Kyllästynyt parisuhteeseen? Apua!!

Olen seurustellut naiseni kanssa 17-vuotiaasta lähtien (eli n.2v). Olemme molemmat siis kohta 19.v. Alkuhuumaa meillä kesti n. vajaan vuoden ajan. Kihloihin emme ole menneet mutta muutimme yhteen muutama kuukausi sitten. Kaikki on mennyt loistavasti. Olemme olleet aina hyvin tiiviisti yhdessä jo ennen yhteen muuttoa.

Minusta on kuitenkin hiljattain alkanut tuntumaan siltä, että olen kyllästyny parisuhteeseen ja yhdessä olemiseen. Naisessani ei ole mitään vikaan, vaan suhteemme on mielestäni hyvällä pohjalla ja kumpikin osallistuu suhteen hoitamiseen. Seksiäkin on edelleen useita kertoja viikossa. Meillä menee siis erittäin hyvin – näennäisesti. Jotenkin kuitenkin en "saa happea" kunnolla.

En tiedä mistä kyllästymiseni johtuu, mutta olen vain alkanut unelmoida uudestaan siitä jännityksestä ja kihelmöinnistä, joka suhteissa on alkuhuuman aikaan. Lisäksi olen alkanut miettimään sitä, että olemme vielä todella nuoria, vasta vajaa parikymppisiä. Haluanko todella olla tämän miehen kanssa koko loppuelämäni? Hän tietää haluavansa perheen ja naimisiin melko pian mutta aina kun hän asiasta kysyy minulta, tulee sellainen ahdistus päälle ja haluan vaihtaa puheen aihetta.

Muutimme molemmat suoraan lapsuudenkodeistamme yhteen, joten kumpikaan meistä ei ole ikinä asunut edes yksin, sitäkin olisi siis mukava kokeilla. Naisellani ei myöskään ole koskaan ollut muita naisia - olen siis hänen ensimmäinen poikaystävänsä. Minulla taas oli kaksi tyttöystävää ennen nykyistä naistani, eli naiseni on minulle siis kolmas poikaystävä.

Olen yrittänyt vaivihkaa kysellä häneltä tällaisia asioita: Onko hän miettinyt koskaan, etten olekaan se oikea hänelle? Haluaisiko hän kokeilla joskus yksin asumista? Ajatteleeko hän koskaan elämää ilman minua? Haluaisiko hän "kokeilla" muitakin miehiä? Onko hän onnellinen kanssani?

Avopuolisoni vastaa aina samalla tavalla. Hänen mielestään olen se ainoa oikea, eikä hän haluaisi ikinä menettää minua. Hän ei myöskään haluaisi "kokeilla" muita miehiä, koska minä olen kuulemma täydellinen hänelle. Hän ei halua kokeilla yksin asumista ja hän on enemmän, kuin onnellinen kanssani. Tiedän, että hän on vilpitön vastauksissaan ja tarkoittaa niitä oikeasti. Harmi vain, että minä olen alkanut kyllästymään tähän suhteeseen. Tiedän, että hän on "kultakimpale" ja olen todella onnekas, kun olen edes saanut niin hyvän naisen itselleni.

Tiedän, että jokaisessa suhteessa (varsinkin pidemmissä) tulee välillä kyllästymisiä puolin ja toisin. Tämä ei kuitenkaan ole sellaista normaalia kyllästymistä, vaan pikemminkin suoranaista halua kokea elämää toisellakin tavalla. En tiedä, mitä tekisin. Ahdistaa.

Onko tämmöinen ajattelu normaalia ja mitä tässä tilanteessa kannattaisi tehdä? Tiedän, että päätän itse elämästäni, mutta onko täällä henkilöitä, jotka ovat jääneet suhteeseen tai vastaavasti sellaisia, jotka ovat päättäneet lähteä kokeilemaan toisenlaista elämää?