Onko " normaalia" pelätä synnytyksen jälkeen JÄRJETTÖMÄSTI sitä, että miehelle tai esikoiselle käy jotain.. Kaikki ikävät

Mulle tuo olotila jäi päälle synnytyksen jälkeen, lapsi jo neljä ja edelleen olen ihan paniikissa että koska sille tapahtuu jotain.

Kyllä se menee ohi. Tuo matkailuautoturma tosin kosketti minuakin syvältä, sillä itselläni on samanikäiset ja samaa sukupuoltakin olevat lapset. Voimia perheen isälle.

Mun mieheni nauraa mulle (mun kanssa, kun mä pillitän kaikesta). Pääsääntöisesti olen onnellinen. Kaikesta lapsiin kohdistuvasta liikutun todella paljon. Olin raskaana jouluna 2004 ja itkin jostain hölmöistä joulohjelmistakin. Kun tsunami iski minä naulaannuin telkkarin äärelle 3 päiväksi. Olen tajunnut lapsien tulon jälkeen elämänarvon aivan erilailla. Minusta tuo huoli ja liikutus liittivät siihen ymmärrykseen, että kaikki onkin katoavaa.



Mummoni tuossa eräänä päivänä pohti sotaa (jonka on siis itse kokenut) katsellessani vauvaani ja totesi sen olevan suurinta mahdollista tuhlausta. Ne nuoret miehet on ensin huolella kasvatettu ja rakkaudella saatu aikuisiksi ja sitten heidät vaan kaadetaan kylmästi, ilman sen kummempaa oikeaa syytä. Mikä asia ikinä on elämää arvokkaampaa?

En tiedä mikä oli menosa mut pointtini on se et aloin pelätä harhalaukauksia tai jotain et osuis muhun ja mitä sit rauhallisesti nukkuvalle lapselleni tapahtuis jne.. Ei siellä ammuttu mut aina illalla parvekkeella pelkään.