Aikuisiällä adhd diagnoosin saaneita naisia, löytyykö vertaistukea?
Miten diagnoosi muutti elämääsi ja katkesiko ihmissuhteita adhd:n takia? Koetko outoa ulkopuolisuuden tunnetta ja voimakasta paloa sosiaalisiin kontakteihin, mutta olet vetäytynyt neljän seinän sisälle koska et kykene verkostoitumaan normaalisti?
Ennen tutkimuksiin hakeutumista itselläni ainakin rajoitti elämää voimakas pelko siitä, että ei enää ole täydessä kontrollissa käytöksen suhteen.
Jatkuva toisilta ihmisiltä kuultu huomauttelu sähläämisestä, unohtelusta ja yleisestä härdellistä joka ympäröi adhd-ihmistä altistaa masennukselle. Itse ainakin koen toisinaan elämänilon menettämisen tunnetta, en halua nähdä ihmisiä ja taas tulla naurunalaiseksi töppäilyjeni takia tai havahtua, että selitän kaupan kassalle henk.koht.asioitani. On helpompaa kyhjöttää kotona kun säätää muiden riemuksi jotain, mikä itseä ahdistaa.
Onko perheenjäsenille tai ystäville tullut diagnoosia, vertaistukea kaivataan!
Add-diagnoosin olen saanut. Se ainakin selitti joitain asioita käytöksessäni, mikä oli toisaalta helpottavaa ja toisaalta masentavaa. En oikein enää tiennyt, millainen minä olen ja mikä osa käytöksessäni on add:tä.
Olen aina tuntenut ulkopuolisuuden tunnetta. Olen kyllä halunnut olla ihmisten seurassa, mutta se ulkopuolinen olo masentaa. Nykyään valitsen aika tarkkaan tekemiseni, sen mukaan epäilenkö piristyväni vai masentuvani.
Minulla ei ole tuota sähläämispuolta, mutta jotain yhteistä adhd:n kanssa kuitenkin, kuten keskittymisvaikeudet jotka vain näkyvät eri tavalla.