Olen ihan sekopää. :( Nauran sopimattomissa kohdissa.

Johtuuko jännityksestä? Itse teen samaa hermostuneena.. Tosi noloa :/

Ei se yksin ole merkki sekopäisyydestä :) Minä olen aina ollut samanlainen. Jos kuulen jotain ikävää tai surullista, mikä pistää tunteeni hetkellisesti sekaisin, reaktioni on hymyily. Mitä vakavammasta asiasta on kyse, sitä leveämmin hymyilen, ja järkyttäviä asioita kuullessani nauran aivan hallitsemattomasti. Hymy ja nauru eivät tässä ole merkki siitä, että ikävä tieto tekisi minut iloiseksi tai huvittaisi minua. Sama juttu kuin kutittaessa. Kutitus voi olla todella inhottavaa, ärsyttävää ja jopa tuskallista, mutta se purkautuu silti nauruna. Ihmistä voi hymyilyttää tai naurattaa fyysisesti, vaikka henkisesti ei tosiaankaan naurattaisi.

Tämä asia tuottaa elämään tasan yhden ongelman: toisten reaktiot. Kun minä olin pieni (alle kouluikäinen), äitini ei kestänyt tätä piirrettä minussa, sillä hän ei ymmärtänyt, mistä on kyse. Hän saattoi joskus tulla puhumaan minulle pikkuisen tiukkaan sävyyn jostain aivan tavallisesta asiasta, kuten roskien viemisestä tai pikkusisarusten vahtimisesta, ja hänen hieman tiukka äänensävynsä alkoi hermostuttaa minua. Sen seurauksena aloin hymyillä. Äitini äänensävy tiukkeni aina tässä vaiheessa ja hän alkoi tivata, että mikäs näissä vakavissa asioissa muka huvittaa, talomme hukkuu roskiin jos en vie niitä ulkoroskikseen ja pikkusisarukseni voivat kuolla junan tai auton alle, jos päästän heidät silmistäni. Kauhukuvat hermostuttivat minua entisestään, ja aloin hymyillä sekä nauraa enemmän. Silloin äitini aina raivostui. Hän huusi, ettei kasvattanut minusta tällaista sydämetöntä nulikkaa, joka nauraa omien sisarustensa kuolemalle, ja että jos aikuisena poliisit pysäyttävät minut jostain syystä ja minä vain naureskelen heille, niin he vievät minut vankilaan niin pitkäksi aikaa, että unohdan, mitä "hauska" on. Lopulta aloin nähdä painajaisia siitä, että makaan autotiellä nauramassa, ja nauran niin tikahtuakseni, etten kykene nousemaan ylös ja menemään tien reunaan, vaikka auto tulee.

Tämän asian suhteen kannattaa tehdä se ainoa asia, minkä tämän suhteen voi tehdä. Selittää läheisilleen, mistä on kyse, mieluusti etukäteen eikä vasta sitten, kun tragedia on jo meneillään ja toiset alkavat pällistellä hilpeää reaktiotasi. He voivat olla ihan ymmärtäväistä sakkia asian suhteen, ja joku heistäkin saattaa painia saman ongelman kanssa (tämä ei nimittäin ole harvinainen pulma). Jos lähipiiri ei suhtaudu asiaan ymmärtäväisesti, niin sitten voi harkita lähipiirinsä osittaista korvaamista uusilla, kiltimmillä kavereilla :)

Vierailija kirjoitti:

Ei se yksin ole merkki sekopäisyydestä :) Minä olen aina ollut samanlainen. Jos kuulen jotain ikävää tai surullista, mikä pistää tunteeni hetkellisesti sekaisin, reaktioni on hymyily. Mitä vakavammasta asiasta on kyse, sitä leveämmin hymyilen, ja järkyttäviä asioita kuullessani nauran aivan hallitsemattomasti. Hymy ja nauru eivät tässä ole merkki siitä, että ikävä tieto tekisi minut iloiseksi tai huvittaisi minua. Sama juttu kuin kutittaessa. Kutitus voi olla todella inhottavaa, ärsyttävää ja jopa tuskallista, mutta se purkautuu silti nauruna. Ihmistä voi hymyilyttää tai naurattaa fyysisesti, vaikka henkisesti ei tosiaankaan naurattaisi.

Tämä asia tuottaa elämään tasan yhden ongelman: toisten reaktiot. Kun minä olin pieni (alle kouluikäinen), äitini ei kestänyt tätä piirrettä minussa, sillä hän ei ymmärtänyt, mistä on kyse. Hän saattoi joskus tulla puhumaan minulle pikkuisen tiukkaan sävyyn jostain aivan tavallisesta asiasta, kuten roskien viemisestä tai pikkusisarusten vahtimisesta, ja hänen hieman tiukka äänensävynsä alkoi hermostuttaa minua. Sen seurauksena aloin hymyillä. Äitini äänensävy tiukkeni aina tässä vaiheessa ja hän alkoi tivata, että mikäs näissä vakavissa asioissa muka huvittaa, talomme hukkuu roskiin jos en vie niitä ulkoroskikseen ja pikkusisarukseni voivat kuolla junan tai auton alle, jos päästän heidät silmistäni. Kauhukuvat hermostuttivat minua entisestään, ja aloin hymyillä sekä nauraa enemmän. Silloin äitini aina raivostui. Hän huusi, ettei kasvattanut minusta tällaista sydämetöntä nulikkaa, joka nauraa omien sisarustensa kuolemalle, ja että jos aikuisena poliisit pysäyttävät minut jostain syystä ja minä vain naureskelen heille, niin he vievät minut vankilaan niin pitkäksi aikaa, että unohdan, mitä "hauska" on. Lopulta aloin nähdä painajaisia siitä, että makaan autotiellä nauramassa, ja nauran niin tikahtuakseni, etten kykene nousemaan ylös ja menemään tien reunaan, vaikka auto tulee.

Tämän asian suhteen kannattaa tehdä se ainoa asia, minkä tämän suhteen voi tehdä. Selittää läheisilleen, mistä on kyse, mieluusti etukäteen eikä vasta sitten, kun tragedia on jo meneillään ja toiset alkavat pällistellä hilpeää reaktiotasi. He voivat olla ihan ymmärtäväistä sakkia asian suhteen, ja joku heistäkin saattaa painia saman ongelman kanssa (tämä ei nimittäin ole harvinainen pulma). Jos lähipiiri ei suhtaudu asiaan ymmärtäväisesti, niin sitten voi harkita lähipiirinsä osittaista korvaamista uusilla, kiltimmillä kavereilla :)

Mitä jos yrittäisit itse tehdä asialle jotain, esim. terapialla, etkä vain nillittäisi täällä ja glorifioisi ehanan erikoista tapaasi, jota muut tuhmat, tyhmät ja ilkeät ihmiset eivät vain niinku silleen ymmärrä. Et niinku mä nauroin niiden lapsen kualemalle silleen jännittyneesti tiäksä, niin ne vttu kehtas loukkaantua siitä. Ihan daijua, tiäksä khikhikkhikhihiii. 

Itse ällöän kaltaisiasi itsekeskeisiä pelkureita (pelkäävät negatiivisia tunteita, pitävät sitä heikkoutena) ja poistan heidät lähipiiristäni niin nopeasti kuin pystyn. 

Taidat olla asberger. Niille on tyypillistä nauraa väärässä kohtaa.

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos yrittäisit itse tehdä asialle jotain, esim. terapialla, etkä vain nillittäisi täällä ja glorifioisi ehanan erikoista tapaasi, jota muut tuhmat, tyhmät ja ilkeät ihmiset eivät vain niinku silleen ymmärrä. Et niinku mä nauroin niiden lapsen kualemalle silleen jännittyneesti tiäksä, niin ne vttu kehtas loukkaantua siitä. Ihan daijua, tiäksä khikhikkhikhihiii. 

Itse ällöän kaltaisiasi itsekeskeisiä pelkureita (pelkäävät negatiivisia tunteita, pitävät sitä heikkoutena) ja poistan heidät lähipiiristäni niin nopeasti kuin pystyn. 

Olen pahoillani siitä, ettet ole saanut mahdollisuutta käydä äidinkielentunneilla enää sen jälkeen, kun opit aakkoset. Tai sitten olet vain ilkimys, joka haluaa tahallaan pahoittaa toisten mielet.

Kutiava ihminen ei kykene pidättelemään nauruaan kutitettaessa. Kukaan ihminen ei kykene vaihtamaan hiustensa väriä tahdonvoimalla. Allergiasta kärsivä ihminen ei kykene lopettamaan allergiaansa päättäväisyydellä ja kovalla yrittämisellä. Jotkut ihmiset eivät kykene hallitsemaan rakkoaan ja suoltaan pelottavissa tilanteissa. Samalla tavalla "hermohymyilijät" eivät mahda reaktioilleen yhtään mitään. Se on ihmisen hermostossa, eli psykoterapiasta on siihen tasan yhtä paljon apua kuin esim. irti lähteneen raajan takaisinkasvamiseen tai ylimääräisen kromosomin olemassaoloon.

Siksi minä vähän niinkuin sanoin, että AINOA asia, mitä tälle ongelmalle voi tehdä, on selittää se toisille. Kukaan ei ole paha siksi, ettei tiedä joidenkin ihmisten reagoivan surullisiin, hermostuttaviin tai shokeeraaviin asioihin hymyilemällä. Kuitenkin ne, jotka eivät suostu kuuntelemaan puhetta tästä ongelmasta silloinkaan, kun heillä olisi mahdollisuus oppia, mistä siinä on kyse, ovat kapeakatseisia. Ymmärtämättömyys ja tietämättönmyys eivät ole pahoja asioita, mutta haluttomuus ymmärtää ja tietää ovat. 

Minä nauran aina hautajaisissa. Jotenkin tulee mielipuolinen absurdi tunne, kun monta kymmentä ihmistä istua töröttää silmät punaisena ja papilla on puhevika. Tiedän, että vainaja on ollut kiero kuin korkkiruuvi ja kärähtänyt ratista kymmeniä kertoja, hylännyt vaimonsa ja lapsensa ja paneskellut alaikäisiä ja pappi hehkuttaa, miten Raimo eli hetkessä ja oli aina niin iloinen vesseli. Groteskia huumoria, ja siksi erityisesti tykkäsin Rikos ja rangaistus romaanista ja siinä olevasta juhlaillalliskuvauksesta, missä emäntä pyrkii näyttämään, että kaikki on mahtipontista ja hienoa ja pöydässä istuu naapurin juoppo ja muita laitapuolen kulkijoita.

Ortodoksipappi heiluttaa vitjapalloa josta tuleva suitsuke näyttää kaasulta ja mietin, että se tappaa meidät kaikki. Se massiivinen suru lamaannuttaa niin, että alkaa kuvittelemaan kaikkea tragikoomista. Se, että näkee huumoria siellä missä sitä viimeisimpänä pitäisi olla, on minusta hauskaa jo itsessään.