Miltä tuntuu olla haluttu ja rakastettu?

Melko hyvältä pakko myöntää.

Niinkuin varmasti suurinosa vastaa.

Se joskus asettaa meidät kiusauksille alttiiksi sillä : LIHA ON HEIKKOA AINA niinkuin kaikki tiedetään  :)

En tiedä. En ole oikein päässyt kokemaan. 

Olen niitä naisia, joita siedetään mutta joita ei todellakaan palvota. 

Up. 

Mäkin haluaisin tietää. T. En ole koskaan seurustellut/saanut kokea miltä rakkaus tuntuu :(

Saako mies vastata?

Hienolta, lämpimältä, turvalliselta. Voin tehdä jonkun onnelliseksi, ja hän minut, se on oikeastaan paras fiilis mikä voi olla. Joskus nuorena jopa tuntunut että antaa olemassaololle tarkoituksen.

Toisaalta vastuulliselta, jos ei itse tunne samoin toista kohtaan, jos itselle on jo käynyt selväksi ettei orastavalla suhteella ole tulevaisuutta. Että mitä tässä nyt pitäisi tehdä, ettei särkisi toista.

Ja sitten jos käy niin että tämä sinua "rakastava" kumppani, käykin vieraissa, jää kiinni siitä, mutta itkee ja vannoo rakastavansa, yrittää vuosikausia saada sinut takaisin... Silloin tuntuu ettei rakkautta ole edes olemassa, ainakaan minulle, että se on kaikki ollut valhetta, jokaisen aiemmankin kanssa. 

Kivalta tuntuu.

Parhaalta. Harmi ettei sitä voi saada, vaikka ihan eniten haluis.

Turvalliselta, epätodelliselta, varsinkin jos itse ei ole ihan yhtä päättömästi rakastunut, hei, mä olen ihan tavallinen ihminen vikoineni.

Sitten tulee tunne, rakastaako tuo oikeasti minua vai sitä haavekuvaa mitä on päässään vaalinut.

Ahdistavalta, jos ei rakasta ihmistä, joka vannoo rakkauttaan.

Pitkässä aviosuhteessa vuoristoradalta: aika ajoin on romanttista ja intiimiä läheisyyttä, aika ajoin kuin "kylmää sotaa". Se tietoisuus, että sateen jälkeen aina jossain välissä myös paistaa lämmin aurinko, antaa uskoa jatkaa vuoristoradalla seuraavan sadekauden (tai jääkauden!) yli. Sieltä se romanttinen, hempeä ja lempeä jakso aina tulee, molempia tyydyttävä, voimaannuttava, yhteen sitova ja onnelliseksi tekevä. Läheisyys, joka saa onnellisena hymyilemään, tekemään toiselle hyvää, täyttämään toisen tarpeita ja samalla saamaan omien tarpeiden tyydytystä, mm hellyyden ja huomioimisen tarpeiden.  Ja siitä se romanttisuus ja läheisyys sitten taas arjen pyörityksessä laantuu, hiipuu, varastoituu, jopa tyystin katoaakin jonnekin ulottumattomiin välillä, kunnes pulpahtaa taas katseesta, kosketuksesta, sanasta, hyvistä pikku yllätyksistä, toisen huomioimisesta, ... Kun on oppinut tuntemaan toista jo vuosikymmenten ajan, niin voi luottaa, vaikka tulisi kriisejä, jopa pahojakin, että se toinen kuitenkin kaipaa romanttista ja läheistä yhteyttä, ja sieltähän se sitten taas löytyy.