Lue keskustelun säännöt.
Miten päästä eroon katkeruudesta lestadiolaisuutta ja lestadiolaista lapsuutta kohtaan?
07.06.2016 |
Oksettaa kaikki lestadiolaiset ihmiset, heidän omahyväisyytensä, sinisilmäisyytensä ja ajatusmaailmansa. Miten v*tussa kukaan täysipäinen nainen pitää normaalina sitä, että ei voi suunnitella elämäänsä eteenpäin, koska "jos vaikka tulee lisää lapsia". Ihan oikeasti, ei kukaan voi nauttia siitä, että koko ajan on raskaana ja/tai imettää! Lapset joutuvat kasvattamaan toisiaan, koska vanhemmilla ei ole luonnollisestikaan aikaa niin monelle lapselle. Lapset joutuvat itsenäistymään jo ennen kouluikää, koska nuorempia lapsia saattaa olla jo useita. Kaikkein vittumaisin sanonta on "NO SE ON TARKOITETTU NIIN". Tätä käytetään kun lapsi kuolee oman huolimattomuuden seurauksena (esimerkiksi yksin pihalla ja kävelee naapurin uima-altaaseen), koulupaikkaa ei saa, koska ei ole opiskellut tarpeeksi hyvin (ei ollut aikaa kun piti hoitaa pikkusisaruksia), oikeasti ihan joka ikiseen asiaan sanotaan tuo selitykseksi. Auta armias jos vähänkään ajattelet omilla aivoillasi, sielunvihollinen on saanut vallan sinusta ja joudut helvettiin. Oikeasti, tuo on ihan sairasta. Anteeksi avautumiseni, mutta antakaa vinkkejä, miten pääsen tästä katkeruudesta eroon, koska joudun olemaan koko ajan tekemisisissä lestadiolaisten ihmisten kanssa ja nämä ajatukset on koko ajan mielessä...
Kommentit (42)
En osaa muuta sanoa, kun että ei kyllä kateeksi käy. Tällaisen ulkopuolisenkin silmissä tulee kyllä sellainen olo, että kattoisi jotain vajaata aivovammalaumaa, saati sitten jos sitä mielisairasta sekoilua olisi joutunut sisältäpäin katsomaan. Voimia sinulle, ainakin olet päässyt ulos tuolta hulluudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin hankalista ihmissuhteistaan. Lopettamalla katkeruuden ja antamalla anteeksi, onnistuu parhaiten ottamalla niin ison etäisyyden, ettei vastapuoli ahdista/ ärsytä. Lähentyminen onnistuu ehkä myöhemmässä vaiheessa.
No mutta minun koko suku, perhe ja melkein kaikki ystävät ovat lestadiolaisia, enkä haluaisi laittaa välejä kokonaan poikki...
Vierailija kirjoitti:
Ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin hankalista ihmissuhteistaan. Lopettamalla katkeruuden ja antamalla anteeksi, onnistuu parhaiten ottamalla niin ison etäisyyden, ettei vastapuoli ahdista/ ärsytä. Lähentyminen onnistuu ehkä myöhemmässä vaiheessa.
"Lopettamalla katkeruuden ja antamalla anteeksi". Niin... helpommin sanottu kuin tehty. Itse kärsin samoista fiiliksistä hieman eri syistä.
Pysähdy - mieti - jatka.
Pysähdy ja mieti sitä, mikä kalvaa; on se sitten lestadiolainen lapsuus, koulukiusatuksi joutuminen mennä aikoina, muuten vain huono lapsuus tmv.
Mieti: Voitko oikeasti vaikuttaa asiaan nyt? Jos vastaus on että et, niin asia ei vatvomalla muutu enää miksikään. Mennyt mikä mennyt ja taakse jäänyt.
Jatka: Suuntaa huomiosi ja energiasi sellaiseen, mihin voit vaikuttaa ja mikä tapahtuu nyt.
Minulla on elämä täynnä asioita, joista voisin katkeroitua (lapsuuden asiat, juurikin tuo koulukiusatuksi joutuminen, läheisten erinäiset ongelmat, alkoholisti appivanhemmat jne). Mutta kaikki ne on sellaisia asioita, joille en voi mitään. Siispä keskityn elämässäni asioihin, joihin olen voinut vaikuttaa; viihtyisä koti, lapset, rahatilanne, tietyssä määrin oma terveys (leikkauksesta toipuminen), mukava työ, iloa tuovat ihmissuhteet jne.
Hae Kati ammattiapua katkeruuteesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkin ehdottaisin etäisyyden ottamista, jos suinkin mahdollista. Mitä katkeruudesta eroon pääsemiseen tulee, niin omalla kohdallani parhaiten on tepsinyt se, että olen antanut luvan olla itselleni katkera ja vihainenkin. Anna sinäkin katkeruutesi muuntua vihaksi ja kanavoi se esimerkiksi kirjoittamiseen tai maalaamiseen, tai raivokkaaseen treenaamiseen. Rakentavalla tavalla käsitelty viha ei jää kalvamaan sinua loppuiäksesi, vaan laantuu ajan mittaan välinpitämättömyydeksi ja sitten hyväksynnäksi. Hyväksymisvaiheessa teet siis ikäänkuin sinunkaupat taustasi kanssa mutta et anna sen enää määritellä tai kahlita sinua.
Minä en ole lestadiolaisesta perheestä mutta olen aikoinani taistellut katkeruuden kanssa juurikin uskonasioiden tiimoilta. Meillä kotona piti kuulua kirkkoon, koska se on tapana ja esimerkiksi Prometheus-leirille meno ei olisi tullut kuuloonkaan. Kirkon näkemysten kyseenalaistaminen ei ollut suoranaisesti kiellettyä mutta muistan, kuinka minua ivattiin ja halveksuttiin, jos esimerkiksi pohdin kirkon kielteistä kantaa homoseksuaalisuuteen. Kun erosin heti täysi-ikäistyttyäni kirkosta, menivät siitä seuraavat kaksi vuotta sen patoutuneen katkeruuden purkamiseen ja käsittelyyn. Se ottaa oman aikansa, joten ole lempeä itseäsi kohtaan ja anna tunteiden tulla pintaan sitä tahtia, kun ovat tullakseen. Jonain päivänä olet vapaa katkeruudesta, sen voin luvata. Onnea matkaan ja kaikkea hyvää sinulle :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hae Kati ammattiapua katkeruuteesi.
Anteeksi? :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin hankalista ihmissuhteistaan. Lopettamalla katkeruuden ja antamalla anteeksi, onnistuu parhaiten ottamalla niin ison etäisyyden, ettei vastapuoli ahdista/ ärsytä. Lähentyminen onnistuu ehkä myöhemmässä vaiheessa.
"Lopettamalla katkeruuden ja antamalla anteeksi". Niin... helpommin sanottu kuin tehty. Itse kärsin samoista fiiliksistä hieman eri syistä.
Luuletko, etten kirjoittanut tuota kokemuksesta? Minun onneni on se, ettei minuun ole tarttunut katkeruutta. Elämäni olisi sata kertaa tuskallisempaa. Sen sijaan vietän nyt tasapainoista ja onnellista elämää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin hankalista ihmissuhteistaan. Lopettamalla katkeruuden ja antamalla anteeksi, onnistuu parhaiten ottamalla niin ison etäisyyden, ettei vastapuoli ahdista/ ärsytä. Lähentyminen onnistuu ehkä myöhemmässä vaiheessa.
No mutta minun koko suku, perhe ja melkein kaikki ystävät ovat lestadiolaisia, enkä haluaisi laittaa välejä kokonaan poikki...
Kuuntele nyt itseäsi. Lue tuo avausviestisi ja sitten perään tämä, että lähes kaikki ihmiset elämässäsi edustavat sitä. Sinulla on väistämättä paha olla ellet hyväksy heitä sellaisina kuin he ovat tai ota niin pitkää etäisyyttä, että he eivät pysty ärsyttämään sinua. Sen etäisyyden suuruuden tiedät ja tunnet vain sinä itse.
Lestadiolaisuus on läpeensä sairas uskonto. Joukkopsykoosi, jossa olijat asettavat itsensä muitten yläpuolelle. Tämä näkyy ylimielisenä käytöksenä liike-elämässä. Lähes kaikki lestojen firmat perustuvat ihmisten huijaamiseen. He ovat tämän maan syöpä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Parasta olisi jos löytäisit (netistä) toisia uskonnollisen taustan omaavia ihmisiä, jotka ovat erkaantuneet joko yhteisöstä tai aatteesta. Tiedän yhden uskonnollisen konservatiivisen kasvatuksen saaneen tyypin, joka ei kykene näkemään nykyään missään uskonnossa mitään hyvää ja syyttää oikeastaan kaikenlaista uskonnollista kasvatusta törkeäksi aivopesuksi. Hän on hyvin vihainen, ja väkisinkin tulee mieleen että parasta vertaistukea olisi jos hän saisi jutella näistä asioista jonkun saman taustan omaavan kanssa, oli sitten sama mielipide tai ei. Mä en luonnollisesti ateistisessa kodissa kasvaneena oikein pysty samaistumaan siihen katkeruuteen, joka tyypin sisällä kumpuaa.
Menipäs offtopiciksi. Kuitenkin, jos tuntuu ettei kohtalontovereita löydy, terapia on hyvä vaihtoehto. Jos tuuri käy niin ne osaa ohjata johonkin keskusteluryhmään, jossa ihmiset omaa samoja kokemuksia.
Yksilötasolla yritä keskittyä nykyhetkeen ja tulevaisuuteen. Ajattele, että pahin on kuitenkin jo ohi, ja jos itse joskus hommaat lapsia, keskity siihen ajatukseen että voit heidät kasvattaa huolellisemmin ja antaa paremmat avaimet elämään.
Etäisyyden ottaminen ja terapiaa.
Opettelet tuntemaan itsesi yksilönä ja riuhtaiset itsesi OIKEASTI irti lestadiolaisuudesta, myös tunnetasolla ettet pilaa tulevaisuuttasi jumittamalla noissa asioissa.
Muista myös, että monessa perheessä on tapahtunut kaikenlaista mikä voi antaa aihetta katkeruuteen.
Moni perhe on hajonnut, ollut vakavia puutteita lastenhoidossa ja turvassa ilman mitään lahkoa tai isoa lapsilaumaakaan.
Yksinäisyys on tämän aikakauden suuri vitsaus, mikä ei lestadiolaisia juuri paina.
Asiat eivät ole niin mustavalkoisia eikä edes se lestadiolaisuus ole selvästi "hyvä" tai "paha" vaikka ymmärränkin, että sinusta tuntuu tuolta.
Muista myös, että tietyt asiat ovat teidän perheen valintoja eivätkä kaikkien lestadiolaisten syy.
On älyllistä epärehellisyyttä tarkastella menneisyyttään ainoastaan lestadiolaisuuden kautta, koko lahkoa syyttäen ja jopa surkea koulumenestyskin heidän niskoille vierittäen.
Itse kasvoin myös lestadiolaisessa perheessä ja yhteisössä, eikä mulla ole heistä sen kummempaa sanottavaa kuin muistakaan ihmisistä.
Mun perhe on ihana, sukulaisistakin suurinosa, tutuista lestadiolaisista osa mukavia osa ei (kuten kaikista ihmisistä) ja yhteisössä on huonoja, aivan älyttömiäkin juttuja - ja toisaalta yhteisössä ja etenkin yhteisöllisyydessä on myös hyvät puolet, joita harvemmin muualla näkee.
Mä menestyin koulussa ihan hyvin, kuten myös lestadiolaisissa perheissä kasvaneet ystäväni (yksi on lääkäri, toinen kieltenopettaja ja kolmas VTM).
Meillä oli paljon lapsia, mutta en mä joutunut tekemään kamalasti kotona hommia, koska meillä kävi kotiapulainen ja lastenhoitaja.
Sain mennä ja tulla aika vapaasti, kielsin jo nuorena (yläasteella) uskoni, kuten lähes kaikki sisaruksenikin, eikä meille ole sen jälkeen koskaan puhuttu uskonasioita.
Ikävää, ettei kaikilla ole näin, mutta lestadiolaisetkin ovat yksilöitä, ihmisiä siinä missä muutkin ja jokainen perhe erilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin hankalista ihmissuhteistaan. Lopettamalla katkeruuden ja antamalla anteeksi, onnistuu parhaiten ottamalla niin ison etäisyyden, ettei vastapuoli ahdista/ ärsytä. Lähentyminen onnistuu ehkä myöhemmässä vaiheessa.
"Lopettamalla katkeruuden ja antamalla anteeksi". Niin... helpommin sanottu kuin tehty. Itse kärsin samoista fiiliksistä hieman eri syistä.
Luuletko, etten kirjoittanut tuota kokemuksesta? Minun onneni on se, ettei minuun ole tarttunut katkeruutta. Elämäni olisi sata kertaa tuskallisempaa. Sen sijaan vietän nyt tasapainoista ja onnellista elämää.
Hyvät sulle. Aloitus voisi toisella tavalla ilmaistuna olla "kuinka lopettaa katkeruus" joten tällainen plus-miinus-nolla vastaus ei ehkä ole se mitä haettiin tai josta on apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin hankalista ihmissuhteistaan. Lopettamalla katkeruuden ja antamalla anteeksi, onnistuu parhaiten ottamalla niin ison etäisyyden, ettei vastapuoli ahdista/ ärsytä. Lähentyminen onnistuu ehkä myöhemmässä vaiheessa.
"Lopettamalla katkeruuden ja antamalla anteeksi". Niin... helpommin sanottu kuin tehty. Itse kärsin samoista fiiliksistä hieman eri syistä.
Luuletko, etten kirjoittanut tuota kokemuksesta? Minun onneni on se, ettei minuun ole tarttunut katkeruutta. Elämäni olisi sata kertaa tuskallisempaa. Sen sijaan vietän nyt tasapainoista ja onnellista elämää.
Hyvät sulle. Aloitus voisi toisella tavalla ilmaistuna olla "kuinka lopettaa katkeruus" joten tällainen plus-miinus-nolla vastaus ei ehkä ole se mitä haettiin tai josta on apua.
Se on asennekysymys. Vähän kuin laihduttaminen tai tupakanpolton lopettaminen. Joillekin helpompaa ja joillekin vaikeampaa, mutta vaatii tietoisen päätöksen ja omaa tsemppaamista asian eteen ja ohjailemalla omia ajatuksiaan oikeaan suuntaan. Terapiaa voisi kokeilla, jos ei onnistu omin avuin. Sillä pääsee hyvään alkuun, että kasvattaa hyvää ja kitkee pahaa (kiinnitä huomio elämän hyviin asioihin, niihin joista saat iloa ja käännä selkä ahdistaville jutulle) ja suree surunsa. Suree sen, että perhe ei ole sellainen, minkä olisi toivonut olevan ja suree oman surkeutensa ja yksinäisyytensä ja sen, ettei sovi joukkoon. Katkeruus ei anna tilaa hyväksyvälle surulle, koska katkeruus jankkaa paikallaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin hankalista ihmissuhteistaan. Lopettamalla katkeruuden ja antamalla anteeksi, onnistuu parhaiten ottamalla niin ison etäisyyden, ettei vastapuoli ahdista/ ärsytä. Lähentyminen onnistuu ehkä myöhemmässä vaiheessa.
No mutta minun koko suku, perhe ja melkein kaikki ystävät ovat lestadiolaisia, enkä haluaisi laittaa välejä kokonaan poikki...
Mietin jo 8-vuotiaana että katkaisen välit tätiini, joka oli väkivaltainen. Kuitenkin menin koska muutkin menivät viettämään kesälomaa. Ajatus tuli ja meni, kadun vielä vanhanakin etten noudattanut vaistoani. Arvatkaa katuiko täti koskaan.
Todellakin sinun on tehtävä päätös itse, Raamattu sanoo ihan selvästi ettei ihminen voi pelastaa edes omaa perhettään, vaan pelkästään Jumalan tahdosta jokainen pelastuu.
Kohtuutonta on vaatia olemaan tekemisissä jos terve järki sanoo toisin. Anteeksikaan on vaikea antaa kun joka päivä silmien edessä.
Mullakin on hankala täti. En ole laittanut välejä kokonaan poikki, mutta jutellaan pari kertaa vuodessa ja tavataan kerran. Se tiheys sopii siihen, että en ahdistu. Jokaisen kohdalla pitää etsiä se itselle sopiva raja.
Vierailija kirjoitti:
Lestadiolaisuus on läpeensä sairas uskonto. Joukkopsykoosi, jossa olijat asettavat itsensä muitten yläpuolelle. Tämä näkyy ylimielisenä käytöksenä liike-elämässä. Lähes kaikki lestojen firmat perustuvat ihmisten huijaamiseen. He ovat tämän maan syöpä.
Jaahas, kerrotko esimerkkejä näistä firmoista? :D
Ihan samalla tavalla kuin kaikki muutkin hankalista ihmissuhteistaan. Lopettamalla katkeruuden ja antamalla anteeksi, onnistuu parhaiten ottamalla niin ison etäisyyden, ettei vastapuoli ahdista/ ärsytä. Lähentyminen onnistuu ehkä myöhemmässä vaiheessa.