Täysin eri aaltopituudella miehen kanssa

Ollaan yli 4-kymppinen pari. Kolme lähes teini-ikäistä lasta. Yhdessä ollaan oltu yli 20 vuotta.
Ollaan ajauduttu vähitellen kauas toisistamme. Minkäänlaista läheisyyttä ei ole ollut vuosikausiin. Ei kyllä puhuta oikeastaan mistään enää. Lähinnä pakolliset arkeen liittyvät asiat vain.
Lasten kasvatuskaan ei suju, koska olemme senkin suhteen täysin eri mieltä. Mies on curling-vanhempi ja minun mielestäni taas lasten pitäisi osallistua esim. kotitöihin. Miehen mielestä lapsilla pitäisi olla vain kivaa. Lapset saavat hänen mielestään vaikka makoilla sohvalla koko päivän nettiä selaillen. Minusta se taas ei käy.
Mieheni on hyvin sulkeutunut, ei suostu puhumaan asioista ja se taas ärsyttää minua suunnattomasti. Vuosikausia on vaikeita asioita lakaistu maton alle, koska mieheni ei pysty niistä puhumaan.
Havahduin eilen ja tajusin, ettei meillä ole koskaan ollut esim. yhteistä haavetta, jota kohti olisimme yhdessä tavoitelleet (matka, kesämökki, jokin tietty paikka jossa käydä, tai vaikka design-huonekalu, jota varten säästää) Emme puhu koskaan tulevasta, ei koskaan. Miehelläni elämään kuuluu vain työ. En edes muista koska hän olisi saanut minua viimeksi nauramaan. Hän on kaiken aikaa takakireä ja tympääntynyt ja viihtyy vain omissa oloissaan.
Kaikki on ulospäin hienosti; upea talo, hienot autot, työpaikat (miehellä vielä erittäin hyväpalkkainen työ, silti meillä ei koskaan ole varaa mihinkään hänen mielestään esim ulkona syömiseen), fiksut lapset. Olen niin yksinäinen tässä liitossa :'( Olen jo muutan kerran sanonut haluavani eron, mutta mies poistuu aina paikalta. Yritä siinä sitten keskustella asiasta. Olen niin epätoivoinen ja nykyään selvästi masentunutkin. Mitä ihmettä teen?!? En tulisi mitenkään pärjäämään rahallisesti kolmen lapsen kanssa omalla palkallani.