Mitä muuttaisit Suomen lainsäädännössä?
Kommentit (11)
Vierailija kirjoitti:
Laillistaisin kannabiksen. Ihan siksi että olisi alkoholille miedompi ja vähemmän haitallinen vaihtoehto,
Tuohonhan riitää pelkästää se, että nykyistä lainsäädäntöä aletaan noudattamaan.
Se että on laillista harrastaa kolmen kimppaa serkun ja koiran kanssa tulisi nyt ainakin kieltää!
Rikollisille tuomio teon mukaan eli esim. raiskaus 10vuotta vankeutta.
Dekriminalisoisin kaikki päihteet. Naurettavaa, että poliisin resursseja tuhlataan jahtaamalla parin kannabispuskan kasvattajia. Päihdeongelmainen ei myöskään tarvitse rangaistusta vaan hoitoa. Lisäksi verot, tekis lisämaksut Suomelle ihan hyvää.
Lapsilisät tulosidonnaisiksi. Kenelläkään ei ole oikeutta saada ilmaista rahaa vain siksi, että sukupuolielimet toimivat.
Olen maininnut tämän ennenkin: Siviilisäädyn valehtelemisen, siis varattu kertoo olevansa sinkku, eronnut, jos se johtaa siihen, että toinen osapuoli tämän valehtelun johdosta aloittaa seurustelun tämän valehtelevan varatun kanssa, pitäisi olla rikos. Siinä pyritään saamaan rikoshyötyä, siis seksiä, aikaa jne.
Tämä pitäisi saada lainsäädäntöön vallankin tänä aikana, jolloin monet tutustuvat ihmisiin netin välityksellä.
Ensimmäiseksi laittaisin rangaistuslainsäädännön uusiksi. Muiden terveydelle ja turvallisuudelle erittäin vaaralliset henkilöt eristettäisiin pysyvästi, mitään naurettavia pilipali 12v "elinkautisia" (josta siitäkin suuri osa Suomenlinnan avohotellissa) ei enää jaeltaisi.
Itsensä, läheisten, kodin ja omaisuuden puolustaminen olisi aina oikeutettua. Täysin epäoikeuden mukaista että uhri voi joutua korvaamaan rikollisille kun käyttää voimaa edellä mainittuihin.
Selkeyttäisin tulkinnanvaraisia lakeja. Ärsyttää sellaiset voi olla näin tai voi ollakkin noin.
Laillistaisin kannabiksen. Ihan siksi että olisi alkoholille miedompi ja vähemmän haitallinen vaihtoehto,