G: Mitä kautta sinä sait viimeisimmän työpaikkasi?
Kartoitetaanpa vähän näitä piilotyöpaikkoja moniko niiden kautta työllistyy?
Minun työpaikkani oli auki (viime vuonna eli 2015) työkkärin sivuilla niin kuin julkisella kuuluukin. Sitä edellistä hain lehti-ilmoituksen perusteella vuonna 2005. Ja sitä edelliseen (1999) työllistyin niin, että pomoni oli työkkäristä kysynyt ammattilaisia ja soitti muutaman haastatteluun. Sitä edellinen olikin sitten suhteilla, elämäni ensimmäinen työpaikka (1998).
Kommentit (72)
Lehti-ilmoituksen kautta. 2000-luvun alku.
Soitin puhelimella ja kysyin. Edellisissä hakemuksissa käytin spostia. 80% ei edes vastannut. Edellinen oli ihan naamatusten kysymällä, tosin siihen hommaan pääsin muutaman kk päästä.
Mol.fi:n kautta sain edellisen työpaikkani: 1 kk sijaisuus, joka poiki jatkoa ja jatkoa eikä ole vielä päättynyt.
Sitä aikaisempi oli pätkä henkilöstävuokrausfirma VMP:n kautta. Pian minut vakinaistettiin työpaikalle!
Soitin yhteen paikkaan ja heti luvattiin töitä. Muodollisesti kävin kuitenkin vielä tapaamassa henk.koht. Ei ollut suhteita taustalla. Vuosi 2016.
Vuonna 2000 laitoin avoimen hakemuksen erääseen firmaan. Vuonna 2005 toisesta firmasta soitettiin ja ehdotettiin tapaamista. Tarjottiin hyvää duunia ja parempaa liksaa. Vuonna 2010 nykyinen työnantajani soitti ja tarjosi mielenkiintoista duunia ja vieläkin parempaa liksaa. Olen siis hakenut itse työpaikkaa viimeksi vuonna 2000.
Avoimella hakemuksella (2014). Sain aluksi sijaisuuden mutta vakinaistettu sittemmin.
Kaikki työpaikkani valmistuttuani olen saanut julkisista hauista, auki Hesarissa ym. Ja valinnassa ovat painaneet tutkintoni ja meriittini, ei suhteet (en ole edes tuntenut etukäteen valitsijoita). Akateeminen nainen.
Avoin netticv, työnantaja otti yhteyttä. Ei ollut edes ainoa asiallinen, joka otti. Eikä ole mitään myyntiedustusta, niitä sitten tarjottiinkin kyllä paljon.
Kysyin s-postilla olisiko töitä tarjolla. Vuosi oli 2013.
Tätä ei varmaan kukaan usko, kun näin ei kuulemma voi saada töitä. Nykyinen työnantajani siis otti minuun yhteyttä työkkärin CV-netin kautta. Ja koulutusta vastaava vakityö kyseessä, eikä mitään puhelinmyyntiä.
Hain netistä avoimia työpaikkoja (yritysten omat sivut, mol.fi ja alaani liittyviä työpaikkoja listaava sivu). Hain noin 20 paikkaan ja lopputuloksena vakituinen työpaikka.
Mol.fi entinen työpaikka ja nykyinen avoimella hakemuksella.
Olin palkattomassa harjoittelussa ja sain suoraan jatkaa kyseisessä firmassa palkallisena kun harjoittelu päättyi. Töitä tosin oli vain kahdeksi kuukaudeksi, nyt olen taas työttömänä :(
Ihan avoimen haun kautta. En tuntenut ketään ko työpaikalta. Olin pitkään eli vuosia määräaikaisena kunnes sain vakipaikan. Sekin piti hakea julkisen lehdessä ilmoitetun haun kautta.
Mollin sivuilta ja nopeesti on löytynyt. Viikon verran hirveetä tykitystä ja useaan olis päässy.
Laitoin hakemuksen avoimiin työpaikkoihin yrityksen nettisivujen kautta, pieni sellainen eikä ilmoittanut missään muualla paikasta.
Luin sunnuntain Hesarista työpaikkailmoituksen, hain ja pääsin. Vuonna 1986.