Lähiömutsin avautuminen 2 lapsen kamaluudesta
Onko oikeesti kaikilla noin karseeta, jos kaksi lasta pienellä ikäerolla? Kaikki lukijat komppasi tätä.
Kommentit (34)
Mä luulen, että tuossa oli ongelma, koska yritti tehdä töitä samaan aikaan. Ja siitä tuli liikaa ylikuormaa.
Ei tietenkään. Joillakin on paremmat turvaverkot; esim isovanhemmat saattavat hoitaa paljonkin. Ja toisilla, kuten itselläni, oli itsetuntemusta tehdä lapset hiukan isommalla ikäerolla. Tietysti hommaa on vähemmän jos isompi lapsi on jo omatoimisempi.
Vierailija kirjoitti:
En tunnista tilannetta. Meillä tosin viiden vuoden ikäero ehkä auttoi.
No viiden vuoden ikäero ei kyllä olekaan PIENI ikäero.
Mä oon just päättäny et toista ei tule. Tuon lukeminen vahvisti päätöstä. Turvaverkko kaukana ja asutaan Hgin keskustassa kaksiossa. Muualle en halua muuttaa.
Ne tuttavaperheet joissa lapset on pienellä ikäerolla tuuppaa aina sen isomman eli noin 1 v. taaperon hoitoon. Mummo tai päiväkoti hoitaa. Nykyäideille kaksi lasta näkyy vaan olevan liian raskasta vaikka on pitkät vapaat töistä, isyysvapaat, pyykki- ja tiskikoneet sekä kaupan valmisruoat. Ja monet vielä ihan tarkoituksella haluaa lapset ihan peräkkäin pienellä ikäerolla.
"Vahingosta" viisastuneena toisen ja kolmannen lapsen välissä oli viisi vuotta, kun ekan ja tokan välissä oli puolitoista. Oli elämäni raskain vuosi se (loppu)raskausaika taaperon kanssa ja sitten vauva+taaperokombo, kun molemmat valvottivat, isompikaan ei tehnyt juuri mitään itse ja hengähdystaukoa ei saanut päivisin edes vessatauon ajaksi, kun lapsilla meni unirytmit niin ristiin.
Tän ois nimenomaan kannattanu laittaa se isompi päiväkotiin joka päivä. Ja muuttaa pois siitä kaksiosta. Ei ihme et seinät kaatuu päälle
Mieheni sisko pärjää kahden pojan kanssa, 6 kk ja 2,5 v vaikka käy kolmena päivänä viikossa töissä. Syynä tukiverkko; kummatkin isovanhemmat hoitavat ja viettävät paljon aikaa lasten kanssa ja isä tekee 4 krt viikossa 10 h työpäivää, jotta voi viettää torstait lasten kanssa.
Olihan se välillä raskasta, mutta ei kamalaa. Monena päivänä ihanaa. Meillä vajaa kaks vuotta ikäeroa tytöillä. Itse hoidin kotona kunnes menivät molemmat päiväkotiin kun nuorempi oli 2 v.
Mun elämäni parasta aikaa oli kun sain toisen lapsen. Ehdin olla välissä jo useamman vuoden töissä. Isoveli palvoi pikkusiskoa. Nautin ajasta todella.
Näillä ei ollu sukulaisia ym auttamassa. Toista se on täällä maalla:).
Minulla on neljä lasta, ja tottahan se on, että kaksi lasta pienellä ikäerolla ilman turvaverkkoja vie todella tiukoille. Pisin ikäero meillä on viisi vuotta, ja se on jo ihan toinen juttu, vauva-aika oli ihan lepolomaa verrattuna pieneen ikäeroon. Lapsiani en pois antaisi, mutta tietyt hetket aikoinaan olisi voinut jäädä kokemattakin.
Monet tekee ekankin niin vanhana, että on pakko olla suht pieni ikäero. Mutta ajatusta että kärsitään nyt kerralla vauva-aika, en oo tajunnut. Mulla ainakin on tärkeää, et oon saanut nauttia molempien vauva-ajasta. Meilläkin viiden vuoden ero lapsilla iässä
Mä en ole kärsinyt vauva-ajasta. En silloinkaan, kun oli kaksi lasta. Se oli ihaninta aikaa elämässä, kun lapset olivat pieniä. Meillä ei ole tukiverkkoa, lapset ovat olleet huonoja nukkumaan jne., mutta tein raskasta ja kiireistä työtä, ennen kuin jäin lasten kanssa kotiin, joten tuo kotonaolo tuntui helpolta. En ole myöskään yh.
Kyllä hiukan hirvittää, mitä tapahtuu kun tuo toinen kohta syntyy. Lähinnä se, että esikoisellekin riittää aikaa ja jaksamista. Jää kyllä osa-aikaisena hoitoon, kun kerran tykkää siellä olla. Lisäksi toivon, että saa tutusta hoitopaikasta turvaa, kun kotona on niin paljon uutta. Ja saa sitten säilyttää tutun hoitopaikan kun vuoden päästä palaa taas kokoaikaiseksi. Vanhempi on vauvan syntyessä 1,5v..
Meillä on 2vuotta ikäero ja se on mielestäni täydellinen meille, ei ehkä kaikille, mutta meille kyllä.
kun isompi kiinnostui pikkulegoista ym, ei pienempikään enää suuhunsa mitään laittanut. Esim ystävälläni on ikäeroa lapsillaan se 5 vuotta. Valittaa koko ajan kun rankkaa, isompi haluaa keikkiä pikkuleluilla ja pienempi huutaa kun ei saa, laitetaan ovi kiinni jne.
Veikkaan, että se mikä toimii yhdellä, ei toimi taas toisella. Riippuu niin paljon itse perheestäkin, mikä olisi se toimivin.
Minä en allekirjoita tuota rankkuutta. Itse pärjäsin ihan hyvin, ikäeroa 2v3kk ja mies todella paljon työmatkoilla, pitkää päivää jne. Rankkaa oli lähinnä sen takia, että olin enimmäkseen yksin lasten kanssa, ei lasten takia. Myös parisuhteessa oli pieniä ryppyjä silloin, sekin oli rankkaa, mutta ei lasten syytä. Töitä en kyllä tehnyt samalla. Nautin kyllä ihan rehellisesti pikkulapsiajasta. Ja nyt on vielä kolmaskin lapsi hieman isommalla ikäerolla kakkoseen (5,5v.). Minun voimavarat riittävät hyvin kolmeen, ainakin kun ei saatu kolmatta samaan putkeen. Nautin nyt hirmuisesti kahdesta koululaisesta ja pienestä taaperosta!
Nää nyt riippuu niin paljon ihmisestä ja lapsista. Mulla kahdella ekalla on 1,5v ikäero ja pääsin paljon helpommalla kuin useampi kaveri, jolla ikäero oli 2,5v. Joo, oli vähän aikaa kaksi vaippapeppua jne., mutta nukkuivat myös päiväunet pitkään samaan aikaan, ei ollut mitään uhmakriisiä just kun pienempi syntyi ja leikkivät yhdessä tosi pienistä. Tavallaan varmasti joku esim. 5v ikäero olisi toki helpompi - mutta toisaalta sitten sille 5v:lle pitäisi olla järjestämässä kavereita ja aktiviteettia samalla kun hoitaa vauvaa ja lasten kiinnostuksen kohteet olisi aika pitkään erit jne. Meillä on vielä kolmas 2,5v ikäerolla toiseen ja se vauva-aika vasta helppoa olikin, kun isommat leikki paljon keskenään. Ketään ei ole "tuupattu" hoitoon, päiväkerhossa isommat kävivät 3v alkaen 2x3t viikko.
Mutta: meillä kaikki lapset on olleet terveitä ja suht normaalisti nukkuvia. Ensimmäinen nukkui täydet 12h yöt ja hyvät päikkärit jo silloin, kun toista ruvettiin tekemään, mutta toki pienessä ikäerossa ottaa sen riskin, että kerralla olisi kaksi yöheräilijää. Silloin varmasti rankkuusaste olisi ihan eri.
Isovanhemmilla on merkittävä vaikutus jaksamiseen. Tai ainakin näin hiukan kateellisena ajattelen. On ihan eri asia kun sinulla on aina joku, joka voi huolehtia lapsista kun itse olet sairas tai haluat silloin tällöin viettää laatuaikaa miehen kanssa. Olen seurannut ystäväni lapsiperhe-elämää nyt vuosia ja näyttää vain niin ihanalta kun on se tuki siinä lähellä ja tiedät aina voivasi viedä lapset sinne. Eivät ole laittaneet lapsia edes päiväkotiin koska isovanhemmat hoitavat. Se on jo rahallisestikin merkittävä huojennus. Tuntuu, että ystäväni on saanut pitää parhaan ystävänsä eli miehensä ihan toisella tapaa ja jatkaa sitä heidänkin suhdettaan.
Itse olen aika yksin lasten kanssa. Viimeksi eilen itkin miehelle, että minulla ei ole mitään muuta elämää kuin työ ja lapset. Mies on hyvin paljon poissa työmatkoilla, joten siinä sitten olen yksin jos jotakin tapahtuu ja yksin kuljettelen harrastuksiin, synttäreille, lääkäriin ja terapiaan. Yhdellä lapsella on perussairaus, joka vie jonkin verran myös aikaa ja resurssejani. On aina se huoli, että jos pitää lähteä sairaalaan, mihin saan laitettua muut lapset. Koen, että pääsisin paljon helpommalla, jos olisi aktiiviset isovanhemmat. Välillä iskee rehellisesti sanottuna kateus, kun kuulee muilta, miten monella tapaa isovanhemmat auttavat.
En tunnista tilannetta. Meillä tosin viiden vuoden ikäero ehkä auttoi.