Lue keskustelun säännöt.
Vetovoiman laista: onko hyvä juttu, jos ei enää jaksa toivoa erityisemmin mitään
09.06.2016 |
Eli tarkoitan lähinnä tilannetta, jossa tavallaan on sellaisiakin asioita joihin haluaisi muutosta ja on sitä joskus yrittänyt kovasti visualisoida. Asia on sellainen ettei voi esim. kulutusluoton ottamalla/kauppaan menemällä tai muullakaan konkreettisella omalla teolla sitä ratkaista. Ainakaan ei ole tähän mennessä voinut.
No, on siis jakso jolloin kovasti tunnet ja koet sen että se asia on muuttunut, mutta se ei tule konkretian tasolle...eli varmaan sitten väärin visualisoitu, mutta joka tapauksessa...
Nyt sitten jotenkin sellainen ihan sama fiilis...näen paljon ongelmiakin siinä toiveessa, ehkä siis haraan vastaan jollain tasolla. Mutta eniten ehkä vaan väsynyt ja (pettynytkin...) enkä ihmeemmin nyt sitten mitään enää odota. Onko tämä nyt zeniä vai pitäisikö syödä piristäviä (vitsi vitsi)?
Kommentit (7)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoisin, että odottaminen on turhaa. Se ei nopeuta asioiden edistymistä. Puuhailee vaan muuta ja unohtaa hetkeksi toiveet sun muut, ja keskittyy olennaisempiin asioihin. Ja tosiaan, odottaminen jos jokin niitä pettymyksiä tuottaa. Asiat kun tykkäävät mennä omin päin ja niistä on sitten löydettävä se kolikon kääntöpuoli.
Sinun täytyy nyt tarkkaan tutkia itseäsi tämän asian kanssa, että mitä ihan oikeasti pohjimmiltasi edes haluat ja mihin pohjimmiltasi uskot. Vaikuttaa, että siinä saattaa olla ristiriitoja: syvin minäsi ja pinnallinen mielesi haluavat eri asioita.
Se voi sinänsä olla oikein hyväkin juttu, että halut katoavat, ja sitä kautta sekä fyysisin että psyykkisin keinoin niiden tavoittelemisen tarve. Mutta sinun zeniläiseksi kuvaamaasi tilaan ei liity tunteita siitä että haluaisin kyllä kovasti, mutta en vaan enää jaksa uskoa että saan tai että ehkä saavuttaminen ei olisikaan hyväksi lopulta.
Käyttäjä102 kirjoitti:
Sinun täytyy nyt tarkkaan tutkia itseäsi tämän asian kanssa, että mitä ihan oikeasti pohjimmiltasi edes haluat ja mihin pohjimmiltasi uskot. Vaikuttaa, että siinä saattaa olla ristiriitoja: syvin minäsi ja pinnallinen mielesi haluavat eri asioita.
Se voi sinänsä olla oikein hyväkin juttu, että halut katoavat, ja sitä kautta sekä fyysisin että psyykkisin keinoin niiden tavoittelemisen tarve. Mutta sinun zeniläiseksi kuvaamaasi tilaan ei liity tunteita siitä että haluaisin kyllä kovasti, mutta en vaan enää jaksa uskoa että saan tai että ehkä saavuttaminen ei olisikaan hyväksi lopulta.
Juu, jotain tälläistä. Mutta en usko että on ristiriitaa, ehkä pelkoa/varovaisuutta tms. Plus tullut kaikenlaisia ongelmia matkan varrella, jotka lannistaneet. Ylipäätään muutoksen varomista. Kai sekin sitten riittää. No, eipä tässä mitään, katselen mihin suuntaan kehittyy. Kiva kun vastasit...olen seurannut kommentointiasi tässä aihepiirissä aiemminkin.
ap (fellow infj)
Mua ei enää kauheasti kiinnosta mikään, mikä edellyttää ylimääräistä säätämistä. Oon ihan tyytyväinen, kun saan makoilla omal sängyllä tabletti seurana. Tietenkään en aina vain loju, mut on vapautunut olo, kun ei tule levottomaksi, jos jääkin usein "vain" kotiin olemaan. Arvostan nykyään korkealle rauhallista oleilua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mua ei enää kauheasti kiinnosta mikään, mikä edellyttää ylimääräistä säätämistä. Oon ihan tyytyväinen, kun saan makoilla omal sängyllä tabletti seurana. Tietenkään en aina vain loju, mut on vapautunut olo, kun ei tule levottomaksi, jos jääkin usein "vain" kotiin olemaan. Arvostan nykyään korkealle rauhallista oleilua.
Tuo onkin hyvä olotila. Että ei koe ns. FOMO:a (fear of missing out) :)
täh?