyt ns. painajaisen aikuisena. Johtuu kai siitä, että osaan kai kääntää jo kääntää niin hyvin unen pois kehittymästä painajaiseksi.
Niin, olen perusterve, hyväkuntoinen yli viiskymppinen mies, teknisellä alalla asiantuntijana. En ole parisuhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minullakin on ollut usein noita unihalvauksia joissa irtoan ruumiista. Pystyn liikkumaan makuuhuoneessa ajatuksen voimalla mutta se vaatii keskittymistä ja on raskasta. Huone tärisee. Onko muilla samanlaista? Pelkään niitä kohtauksia koska välillä luulen että olen jo hereillä mutta olenkin unessa vielä ja tulee paniikkikohtaus etten herää ollenkaan! Se on niin omituinen tunne kun ei tiedä onko enää hengissä edes.
Pelottaa mennä nukkumaan sen jälkeen.
Harrastatko joogaa, jotain "outoja" hengellisyyksiä tms?