keski-iässä sitten shit hits the fan viimeistään!

Taustaksi: Lapsuudessa sadistinen isä vähätteli,mitätöi, rankaisi mikroskooppisista virheistä"kasvatuksen" perusteella, kyttäsi ja nautti nolaamisesta jne. Ja tietysti sama kohtelu alistuvalle äidille.

Kukin lapsista oirelee/oireillut tavallaan. Minä olen ottanut reilusti välimatkaa. Viiniä kyllä kuluu vähän liikaa.

Toinen veli on jäänyt siihen lähelle yrittämään saamaan hyväksyntää ja tukea minkä tiedän ettei tule ikinä saamaan. Hänen elämänsä on suorittamista huolehtimista jännittämistä ja aina jo valmiiksi epäonnistumista.
Hänellä ei ymmärrettävästi ole mitään itseluottamusta eikä hän kestä paineita. Yhtään.

Nuorempana sitä voi peittää pahan olonsa ja painaa menemään. Kovalla työnteolla ja jatkuvalla yrittämisellä saa piilotettua sen pahoinvoinnin ja pelon.

Nyt sit ei enää näköjään fasadin pitäminen onnistu eikä jaksa. Pelkään miten perhrensäkään jaksaa.
Jos perhe lähtee on edessä joko perhesurma tai yksi itsemurha. Voi se sitä jo nyt miettiä.
Mihinkään terapiaan ei kuulemma ole mitään järkeä mennä.
Ihan kamalaa ja ihan persiistä. Lapsuudestaan ei pääse eroon ikinä. Ja se jättää jäljet.