Huoh. Miksi naiset loukkaantuvat verisesti pikkuasioista ja aiheuttavat käsittämättömiä kohtauksia?
Tunnenko minä vain yhdentyyppisiä naisia, vai ovatko kaikki naiset tällaisia (paitsi minä)?
Sanoin yhdelle ystävälleni yksissä juhlissa, että onpa sillä kiva mekko. Toinen ystävä seisoi vieressä, enkä kehunut sen mekkoa. Viikon päästä kuulin, että tuo toinen nainen oli koko viikon paasannut tästä "kohtauksesta" yhteisille ystävillemme. Siis että olin suorastaan haukkunut hänen mekkonsa rumaksi ja ihastellut sen toisen ystävän mekkoa hänen nenän edessään. Olin siis vain kehunut sen toisen ystävän mekkoa.
Yksi ystäväni oli ostamassa vaunuja esikoiselleen. Hän kysyi, onko minulla jotain suosituksia. Sanoin, että meillä on aina ollut Brion rattaat, kaikilla kolmella lapsella. Mutta että nykyisistä merkeistä tai malleista en tiedä mitään, kun omat lapset ovat syntyneet viime vuosikymmen alussa. Ja taas jälkeenpäin kuulin, että olin ollut töykeä. Ai miksikö? Siksi, että minä olen hedelmällinen ja saanut nuorena kolme lasta ja vetäisin maton ystävän jalkojen alta kertoessani tämän, vaikka hän on yrittänyt saada lasta 10 vuotta ja saa lapsen "vasta" nyt.
Kollega loukkaantui, kun kieltäydyin syömästä sen tekemää raparperipiirakkaa. Syy: olin menossa mieheni kanssa syömään, enkä halunnut mennä sinne jo syöneenä. Kiitin, mutta sanoin, että olen menossa puolisoni kanssa ravintolaan syömään ja haluan mennä sinne nälkäisenä. Virhe. Kollegan mielestä sen rävellykset eivät minulle, hienohelmalle, kelpaa. Minä syön vain hienosti ravintoloissa, enkä toisten tekemiä kotipiirakoita. Tämän kuulin miespuoliselta kollegalta, jolle tämä toinen kollega oli mennyt avautumaan.
Mikseivät miehet ole tällaisia? Miksi niiden kanssa voi keskustella suoraan ja kiertelemättä, eikä tarvitse pelätä, että ne poistaa sut Facebook-kavereista, jos en kehu niiden kravattia?
Kommentit (18)
Minusta MIEHET on tuollaisia asioiden vääntelijöitä ja nirppanokkia. Ikinä en ole tuollaiseen naisten taholta törmännyt mutta miesten kanssa viikottain työssä, kotona, harrastuksissa.
Huoh. Miksi sinä aloittaja riehaannut ihan pikkuasioista niin kovasti, että tuomitset puolet maapallon väestöstä hankaliksi mielensäpahoittajaksi? Sinussa se vika on, ihan vain sinussa. Ei puolessa maailman ihmisistä.
Ei minulle ole koskaan käynyt noin. Voisikohan kyse olla ap:n sosiaalisista taidoista: ilmaisetko asiat jotenkin niin, että äänensävysi, sanavalintasi tai kasvonilmeesi ketovat halveksunnasta?
Vierailija kirjoitti:
Minusta MIEHET on tuollaisia asioiden vääntelijöitä ja nirppanokkia. Ikinä en ole tuollaiseen naisten taholta törmännyt mutta miesten kanssa viikottain työssä, kotona, harrastuksissa.
Outoa kun mä en ole ikinä törmännyt, vaikka olen itse mies. Loukkaantuvia naisia on kyllä tullut havaittua.
Niin, itse olisin tuossa mekkotilanteessa sanonut että olettepa tyylikkäitä tms . Ja sitten että sinullakin on niin kiva mekko.
Eli ei kehuja pelkästään toiselle.
Jos toinen oli oikeasti suorastaan ruma, en ehkä olisi sanonut mitään kummallekaan.
Raparperipiirakka tapauksessa olisin maistanut vähän ja antanut tuon selityksen minkä annoitkin.
Ei nälkä mene siitä pilalle jos sentin siivun ottaa ja sitten hieman kehuu.
Äitini arvosteli ulkonäköni hyvinkin tarkkaan. Pihtipolvet jne.
Sitten sanoi että on rehellinen.
No joo ehkä niin, mutta hienotunteisuutta ei ollut nimeksikään.
Vierailija kirjoitti:
"Huoh. Miksi naiset loukkaantuvat verisesti pikkuasioista ja aiheuttavat käsittämättömiä kohtauksia?"
No en tiiä. Tämän takia en kuitenkaan halua edes seurustella yhdenkään naisen kanssa kun aina pitää joku täysin turha kätinä kehittää jostain. Sama kuin eläis uhmaikäisen pikkulapsen kanssa.
Ei ne oo kaikki sekaisin, mut iso osa naisista on kyllä ongelmaisia ja täysin parisuhdekelvottomia. Pitää osata valikoida, eikä katsoa asioita sormien läpi. Huonot naiset heti mäkeen, ennen kuin asiat ehtii edetä.
T. mies
Vierailija kirjoitti:
Ei minulle ole koskaan käynyt noin. Voisikohan kyse olla ap:n sosiaalisista taidoista: ilmaisetko asiat jotenkin niin, että äänensävysi, sanavalintasi tai kasvonilmeesi ketovat halveksunnasta?
Varmaan noin on. Ja vaikuttaahan aloittajan negatiivinen ja hyökkäävä asennekin. Olen joskus tavannut ihmisiä, jotka ylitulkitsevat aivan kaikkea, mistä itse en ajatellut mitään. Ja toinen siinä raivoaa naama punaisena tai melkein itkua vääntää, kuten aloittaja tässä.
Se työkaverikin oli varmaan vain sanonut että aloittaja ei huolinut piirakkaa kun menee ravintolaan, mieskollega oli tulkinnut sen raivoamiseksi kun naiset nyt aina raivoavat. Sitten mieskollega juoksee juoruamaan asian aloittajalle, aloittaja nielee sen purematta ja tulee raivoamaan nettiin miten kaikki naiset ovat NIIN hirveitä ja miehet parempia.
Ap on kyllä oikeassa, tosin poikkeuksiakin löytyy.
Vierailija kirjoitti:
Niin, itse olisin tuossa mekkotilanteessa sanonut että olettepa tyylikkäitä tms . Ja sitten että sinullakin on niin kiva mekko.
Eli ei kehuja pelkästään toiselle.
Jos toinen oli oikeasti suorastaan ruma, en ehkä olisi sanonut mitään kummallekaan.Raparperipiirakka tapauksessa olisin maistanut vähän ja antanut tuon selityksen minkä annoitkin.
Ei nälkä mene siitä pilalle jos sentin siivun ottaa ja sitten hieman kehuu.Äitini arvosteli ulkonäköni hyvinkin tarkkaan. Pihtipolvet jne.
Sitten sanoi että on rehellinen.
No joo ehkä niin, mutta hienotunteisuutta ei ollut nimeksikään.
Niin, aloittaja olisi sanonut että "olettepa tyylikkäitä" ja sitten molemmat olisivat katsoneet aloittajaa aloittajan mielestä ikävästi. Ja sitten aloittaja olisi täällä ulvomassa miten nuo molemmat pitivät hänen hyvää tarkoittavaa kommenttiaan alentuvana ja naiset ovat niin vaikeita, kaikki paitsi hän. Huoh.
Jos ihminen oikeasti tuomitsee puolet ihmiskunnasta noin heppoisin perustein kuin aloituksessa, häntä on mahdotonta miellyttää.
Vierailija kirjoitti:
Ap on kyllä oikeassa, tosin poikkeuksiakin löytyy.
Sinä olet kyllä vääräässä, samoin kuin aloittaja. Ei poikkeusta kummassakaan.
Sinulla ap näyttää olevan ympärilläsi monia naisia, joilla ei ole itseluottamusta nimeksikään. Näille tyypeille tekisi mieli sanoa, että hankkikaa itsellenne elämä, että ette ehdi möyhiä ja mussuttaa jokaista toisen ihmisen sanomaa. Juuri tuollaiset mimosat ovat todella rasittavia jokaisessa yhteisössä ja kaveriporukassa.

Niin. Kannattaisi muistuttaa jokaiselle ympärillä olevalle naiselle, että he elävät väärin. Koska heissähän se vika loogisesti ajatellen on, kun kaikki tiettyä sukupuolta edustavat nyt vain eivät osaa olla ihmisiksi.
Kiva ku nykyään eikä koskaan ennenkään (?) saisi olla rehellinen. ETENKÄÄN naisten seurassa.
Tsemppiä!
Ehkä ap käyttäytyy huonosti, ilmaisee itseään töykeästi ja töksäyttelevästi, vaikka asia sinänsä ei olisikaan epäkohteilias. Saman asian kun VOI sanoa niin monella tavalla ja se tapa vaikuttaa siihen, miten ihmiset asian vastaanottavat.

Paitsi kun AV:llä haukkuu naisena naisia.
Yläpeukkuja satelee, vaikka aloittaja hyökkää koko naissukupuolta vastaan. Vaikka vuosia on tolkutettu, että naiset eivät ole huonompia kuin miehet, tytöt kasvatetaan silti kieroon. Sitten onkin järjetön määrä aikuisia naisia, jotka kiitollisina ja innokkaina tarttuvat joka tilaisuuteen, kun on mahdollisuus irtisanoutua omasta, kelvottomasta sukupuolestaan. Ja pääsee siihen paremman väen joukkoon, sanomalla että miehet eivät koskaan tee noin ja miesten seurassa on paljon mukavampi olla. Kun kaikki naiset ovat niin kauheita.
Olet siis itsekin sellainen? Vai oletko homo(mies)?