Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Tuntuu etten jaksa enää olla äiti
23.04.2016 |
Oon epäonnistunu äitinä olemisessa ja mulla on vaan yksi 1,5-vuotias lapsi. Oon saanut hänen aikanaan ehkä kuusi raivokohtausta jossa vaan karjun täyttä huutoa, heitän tavaran tai pari, lyön seinää tms. Oon nukkunu kokonaisen yön viimeksi joulukuussa 2014. On ollut viikkoja ja kuukausia kun kaikki sujuu ihan tosi ok, mutta sairastelu tms saa mun jaksamisen romahtamaan ihan täysin. Tuntuu että en vaan sovellu äidiksi ja olisi parempi että lapsi saisi tasapainoiset vanhemmat. Normaalisti käydään muskarissa, perhekahviloissa, tapahtumissa, ulkoillaan paljon, nähdään kavereita ja eletään ihan normaalia arkea. Mutta sitten tulee päiviä kun jaksaminen vaan romahtaa ja lapsi on kattonu monta tuntia päivässä lastenohjelmia ;( Meillä ei oo sukulaisia tai ystäviä lähimailla, ja mä en oo kehdannu soittaa minnekkään. Oon ihan varma että oon noilla raivareilla traumatisoinu lapsen ja ahdistaa vaan kaikki niin paljon :( Olisin halunnu olla hyvä ja rauhallinen äiti, en näköjään onnistunut. Pelkään koko ajan että oon ollu liian poissaoleva tai että se on kattonu liikaa ohjelmia, joka vaikuttaisi kehitykseen jollain tavalla. Oon jatkanu imetystäkin tähän saakka kun oon kokenu että edes siinä oon onnistunu ja olin ajatellu imettäväni 2-vuotiaaksi, mutta tuntuu etten jaksa enää niin kauaa. Oon ajatellu että lapsi voisi mennä ensi kesänä ekan kerran hoitoon kun hänen mumminsa tulee tänne lähelle mökkeilemään. Tuntuu vaan että siihen on niin pitkä aika :( Tää on ihan kamala tunne.
Kommentit (25)
Ymmärrän täysin että välillä pienen lapsen kanssa on todella rankkaa varsinkin jos ei saa apua tai nukuttua. Muista silti pyytää rohkeasti apua neuvolasta. Tekstistäsi silti välittyy että rakastat lastasi ja olet huolissasi hänestä. Väsyneenä kaikki tuntuu kauheammalta. Tsemppiä ap
- 1v lapsen äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mahdollisimman pian yhteyttä neuvolaan ja pyydät apua! Jos sinulla on puoliso, niin olisiko mahdollista lopettaa imetys ja puoliso hoitaisi parina yönä lasta että saisit nukuttua kokonaisen yön? Itse saan nukkua kerran viikossa kokonaisen yön, ilman sitä sekoaisin! Ja tiedän että flunssat ym sotkee mukavat rutiinit ja silloin vaan jumitetaan neljän seinän sisällä.
Höpsis. Eiköhän se ohjelmien katsominen ole sallittua. Etkä nyt niin kovin monta raivaria ole saanut. Älä suorita äitiyttä :) Tehän harrastelettekin vaikka mitä!
Ei hyvää äitiyttä määritä se, mitä kaikkea teette. Käyttekö murkareissa tms. Näytätkö lapsellesi, että hän on arvokas? Se on tärkeintä. Oletko läsnä hänelle?Riittävä äitiys riittää.
Ota rennosti. Makoile hänen kanssaan, helli ja pusuttele. Sitä he kaipaavat.
Unikoulu voisi olla paikallaan. On lapsenkin etu saada nukkua.
Tsemit!
Yritä päästä univelasta. Minä olen kolmen lapsen äiti ja samaistun täysin tilanteeseesi. Kaksi ensimmäistä lasta nukkuivat hyvin ja koin olevani riittävän hyvä äiti. Jaksoin, vaikka keskimmäisen lapsen kehitysvamma ja vakava sairaus toivat lisähaasteita.
Kolmas lapsi ei sitten nukkunutkaan ja sitä minä en kestänyt. Enimmäkseen selvisin päivistä ihan ok ja ulkoilimme, kävimme perhekerhossa jne. mutta välillä leikkasi kiinni ihan pikku jutuistakin ja koin olevani maailman huonoin äiti ja ajattelin pilaavani lapset. En "seonnut" päivittäin enkä viikoittain, mutta joka kerta olin erittäin pettynyt itseeni.
Neuvolasta ei välttämättä saa apua. Me emme ainakaan saaneet. Toisaalta meillä on hyvä tukiverkosto, jonka avulla selvisin. Nyt lapset ovat hyvin menestyviä, tasapainoisia koululaisia. Edelleen välillä iskee huono äiti -fiilis kun mietin menneitä vuosia. Mietin, miksi muut jaksavat ja minä en jaksanut...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Anteeksi että olen olemassa, äiti. Muita äitejä minulla ei ole, vain sinut."
Pyydä lapselta anteeksi raivareiden päälle. Se ei ole paljoa, mutta on sekin jotain: minulla oli huutavat vanhemmat jotka kyllä olivat omalla tavallaan ihan tarpeeksi hyvät, mutta tarpeetonta maltin menetystä ei osattu pyytää lapsuudenperheessäni anteeksi. Sen minä olen itse opetellut.
Toinen asia on että raivareita tulee niin kauan kuin kuormitusta on sinulle liikaa. Missä se lapsen isä on? Siltä suunnalta odottaisin apua ensiksi, sen päälle tietysti neuvola ja muut tukitoimet: ota vastaan kaikki mitä irtoaa, ja jatka sitä mikä tuntuu toimivalta.
1,5-vuoden imetys on hemmetin hyvä saavutus. Silti, jos se tuntuu kuormitukselta niin pois vaan tässä tilanteessa. Lopettaminen ei välttämättä ole hirveän helppoa sekään, kannattaa ottaa huomioon.
Pääpointti kuitenkin että lapsi on 1,5-vuotias, sinä olet tehnyt ison urakan tähän mennessä, ilmeisesti pääosin yksin. Nyt on korkea aika sinunkin saada jeesiä edes jostain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä vaadi itseltäsi liikaa. Se että lapsi katsoo silloin tällöin enemmän lastenohjelmia ei varmastikaan pilaa hänen kehitystään!
Nykyään pitäisi muka kaikessa olla niin täydellinen. Harrastaa kaikenmäköistä jo pikkuvauvan kanssa, soseuttaa itse kaikki soseet luomuraaka-aineista, jatkaa imetystä hamaan tulevaisuuteen ja olla ekologinen ja intoa puhkuva äiti-ihminen että kelpaisi. Ei tarvitse. Riittää kun rakastat lasta, näytät sen hänelle ja elätte arkea yhdessä. Jos joinain päivinä et jaksa niin sitten et, lastenohjelmat pyörimään ja yhdessä sohvalle/lattialle lapsen kanssa makoilemaan.
Tuolla raivatimäärälläkään tuskin olet mitään traumoja saanut aiheutettua. Nekin luultavasti johtuvat vain väsymyksestä ja siitä, että vaadit itseltäsi liikaa. Kaikilla meillä palaa hermo joskus.
Nyt puhelu neuvolaan ja haet itsellesi apua. Olet hyvä äiti!
Olet ylikuormittunut ja ylivirittynyt. Ihminen väsähtää siihen, että on aina toista varten, vastaa aina toisen tarpeisiin vaikka olisi omiakin tarpeita, ja että on aina intensiivisessä tunnepitoisessa vuorovaikutuksessa toisen kanssa, eläytyen hänen tunteisiinsa. Se on hyvän äitiyden perusta pienen lapsen kohdalla, mutta silti se yhtä kaikki on joskus myös raskasta ja kuormittaa.
Olin itse ekalle lapselle oikein hyvä äiti, aina rauhallinen. Toinen lapsi valvotti rankasti ensimmäiset kaksi vuotta, olin aivan äärimmäisen väsynyt, sain rytmihäiriöitä, kuumeilin ja sairastuin allergioihin vaikka olin aina ennen ollut tosi terve. Olin hermokimppu joka sai kilareita jollaisia en koskaan ennen ollut saanut. Juurikin tuollaisia kuin kuvailit, tuntui että käsissä on valtavasti voimaa ja se pitää purkaa johonkin, ja olisi vaan ollut niin mahtavaa lähteä pois siitä tilanteesta jonnekin rauhoittumaan. Mut milläs jätät kaksi pikkuista keskenään, tää nuorempi oli myös hyvin tapaturma-altis pieni ihminen jolle ei voinut hetkeksikään oikein kääntää selkäänsä.
Sussa ei ole mikään vikana etkä ole pilannut lapsesi lapsuutta. Äitiys näyttää raadollisesti ne omat rajat ihmisenä, ja niitä pitää oppia kunnioittamaan. Todeta, että haluaisin niin pystyä enempään, mutta en pysty. Silloin pitää alkaa ennakoimaan näitä tilanteita ja tunnistaa itsessään ne väsymyksen merkit ennen kuin kilahtaa. Ne voi tulla varttia ennen kilareita tai jo päiviä ennen, kun väsymys yhdityy johonkin muuhun ikävään ja stressaavaan asiaan. Se on ihmisenä kasvamista, ja itsestään huolehtimista.
Minullakin oli vanhemmat kaukana, ja meillä ylipäänsä on elossa vain minun vanhempani. Heidän oli vaikea tulla meille, joten minä menin kerran kuukaudessa viikoksi heille. Se oli todellinen henkireikä. En kaivannut vanhemmiltani mitään varsinaista lastenhoitoapua, vaan sitä että joku muukin välillä vastaa niihin lasten henkisiin tarpeisiin. Usein kävi niin, että ekana päivänä vanhemmillani olin vielä todella kiukkuinen, ja nukuin usean tunnin päiväunet (koska eihän sielläkään voinut yöllä nukkua. Seuraavana päivänä se väsymys vasta alkoi oikeasti tuntua, en ollut enää kiukkuinen vaan valtavan väsynyt. Kun sen väsyn sai nukuttua pois, olin taas vähän enemmän oma itseni. Se antoi toivoa siitä että kaikki palautuu vielä normaaliksi. Kun lähdin kotiin, olin saanut nukkua, mies oli saanut nukkua ja vanhempani taas olivat rättiväsyneitä jouduttuaan kuuntelemaan monta yötä lapsen itkuja, kauhukohtauksia ja kätinää, vaikka minä tietenkin hoidin lapsen yöllä. Jotenkin vasta se, kun tajusin että ihmisen oikeasti pitää saada nukkua tai kuka tahansa väsähtää, oli aina yhtä silmiä avaava kokemus. Jos hyväkuntoiset ihmiset on viikon huonon nukkumisen jälkeen ihan tööt, niin onko ihme jos minäkin olen vähän sekaisin, kun kuitenkin se valvomisen taso on ihan eri luokkaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Anteeksi että olen olemassa, äiti. Muita äitejä minulla ei ole, vain sinut."
Jep, tällaiset syyllistävät, pateettiset viestit varmasti auttavat kovasti äitiä joka yrittää parhaansa ja kokee hirveää syyllisyyttä siitä ettei yllä siihen mihin haluaisi. Eivät yhtään väännä puukkoa haavassa. Lisää tällaisia, kiitos, nämä ovat rakentavan ja empaattisen keskustelun perusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Anteeksi että olen olemassa, äiti. Muita äitejä minulla ei ole, vain sinut."
Jep, tällaiset syyllistävät, pateettiset viestit varmasti auttavat kovasti äitiä joka yrittää parhaansa ja kokee hirveää syyllisyyttä siitä ettei yllä siihen mihin haluaisi. Eivät yhtään väännä puukkoa haavassa. Lisää tällaisia, kiitos, nämä ovat rakentavan ja empaattisen keskustelun perusta.
Traumat jäävät lapseen, mutta pääasia ettei lasta ajatella, tuskinpa riittää edes motivaatioksi olla aivan sellaisenaan riittävä äiti kuin mitä äiti on. Lastahan ei kannata kuunnella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Anteeksi että olen olemassa, äiti. Muita äitejä minulla ei ole, vain sinut."
Jep, tällaiset syyllistävät, pateettiset viestit varmasti auttavat kovasti äitiä joka yrittää parhaansa ja kokee hirveää syyllisyyttä siitä ettei yllä siihen mihin haluaisi. Eivät yhtään väännä puukkoa haavassa. Lisää tällaisia, kiitos, nämä ovat rakentavan ja empaattisen keskustelun perusta.
Traumat jäävät lapseen, mutta pääasia ettei lasta ajatella, tuskinpa riittää edes motivaatioksi olla aivan sellaisenaan riittävä äiti kuin mitä äiti on. Lastahan ei kannata kuunnella.
Lue aloittajan viest. Aloittaja on saanut kuusi raivokohtausta viimeisen 18:sta kuukauden aikana. Se ei ole mikään maailmanloppu eikä tee hänestä huonoa äitiä. Hän sekä on hyvä äiti että yrittää olla hyvä äiti. Hän on kuitenkin aivan tavallinen, kuolevainen ihminen jonka hermosto ei saa tällä hetkellä koskaan riittävästi lepoa.
Missä ne isät ovat?
Etenkin yhden lapsen hoitamiseen riittää yksi aikuinen vallan mainiosti. Jos äiti ja isä vuorottelevat osan ajasta, molemmat saavat edes välillä nukkua. Enkä nyt tarkoita että isät pois töistä, vaan pari yövuoroa kummallekin viikkoon = pari paremmin nukuttua yötä molemmille, esimerkiksi.
Aika hemmetin monta neitseellistä sikiämistä näkyy tässäkin langassa olevan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Anteeksi että olen olemassa, äiti. Muita äitejä minulla ei ole, vain sinut."
Jep, tällaiset syyllistävät, pateettiset viestit varmasti auttavat kovasti äitiä joka yrittää parhaansa ja kokee hirveää syyllisyyttä siitä ettei yllä siihen mihin haluaisi. Eivät yhtään väännä puukkoa haavassa. Lisää tällaisia, kiitos, nämä ovat rakentavan ja empaattisen keskustelun perusta.
Traumat jäävät lapseen, mutta pääasia ettei lasta ajatella, tuskinpa riittää edes motivaatioksi olla aivan sellaisenaan riittävä äiti kuin mitä äiti on. Lastahan ei kannata kuunnella.
Lue aloittajan viest. Aloittaja on saanut kuusi raivokohtausta viimeisen 18:sta kuukauden aikana. Se ei ole mikään maailmanloppu eikä tee hänestä huonoa äitiä. Hän sekä on hyvä äiti että yrittää olla hyvä äiti. Hän on kuitenkin aivan tavallinen, kuolevainen ihminen jonka hermosto ei saa tällä hetkellä koskaan riittävästi lepoa.
Ja joka pelkää olevansa niin poissaoleva, että se vaikuttaisi lapsen kehitykseen. Ja lapsi on katsellut liikaa televisiota. Miltähän lapsesta tuntuu.
Lopeta jankkaus.
Syyllistäminen ei auta mitään. Saattaa peräti pahentaa tilannetta. Mutta jatka toki valitsemallasi tiellä.
Tai mieluummin älä.
Ei se lapsi ole traumatisoitunut, mutta sinulle jää iso musta mörkö päähän, jos et saa elämäänne kuntoon! Aikuinen joka ei nuku ei vain kerta kaikkiaan pysty olemaan iloinen, pirtsakka ja reipas. Unenpuutetta käytetään kidutuskeinona, eli ihan siltä pohjalta voi miettiä, että olisiko ongelma ennemmin siinä että olet täysin väsynyt, kuin siinä että olet jotenkin epäkelpo äitinä. Ei kukaan jaksa väsyneenä mitään. Se Pelasta-perheemme-Supermarjokin veti ihan tukka putkella, imetti päivät yöt, painoi menemään ja mikä oli lopputulos: SILTÄ TIPPUI HAMPAAT SUUSTA! :O Että ei tosiaankaan kannata uhrata itseään äitiyden alttarilla, vaan hakea apua.
Imetyskään ei tee kenestäkään "onnistunutta äitiä", eikä raivokohtaus tee kenestäkään "luuserimutsia". Tärkeintä on tasapaino: olenko minä onnellinen, levännyt ja about tolkuissaan oleva äiti? Onko lapsellani mukava olla, onko hänellä ympärillään kivoja ihmisiä, onko päivissä järkeä ja ennustettavuutta? Jos tuntuu siltä että vastaukset ovat enemmän ei-painotteisia, niin hae apua. Ja mitäkö apua voit saada? Kunnalta voi saada kotipalvelua, eli lastenhoito- ja keskusteluapua, jotta voit hengähtää ja lisäksi miettiä arkea ja vanhemmuutta jonkun tolkun ihmisen kanssa. Jos olet yksinhuoltaja, niin tsekkaa onko alueellasi esim. Mummola-toimintaa tai vertaistuke. Jos lapsellasi on isä joka on mukana kuvioissa, niin nyt olisi korkea aika ottaa isyys hanskaan ja ruveta hommiin.
Meillä ei ole mitään turvaverkkoja ja ainoat lastenhoitokuviot ollaan saatu sopimalla muiden alueen lapsiperheiden kanssa vastavuoroisesta hoidosta. Eli jos sattuu löytymään samanikänen lapsi ja perhe jolla on sama tilanne kuin sinulla, niin ehdota rohkeasti hoitovuorokuviota. Huono puoli tuossa on se, että meiltä on vuosien saatossa muuttanut näitä tuttuja kauemmas tai elämäntilanteet muuten muuttuneet, joten joutuu luomaan verkostoja aina uudelleen. Silti sekin on parempi kuin ei mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Anteeksi että olen olemassa, äiti. Muita äitejä minulla ei ole, vain sinut."
Jep, tällaiset syyllistävät, pateettiset viestit varmasti auttavat kovasti äitiä joka yrittää parhaansa ja kokee hirveää syyllisyyttä siitä ettei yllä siihen mihin haluaisi. Eivät yhtään väännä puukkoa haavassa. Lisää tällaisia, kiitos, nämä ovat rakentavan ja empaattisen keskustelun perusta.
Traumat jäävät lapseen, mutta pääasia ettei lasta ajatella, tuskinpa riittää edes motivaatioksi olla aivan sellaisenaan riittävä äiti kuin mitä äiti on. Lastahan ei kannata kuunnella.
Lue aloittajan viest. Aloittaja on saanut kuusi raivokohtausta viimeisen 18:sta kuukauden aikana. Se ei ole mikään maailmanloppu eikä tee hänestä huonoa äitiä. Hän sekä on hyvä äiti että yrittää olla hyvä äiti. Hän on kuitenkin aivan tavallinen, kuolevainen ihminen jonka hermosto ei saa tällä hetkellä koskaan riittävästi lepoa.
Ja joka pelkää olevansa niin poissaoleva, että se vaikuttaisi lapsen kehitykseen. Ja lapsi on katsellut liikaa televisiota. Miltähän lapsesta tuntuu.
Aloittaja pelkää olevansa huono äiti, koska hänellä ei ole todellista, konkreettista vertailupohjaa. Hän on esikoisen äiti jonka sukulaiset asuvat kaukana. Silloin sitä omaa äitiyttään helposti verrataan joko siihen muskarin iloiseen mammaan, joka hänkin yrittää siellä tsempata lapsensa vuoksi vaikka olisi kotona todella väsynyt, tai sitten mediaan, joka tällä hetkellä asettaa vanhemmuudelle niin käsittämättömät vaatimukset ettei niihin ole yksikään vanhempi koskaan pystynyt. Luojan kiitos ei ole, koska sellainan nonstoppina suorittava, äitinaamari päässä lastaan 24/7 kyttäävä äiti olisi lapselle aivan älytön rasite. Siinähän ei lapsikaan saisi olla koskaan epätäydellinen.
Jos ap vaan voisi olla kärpäsenä katossa muiden perheiden arkielämässä, tai jos hänellä olisi lähellä sukulaisia jotka voisivat siinä arjessa tuoda perspektiiviä siihen mikä on vielä ihan tavallista elämää joka ei vahingoita ketään, hän tuskin olisi ollenkaan noin ahdistunut. On vahingollista, että muutenkin rasittunut ihminen kantaa ihan turhaa häpeän ja syyllisyyden kuormaa, se vie niitä vähiäkin voimia.
Tosiasia on että jos oot lapsesi aikana noin möykännyt , olet todellakin hänen turvallisuudentunnetta horjuttanut. Pysyvästi.
Alue: Aihe vapaa
Ota yhteys neuvolaan, heti maanantaina. Kuulostat uupuneelta ja tarvitset siihen apua. Älä missään tapauksessa häpeile tai ajattele, että niin et saisi tuntea - se on ihan normaalia. Sinua ei tulla pitämään huonona äitinä vaan väsyneenä sellaisena ja todennäköisesti tarjotaan tukea, sekä puhetta että konkreettista.
Tsemppiä!