Lue keskustelun säännöt.
Lemmikin kuolema, onko muka niin rankkaa?
19.07.2016 |
eksyin lukemaan kirjoituksen jonkun bloggaajan kissan kuolemasta ja jäin kummastelemaan kohtaa missä hän sanoo surevansa tätä kissaa enemmän kuin ketään kenen hautajaisissa on istunut. eikö ole aika epäkunnioittavaa vainajille?
minulla kyllä ollut kissoja ja hamstereita. kyllä niiden kuolema on vähäpätöisempi kuin ihmisten tietenkin. eikö ihmishenki ole tärkeämpi kuin eläimen? mitä mieltä olette? entäs miten olette kertoneet lapsillenne eläimen kuolemasta? oletteko antaneet surra kuin ihmistä?
tuossa kirjoitus: http://nellikentta.blogspot.fi/2016/07/tarina-lemmikin-menettamisesta-j…
Kommentit (43)
Se tuntuu samalta kuin läheisen perheenjäsenen kuolema. Jos et sitä ole kokenut niin et voi ymmärtää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, että ihmiset kiintyvät lemmikeihin, vaikka en itse ikinä ole voinut surra lemmikkieni kuolemaa toisin kuin esim. puolisoni ja lasteni isän ja hyvin nuorena kuolleen äitini.
Kyllä minun lapseni surivat auton alle jäänyttä kissaamme. Minä myös.
Vierailija kirjoitti:
eksyin lukemaan kirjoituksen jonkun bloggaajan kissan kuolemasta ja jäin kummastelemaan kohtaa missä hän sanoo surevansa tätä kissaa enemmän kuin ketään kenen hautajaisissa on istunut. eikö ole aika epäkunnioittavaa vainajille?
minulla kyllä ollut kissoja ja hamstereita. kyllä niiden kuolema on vähäpätöisempi kuin ihmisten tietenkin. eikö ihmishenki ole tärkeämpi kuin eläimen?l
Periaatteessa ihmisen henki on tärkeämpi kuin eläimen, toki. Mutta se eläin on saattanut olla tälle ihmiselle huomattavasti läheisempi ja tärkeämpi, kuin joku kaukainen sukulainen, jonka hautajaisissa on ollut. Itsekin voin suoraan sanoa, että suren ja itken varmasti enemmän sitten kun koirani kuolee, kuin mitä itkin setäni hautajaisissa. Koirani on ollut osa päivittäistä elämääni kohta kymmenen vuoden ajan ja ollut läsnä vaikeinakin aikoina. Tunneside koiraan on vahva. Setääni olin nähnyt viimeksi joskus monta vuotta sitten kun olin vielä lapsi, enkä sitäkään ennen tavannut häntä kovin usein.
Eipä se terveelle ihmiselle mikään maailmanloppu ole, kun osaa suhteuttaa asiat.
Toista se voi olla jollekin mt-ongelmaiselle, jolle rakas lemmikki oli elämän ainoa henkireikä :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
blogin kirjoittajakin sanoi, ettei ihminen joka sitä ole kokenut voi myöskään sitä ymmärtää.
itse en pidä ihmisen henkeä mitenkään erityisesti tärkeämpänä kuin eläimen. enemmän pahaa ihminen tällä pallolla on tehnyt kuin eläin..
Vierailija kirjoitti:
Se tuntuu samalta kuin läheisen perheenjäsenen kuolema. Jos et sitä ole kokenut niin et voi ymmärtää.
Olen kokenut, eikä ollenkaan sama. Taitaa olla aika ikävä perhe sinulla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eipä se terveelle ihmiselle mikään maailmanloppu ole, kun osaa suhteuttaa asiat.
Toista se voi olla jollekin mt-ongelmaiselle, jolle rakas lemmikki oli elämän ainoa henkireikä :/
Blogin kirjoittajalla taitaa kyllä olla MT-ongelmia.....
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En laita isää, äitiä tai siskoa tai veljeänikään tärkeysjärjestykseen. Miksi minun pitäisi panna rakkaat kissani, perheenjäseneni, jotenkin toiseen kategoriaan?
Ei surua voi luokitella.
Ainoa ystävä, kun kuolee niin kyllähän se sydämestä ottaa..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä se terveelle ihmiselle mikään maailmanloppu ole, kun osaa suhteuttaa asiat.
Toista se voi olla jollekin mt-ongelmaiselle, jolle rakas lemmikki oli elämän ainoa henkireikä :/
Blogin kirjoittajalla taitaa kyllä olla MT-ongelmia.....
mielenterveysongelmia sen perusteella että suree kissaansa??
Minulla on aina ollut lemmikkejä ja olen niiden kuoltua surrut paljon, mutta ei se silti ole verrattavissa rakkaan ihmisen poismenoon. En ole koskaan oikein ymmärtänyt ihmisiä, jotka sanovat, että koira/kissa on yhtä rakas kuin muutkin perheenjäsenet. Kyllä minäkin kissaani rakastan, mutta taatusti rakastan esim. lapsiani enemmän. En silti opeta lapsille, että ihmishenki olisi tärkeämpi kuin eläimen, saati kieltänyt suremasta kuin perheenjäsentä. Eihän toisen surua voi määrätä, jokainen kokee sen niin kuin kokee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En laita isää, äitiä tai siskoa tai veljeänikään tärkeysjärjestykseen. Miksi minun pitäisi panna rakkaat kissani, perheenjäseneni, jotenkin toiseen kategoriaan?
Ei surua voi luokitella.
Siksi koska ne on vain eläimiä.
Kyllä varmasti moni yksin asuva voi surra kissan kuolemaa jos se on ollut ainoa jonka kanssa aikaa viettää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En laita isää, äitiä tai siskoa tai veljeänikään tärkeysjärjestykseen. Miksi minun pitäisi panna rakkaat kissani, perheenjäseneni, jotenkin toiseen kategoriaan?
Ei surua voi luokitella.
Siksi koska ne on vain eläimiä.
Vain eläimiä ehkä sinulle. Toisille ihmisille perheenjäseniä ja ystäviä.
Miksi niitä on pakko sitten näin yleensä näin edes rinnastaa ?
Kyllä lemmikin poismenokin on sen isännälle tai emännälle ikävä asia ja lemmikin omistavan perheen lapsille tietenkin .
Ei kuolleen lemmikin sureminen tee ihmisestä kyvytöntä suremaan myös läheisiä lajitovereitaan, kun jonkun heistä aikanaan menettää.On selvää,että oman lemmikin kuolema koskettaa ihmistä enemmän kuin jonkun 'hyvänpäiväntutun' kuolema,puhumattakaan ihmisistä joita ei henkilökohtaisesti ole koskaan edes nähnyt.(esim. joku prinsessa Dianan,tai David Bowien,tai laulaja Princen kuolema)
Sellainen kansainvälisesti tunnettujen julkkisten sureminen on minusta henkilökohtaiseksi otettuna suruna ilman muuta aina ja joka tapauksessa epäaidompaa,kuin oman kissan tai koiran menehtymisen aiheuttama, tunteena koettu suru.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eipä se terveelle ihmiselle mikään maailmanloppu ole, kun osaa suhteuttaa asiat.
Toista se voi olla jollekin mt-ongelmaiselle, jolle rakas lemmikki oli elämän ainoa henkireikä :/
Blogin kirjoittajalla taitaa kyllä olla MT-ongelmia.....
mielenterveysongelmia sen perusteella että suree kissaansa??
Ei ihme että Suomessa on ihmisillä niin paha olla jos halaaminenkin tapahtuu vain kännissä, ettei sitä tarvitse hävetä.
Kyllä mä ainakin surin mun 21-vuotiaan kissan kuolemaa enemmän kuin sukulaisten, jestas kuinka inhottava ihminen sitten olen 😒