Sanokaa, että olen TYHMÄ ja IDIOOTTI ja että tämä käytös johtuu raskaudesta!

Olen ihan viimeisilläni raskaana ja meillä on 2-vuotias lapsi entuudestaan. Äitini on osallistunut elämääni ja lapsemme elämään todella aktiivisesti aikaisemmin. Nyt kuitenkin viimeisen parin kuukauden aikana ei ole pahemmin mummia näkynyt.



Käy vierailemassa noin kerran kahdessa viikossa ja silloinkin ehtii olla korkeintaan 30 minuuttia paikalla. Asuu 10 km päässä. On muka kiire siivoamaan, syömään tms. Mulla on aina sellainen fiilis, että ei haluasi olla paikalla. Kuitenkin soittaa puhelimella kerran päivässä ja lähettelee terveisiä lapsenlapselleen.



Välillä lupaa tulla, mutta sitten tuleekin muita kiireitä. Lupasi ennakkoon hoitaa esikoista, kun synnytys käynnisty, mutta nyt selvisi, että onkin lähdössä 350 kilsan päähän juuri lasketunajan tienoilla. Sanoi, että eihän siinä niin hoppu ole, ettei ehtisi meille ajaa. Kuitenkin ahdistaa, kun tiedän, että apu ei ole silloin käden ulottuvilla, vaan sitä joutuu odottamaan nelisen tuntia.



Veljelläni ja äidilläni on mutkikas suhde. Veljeä on ahdistanut äidin halu olla osa hänen elämää. Nyt veljellä on lapsi ja siellä äitimme ehtii kyllä vierailla. Esimerkiksi hoiti nyt viimeisen kuukauden kolme tuntia heidän lastaan ma-to. Järjesti siis töissä niin, että pääsi lähtemään aina hyvissä ajoin (liukuvat työajat).



Välillä tuntuu, että mun täydellinen tyttäryyteni on ihan turhaa, kun jään kuitenkin kakkoseksi. Veli, joka on kintaalla viitannut monesti äidilleni, saa kuninkaallista kohtelua. Minä, joka olen äitiäni lohduttanutkin koskien vejeni käytöstä, saan siirtyä syrjään.



Tänään hänen piti tulla meille lastamme moikkaamaa ennen kun lähtee sinne 350 kilsan päähän. No, soitti äsken, että ei ehdikään, kun menee hoitamaan veljeni lasta siksi aikaa, kun veljeni käy hoitamassa jotain asioita. Lupasi tulla nopsaan piipahtamaan sen jälkeen.



Mua masentaa tämä tilanne lapsemme takia. Kerron aina, että mummi on tulossa ja lapsi osaa odottaa häntä. Sitten joudunkin perumaan koko homman ja lapsi on suruissaan. En usko, että lapsi saa muutenkaan näistä kiireisistä parinkymmenen minuutin visiiteistä irti mitään suurempaa läheisyyttä.



Mitä tässä pitäisi tehdä? Sanoa äidilleni, että tulee sitten, kun on siihen oikeasti halua ja aikaa? Että tällaiset ihme piipahdukset voi jättää väliin, kun niistä huokuu fiilis, että hänen pitäisi olla jo muualla?



Olenko ihan hemmoteltu ja lapsellinen kun tällaisesta mieleni pahoitan? Ja mistä tällainen yhtäkkinen äitini kiinnostuksettomuus voi johtua?



Kiitos, jos joku jaksaa kommentoida. Nytkin itkettää lapsen takia (en tietenkään lapselle sitä näytä, on nyt päikkäreillä).