Miten Jumalan läsnäolo vaikuttaa sinun elämääsi?

En tiedä, vaikka uskonkin Jumalan olemassaoloon. Voisin tietenkin sanoa, että Jumala kaiken luojana on kaikkien niiden asioiden perimmäinen syy, joista johtuen vallitseva todellisuus on sellainen kuin on. Mutta en minä osaa nimetä mitään sellaista, että tämä asia on näin ja tuo taas noin, koska se on Jumalan työtä; vastaavasti en pysty osoittamaan mitään sellaista, mikä ei olisi Luojan työtä. Uskon siis älykkääseen suunnitteluun, johon perustuvat luonnon lainalaisuudet. Koko ajatusrakennelmani kynnyskysymyksenä on kuitenkin vapaan tahdon ongelma: onko sellaista perimmältään olemassa ja jos - tai jos ei - niin mitä siitä seuraa?

Sillä lailla, että joudun ilmeisesti helvettiin, kun en Jumalaan usko.

Kyllähän se vaikuttaa positiivisesti. Rukouksiini vastataan joka päivä, tunnen sen energian.

Arkisessa aherruksessa olen sille sokea, mutta iltameditaation aikaan koen kaiken pyhyyden.

Ei oikeastaan jokapäiväiseen elämään mutta kun ajattelen planeettojen vetovoimaa ja avaruuden tyhjyyttä niin tajuan että ihan tyhjästä se voima ei tule, kyllä siellä takana on suunnitelma ja älykkyyttä.

Vaikuttaa lähinnä niin että pääsen väittämään vastaan kun hihhulit kirjoittelee höpsöjä netissä.

Samalla tavalla kuin jääkaappisi takana asuvan näkymättömän vaaleanpunaisen yksisarvisen olemassa olo vaikuttaa elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Ei oikeastaan jokapäiväiseen elämään mutta kun ajattelen planeettojen vetovoimaa ja avaruuden tyhjyyttä niin tajuan että ihan tyhjästä se voima ei tule, kyllä siellä takana on suunnitelma ja älykkyyttä.

Tyhjyys ei tule tyhjästä? Ok! :)

Jumalan armo ja rakkaus ovat asioita, jotka kannattelevat elämässä, ja jotka vaikuttavat siihen, miten suhtaudun asioihin, millaisena näen maailman.

Vaikuttaa samaan tapaan kuin Helinä Keijun läsnäolo.

Sananlaskut:

4:18

Mutta vanhurskasten polku on kuin aamurusko, joka kirkastuu kirkastumistaan sydänpäivään saakka.

Arkipäiväiseen elämään? Tyypillisesti Sanan kautta. Saan iloa muuten tympäisevään arkeen, kun muistelen jotain lupausta, jonka Jumala on Sanassaan antanut uskovaiselle. Tai jos olen ahdistunut, muistutan itseäni Jumalan kehotuksesta olla toiveikas. Tai jos olen peloissani, mieleeni tulee Jumalan tahto, että olisin vahva.

Jumala voi olla yhteydessä ihmiseen myös muulla tavoin, mutta kyllä Sana on se keskeisin tapa.

Joskus kuuntelen Faithlessin "God is a DJ" ja muistelen kiihkeitä nuoruuden humppahetkiä.

Jumala ei ole läsnä elämässäni.

Minkä niistä?

Se, että on ihmisiä, jotka uskovat Jumalan olevan läsnä elämissämme, vaikuttaa arkeeni mm. siten, vasta ensi vuonna parisuhteeni asetetaan lain silmissä samalla viivalle, vaikka tästä vieläkin väännetään kättä. Sen lisäksi nämä jumalaanuskovat kokevat oikeudekseen tuomita kykyni toimia vanhempana, vaikka eivät edes tunne minua. Pahimillaan minut rinnastetaan lasta vahingoittaviin pedofiileihin.

Se ankkuroi minut siihen, mikä on totta ja pysyvää ja hyvää tässä vaikeassa maailmassa ja erillisyyden elämässä.

En usko jumalaan, enkä ymmärrä ihmisiä jotka uskovat.

Vierailija kirjoitti:

Se, että on ihmisiä, jotka uskovat Jumalan olevan läsnä elämissämme, vaikuttaa arkeeni mm. siten, vasta ensi vuonna parisuhteeni asetetaan lain silmissä samalla viivalle, vaikka tästä vieläkin väännetään kättä. Sen lisäksi nämä jumalaanuskovat kokevat oikeudekseen tuomita kykyni toimia vanhempana, vaikka eivät edes tunne minua. Pahimillaan minut rinnastetaan lasta vahingoittaviin pedofiileihin.

Älä yleistä, eivät kaikki tai edes valtaosa Jumalaan uskovista ajattele näin. Jeesus ei ollut kristitty, vaikka oli Jumalaa lähellä. Voin tuntea Jumalan läsnäolon olematta tuomitseva. Nämä ovat itse asiassa toisensa pois sulkevia tiloja.

Ei vaikuttanut mitenkään silloinkaan kun vielä uskoin, ja rukoilin epätoivoisena. Aiheutti ainoastaan pelkoa ja ahdistusta. Jos Jumala nyt onkin olemassa niin parempi ilmeisesti, kun en sitä elämääni ota. Joillekin se sopii, minulle ei.