Lue keskustelun säännöt.
Olen erityisherkkä, mutta tuskinpa monikaan tietää sitä
07.07.2016 |
Pahoitan mieleni tosi herkästi, mutta en näytä sitä, vaan hymyilen vienosti. Eikä se mielen pahoitus liity itseeni kuin harvoin, vaan pahoitan mieleni kaikesta. Jo koulussa, kun opettajat huusivat muille, mulla oli paha olla. Mulle tulee kyyneleet silmiin aina kun nään jotain surullista, iloista, kivaa...ihan kaikesta. No tän jotkut huomaa ja sitten vaihtavat kiireesti aihetta.
Silmät vuotaa herkästi auringossa ja tuulessa ja kylmässä. Iho punoittaa auringossa ja lähes kaikki kuidut kutittavat, paitsi puuvilla. Haistan hajuja, joita muut eivät haista. Yksi tulipalon alku on saatu pelastettua, kun minä haistin palaneen sähkön ja kukaan muu ei. Johdoissa oli vikaa ja kyti viallisen asennuksen vuoksi.
Erityisesti en halua kertoa olevani erityisherkkä, koska pahoitan mieleni siitä, että sitä vähätellään tai sille nauretaan. Enkä lue tähän tulevia vastauksia, jos niitä tulee, koska pahoitan niistä kuitenkin mieleni.
Kommentit (6)
Aha, sellaista sattuu. Yritä pärjätä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, enpä minäkään juuri erityisherkkyydestäni huutele, kun tietää miten voimakkaita vastareaktioita sen sanan kuuleminenkin herättää ihmisissä. Puhun asiasta ainoastaan niiden ystävieni kanssa, joiden luotan ymmärtävän. Tärkeintä on, että itse ymmärtää itseään ja omia reaktioitaan, ja tunnistaa mistä mikäkin johtuu, osaa lähteä pois kuormittavista tilanteista jne. Aika harvassa ovat ne tilanteet, jolloin erityisherkkyyttä oikeasti tarvitsee tuoda mitenkään esille.
Joo meillä oli myös työpaikalla kaksi pahinta kiukuttelijaa näitä ns. erityisherkkiä. Aina piti jännittää, että millä tuulella tulivat töihin ja lähestyvistä askelista arvattiin, millainen päivä olisi tulossa.
En kiukuttele, koska en halua pahoittaa kenenkään mieltä. Ap.
Onnea toivotan minäkin. Kirjoituksesi olisi voinut olla yksi yhteen minun näppäimistöltäni. Olen elämässäni menestynyt, erityisasiantuntijana toimiva perheellinen nainen. Juuri kukaan ei vain tiedä, miten olen joutunut taistelemaan sellaisissa asioissa, jotka eivät muille ole juttu eikä mikään. Erityisherkkyydestä kuulin ensimmäisen kerran n. neljä vuotta sitten ja se muutti elämäni täysin. Nyt ymmärrän itseäni aivan eri tavalla ja osaan antaa itselleni armoa tietyissä asioissa. Muille en tästä puhu, mutta itselleni tieto on ollut äärimmäisen merkityksellinen. Myös toinen lapsistani on mitä luultavimmin erityisherkkä myös. Uskon, että tämän tiedon kanssa olen paljon parempi äiti kuin ilman sitä.
Vaikka et tätä luekaan niin toivotan kuitenkin elämääsi onnea. Sitä me spesiaalit yksilöt tarvitsemme.