En ymmärrä itseäni

Mies järjesti eräänlaisen tapahtuman. Hän ei pyytänyt minua auttamaan, mutta minun piti kuitenkin saapua tapahtumaan katsomaan että tarjoiltavat ovat esillä ennen sen alkua. Siellä oli ns. kahvinkeittäjä paikalla ja oletin, että hän laittaa kaiken valmiiksi, minun tehtäväni on lähinnä kertoa, mitä mies on ajatellut että laitetaan tarjolle. Mutta kun saavuin hän ei ollut vielä tullut ja kun hän tuli, hän tulikin lähinnä keittämään (ja tarjoilemaan) kahvin. Ei siinä mitään, aloin siinä sitten improvisoida tarjoiluja esille ja onnistuinkin siinä aika hyvin vaikka itse sanonkin. Siis en ole käytännöllinen ihminen ja inhoan itse "epäjohdonmukaisia" seisovia pöytiä. Mutta kaikki sujui hyvin.
Niin tänä aamuna mies hyvin lämpimästi kiitti minua siitä mitä olin tehnyt, niin minä ärryin. Olin niin äimän yllättynyt, että sainkin kiitosta, en nyt haukkujakaan ollut odottanut, mutta kun tein tuota niin en hetkeäkään miettinyt, että "nyt mies varmasti ilahtuu" vaan koin hoitavani vain velvollisuuteni. En etukäteen ollut niin mielissäni, että minun pitää osallistua, koska kai sitä pelkää vain mokaavansa tuollaiset jutut, mutta tiesin, ettei tuosta voi kieltäytyä joten en mä sitä osallistumista mielessäni mitenkään protestoinut ainakaan tietoisesti. Mun ois tehnyt mieli vain sanoa miehelle joka oli kiitollinen, suunnilleen että haista paska, sinun tapahtumasi se oli, eikä minulla ollut siihen osaa eikä arpaa, jos en olisi ollut siinä, niin joku muupa olisi, mutta en tietenkään halunnut sanoa.
Nyt sitten harmittaa, että harmittaa, eli että mulle tuli siitäkin tällainen reaktio. Haluaisin eroon miehestä, joka kiittelee.