Miten toimia hyvin rikkinäisen ihmisen kanssa?
Minulla oli suhdeviritelmä jonkin aikaa ihmisen kanssa joka osoittautui hyvin traumatisoituneeksi ja rikkinäiseksi. Oli hylkäämisiä lapsuudessa, lastenkotitaustaa, koulukiusaamista, ahdistusta, masennusta, lääkitystä päällä jne. Kun olimme yhdessä hänestä näki että hän välitti minusta. Kuitenkaan hän ei täysin uskaltanut luottaa, työnsi pois, veti takaisin, ei tuntunut tietävän mitä tuntee tai haluaa. Todella huono itsetunto, itsensä vähättelyä, kuulemma pelkoa että menettää minut joka tapauksessa, hirvittävän epävakaata menoa kaikenkaikkiaan. Päätyi pettämään edellistä kumppaniaan jonka jälkeen putki irtosuhteita ennen minua.
Yritin kaikkeni hänen kanssaan, kerroin että ymmärrän, tsemppaan, olen tukena. Mutta hän muuttui koko ajan vihamielisemmäksi, työnsi minua pois, katseesta näki että välittää mutta ei pysty luottamaan. Sanoin että olen vaikka kaverina tukena, yritin kannustaa hakemaan keskusteluapua. Hän kuitenkin katkaisi välit kokonaan ja ilmeisesti nyt taas uusi irtosuhteiden putki menossa.
Kaikesta hänen kertomastaan epäilen että kyseessä on epävakaa tai vastaava persoona, työntää pelon takia ihmisiä pois ettei itse tulisi hyljätyksi. Haluaisin auttaa ja saada hänet tajuamaan että ymmärrän enkä hylkää vaikka kohtelisikin minua välillä huonosti. Haaveet parisuhteesta olen kuopannut mutta en voi jättää häntä yksin kun kavereita ja sukua ei hänellä ole.
Mutta miten toimia? Tuntuu että hän vain ärsyyntyy jos yritän pitää yhteyttä ja loittonee. Onko pakko vain luovuttaa kun aikuisesta ihmisestä kyse?
Kommentit (15)
Hän ei kunnioita sua, koska olet antanut kohdella huonosti. ei sellaista pidä sietää traumaihmisiltäkään. He haluavat kaverin, jonka voi luottaa pitävän rajansa.
Hyväksy hänet sellaisena kuin on. Älä neuvo tai tunkeudu väkisin. Voit tietysti ilmoittaa olemassaolostasi aika ajoin, mutta älä aseta mitään vaatimuksia.
Suhdeviritelmä? Petti exäänsä ja pettämisputkia....etkö sä koe olevasi vaan osa tätä pettämisputkea tai irtosuhdeputkea? Miksi sinä olisin yhtään tärkeämpi hänelle kuin kukaan muukaan? Mikä on suhdeviritelmä, mitä tarkoitat?
Holhoava asenne on todellinen turn off myös kaveri-suhteissa. Ei taida haluta äitiä eikä isää.
Narsistit käyttäytyy noin. Mitä enemmän rakastat, sitä enemmän ne vihaa.
Minkä ikäinen ihminen kyseessä, mieskö?
Tapailimme yli vuoden ja pidimme niin tiivistä yhteyttä että tiedän olleeni ainoa. 36-vuotias mies kyseessä.
Tiedän että epävakaat sysäävät toiset pois vaikka sisällä huutaa avun ja rakkauden tarve. Siksi haluaisin päästä sen muurin läpi.
Ap
Mulla on vähän sama ongelma kuin tuolla ap:n viritelmällä. En tosin ole ketään pettänyt. Olen tapaillut yhtä naista, mutta nyt olen jotenkin lukossa. En ole ottanut yhteyttä kahteen viikkoon. En vaan ole pystynyt. Onneksi se tietää, mistä kiikastaa ja on kärsivällinen, mutta... No, se helpottaa ainakin itseäni, jos ei ole paineita ja toinen antaa mun olla. Otan sitten jossain vaiheessa taas yhteyttä.
Tiedän toimivani todella paskamaisesti, mutta en vaan pysty muunlaisiin ihmissuhteisiin. Pakokauhu iskee tosi nopeasti ja lujaa.
Ei toisen auta kuin olla kärsivällinen.
Ja ap jatkaa vielä, emme siis virallisesti seurustelleet koska hän souti ja huopasi, ei pysty suhteeseen, haluaa minut, pelottaa ym. Siksi puhuin viritelmästä vaikka se tiivistä olikin. En alussa tajunnut mistä on kyse joten käytökselläni minäkin pahensin asioita, loukkaannuin että miksi en kelpaa kunnon suhteeseen jne. Nyt kun viimein tajuan niin hän haluaa ilmeisesti kokonaan unohtaa minut. :/
Tyyppi on jo 36, ei se siitä mihinkään muutu. Hänellä ei ole halua korjata omia ongelmiaan, voisi tarvita terapiaa. Olen epävakaan ystävä ja tuollaista se on loputtomiin.
Ei kannata sekaantua noihin. Et voi tehdä mitään ja tulet vain hyväksikäytetyksi. Nuo asiat on syystä ammatti-ihmisten heiniä.
Mutta jos kuitenkin haluaa sekaantua, pitäisikö kaikki mielenterveyshäiriöiset vain jättää selviämään yksin? Eihän joku hoitokontakti korvaa aitoja ystäviä.
Eipä siinä paljon voi auttaa jos ihminen ei itse halua tulla autetuksi. Anna mennä jos ei halua yhteyttä pitää sinuun. Jos joskus tulee takaisin ovellesi niin jutelkaa ja kysy silloin suoraan kuinka voisit auttaa. Mutta tuossa menovaiheessa ei muut voi pysäyttää.