Mitä tekisit jos läheisesi ilmaisisi koko ajan inhoavansa koiraasi
ja jakelisi tappotuomioita tyylin "ei muuta kuin kuula kalloon tuollaiselle hurtalle. Hyi että kun on inhottava". Samalla mainitsisi kuinka ymmärtää koirien myrkyttäjiä. Ja kyseessä on isomman rodun komea edustaja joka ei ole mitään pahaa tehnyt. Niin ja kehuisi samalla tuttunsa pientä koiraa.
Kommentit (11)
Haistattaisin paskat ja katkaisisin välit.
Meillä on vähän vastaava tilanne. Miehen äiti ei pidä koirastamme. En välitä yhtään, vaan päästän jutut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kehun koiraa anopin kuullen, että on maailman paras koira jne. Kaikki eivät pidä samoista asioista ja mitäpä siitä.
Mitä helvettiä? Aikamoinen moukka, ei voi olla henkisesti aivan terve tapaus.
Mä en liiemmin koirista välitä, mutta en ikinä sanoisi kenellekään koiranomistajalle edes ällöäväni koiran kuolaa tai hajua, saati sitten mitään noin julmaa kuin toiveita koiran kuolemasta (en kylläkään edes toivo kenenkään koiran kuolemaa ja pidän koirien myrkyttäjiä hirveinä ihmisinä).
Kun menen kylään koiralliselle ystävälle, annan aina alussa hieman huomiota myös ystävän koiralle (rapsuttelen ja puhelen koiralle mukavia), sen jälkeen käyn pesemässä kädet ja pysyttelen huomaamattomasti kauempana koirasta.
Itsekään en hirmuisesti koirista pidä, mutta jos lapseni tai ystäväni, tai kuka tahansa muu, ottaisi koiran, en varmasti toisi ilmi, että en koirasta tykkää.
Olen elämässäni tykännyt oikeastaan kolmesta koirasta. Itse asiassa kiinnyinkin niihin. Omia ne eivät olleet, vaan läheisten ihmisten koiria. Muihin koiriin olen pitänyt etäisyyttä, niiden haju ällöttää, enkä vaan näe niissä mitään sympaattista. Mutta tämä ei missään tapauksessa ole koiran tai koiran omistajan vika! Kunnioitan kuitenkin noita koiria, taputtelenkin, tarvittaessa ulkoiluttanut ja syöttänytkin olen, ja ymmärrän hyvin omistajan kiintymyksen niihin.
Mutta tuollainen puhe, josta kerroit, kuvastaa ihmisen älykkyysosamäärää. Voi jeesus, tuli ihan paha mieli puolestasi.
Itselläni on kaksi kissaa, ja tasan tarkkaan tiedän, että kaikki eivät niistä pidä, mutta ei minulle ole kukaan noin tullut puhumaan.
Harmi, jos tuo ihminen on vielä läheisesi. Olisi mielenkiintoista tietää, mitä muuta nerokasta tämä ihminen on suustaan päästänyt!
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vähän vastaava tilanne. Miehen äiti ei pidä koirastamme. En välitä yhtään, vaan päästän jutut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kehun koiraa anopin kuullen, että on maailman paras koira jne. Kaikki eivät pidä samoista asioista ja mitäpä siitä.
Minäkin teen välillä ihan samaa omalla anopilleni. Ärsytän sitä ihan tahalleni :D
Vierailija kirjoitti:
ja jakelisi tappotuomioita tyylin "ei muuta kuin kuula kalloon tuollaiselle hurtalle. Hyi että kun on inhottava". Samalla mainitsisi kuinka ymmärtää koirien myrkyttäjiä. Ja kyseessä on isomman rodun komea edustaja joka ei ole mitään pahaa tehnyt. Niin ja kehuisi samalla tuttunsa pientä koiraa.
Ei taida liittyä koko koiraan nuo inhottavat puheet vaan takana on jotain muuta jota tyyppi ei suoraan sano.
Inhottavaa ja alhaista silti.
Kiitos vastauksista. Kyseessä on äitini. Äiti joka joka ikisessä asiassa pitää minua ja perhettäni huonompana kuin muita. Löytää aina jonkun muun jota kehuu olipa tilanne mikä tahansa.
Itselläni on kissoja. Jos joku puhuisi niistä noin, sanoisin, että jos joku kajoaa kissoihini tappomielellä, niin menettää henkensä. Sitten katkaisisin välit, oli se kuka hyvänsä.
Ap, äitisi ei kuulosta hyvältä ihmiseltä. :( Ota etäisyyttä. Sun loppuelämä on parempi niin. Oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vähän vastaava tilanne. Miehen äiti ei pidä koirastamme. En välitä yhtään, vaan päästän jutut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kehun koiraa anopin kuullen, että on maailman paras koira jne. Kaikki eivät pidä samoista asioista ja mitäpä siitä.
Joo eivät pidä mutta jos ei kärsi mistään mielenterveysongelmista ja on ns normaali niin ei todellakaan pidä jakaa tappotuomioita ja sanoa toisen rakasta koiraa inhottavaksi ja ymmärtää koiranmyrkyttäjiä.
Vaikka eri asioista pidetään niin käytöstavat ja toisen kunnioitus pitää olla.
Vierailija kirjoitti:
Meillä on vähän vastaava tilanne. Miehen äiti ei pidä koirastamme. En välitä yhtään, vaan päästän jutut toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Kehun koiraa anopin kuullen, että on maailman paras koira jne. Kaikki eivät pidä samoista asioista ja mitäpä siitä.
Onkohan nyt ihan pikkuisen eri asia? Anoppisi ei tykkää teidän koirasta, ap:n äiti hokee miten toivoisi että ap:n koira ammutaan ja vihjailee ymmärtävänsä koiranmyrkyttäjiä.
Ihan sairasta että tuntevalle luontokappaleelle toivotaan tuskaa ja se on muka vain sitä että kaikki nyt ei tykkää koirista. Se eläin ei ole mikään ruma nojatuoli jonka voi sanoa joutavan kaatopaikalle, se on vauvaa tiedostavampi olento.
Tästä läheisestä tulisi alta aikayksikön kaukainen.
Minun rakkaistani ei puhuta noin. Eikä tarvits edes puhua, jos tiedän että asenne on tuollainen saa moinen ihminen poistua elämästäni.