Ystävän menetys vaivaa ja koskee kuin jokin parisuhteen ongelma/karikko.

Olisiko neuvoja,lohdutusta tai kohtalotoveri :\?

En osaa neuvoa. Tulin vaan kateellisena lukemaan, miten jollain on (ollut?) niin hyviä ystäviä, että tuntee jotain tuollaista.

Jos sillä on honeymoon sen uuden kaverin kanssa ja on vahingossa unohtanut sut? Ehkä se siitä taas herää kun aikaa kuluu ja ei jaksa olla vain sen saman tyypin kanssa :) 

Mulle on käynyt samanlailla. Olimme parhaan kaverini kanssa nuorena kuin paita ja peppu, ja jaoimme KAIKKI asiat toisillemme. Tilanne muuttui kun ystäväni erosi ja löysi uuden sinkkukaverin itselleen. Ymmärrettävästi heidän samankaltainen elämäntilanne toimi yhdistävänä tekijänä. Itse kuitenkin koin asian tosi raskaana, että ystäväni jätti minut kaikesta ulkopuolelle, ja jopa oma parisuhteenikin kärsi siitä kriisistä pitkään. Myöhemmin, ystävän löydettyä miehen ja elämäntilanteen tasaannuttua, myös meidän välimme paranivat. Ei me enää mitään bestiksiä olla, mutta hyvissä väleissä kuitenkin.

Oi voi, tuttua on. Ystävän menettäminen sattuu oikeasti ihan samoin kuin parisuhteen päättyminen.

Tosin yleinen ajatus tuntuu olevan se, ettei ystävyyden katkeamista saisi surra, vaan joskus ystävyydet vain päättyy. Miten niin? Miksi ne muka "vain päättyy" helpommin kuin parisuhteet? En ole sitä koskaan tajunnut. Samahan se mikä se suhde on ollut, tärkeän ihmisen menettäminen sattuu. Sekin on kumma, että ystävän saa muka "feidata", jos seura ei enää kiinnosta. Silti kukaan ei suosittele sellaista toimintaa parisuhteen lopettamiseksi. En tajua, miksi sellainen olisi ystävänkään kohdalla ok.

Tuollainen hylkääminen, jota ap:kin taitaa nyt kokea, on oikeasti todella raastavaa. Ehkä kuitenkin hätiköit, ja ystäväsi on vain poikkeuksellisen kiireinen?

No tätä on jatkunut n. 1,5v ja minä olen elätellyt toiveita,koittanut sopeutua ja ymmärtää jne. Kuitenkin facebookista huomaan hänen tapaavan muita kavereitaan,uusia ystäviä myös. Tunnen jopa mustasukkaisuutta ja tuntuu etten saisi tuntea niin,kun kyse on ystävästä. Toisaalta en tiedä tuntuisiko homma enää edes niin luonnolliselta kuin ennen,koska olen jo yli vuoden kokenut että minut on hylätty,loukattu jne. Aina välillä piristys kun Tämä ystävä laittaa viestin,mutta petyn sitten taas kun tapaamiset ei onnistumaan tai hän ei ehkä vastaankaan ollenkaan enää minun laittamaan viestiin. Taustalla myös se etten ole juurikaan tutustunut hänen uuteen mieheen,koska hän oli hyvin epäluotettava,pettämistä ym alussa. Ilmeisesti Ystäväni haluaa ympärilleen ihmisiä jotka ovat uudesta miehestä yhtä hullaantunut kuin hän itse..tai Noh,kohta 2v ovat tunteneet,että ei tosiaan alun huumalla selitys tämä. "Mukava" lukea kohtalon tovereiden tarinoita vaikka asia on kaukana kyllä mukavasta,kun joku ymmärtää,tulee eheämpi olo. Ap

Olen itse kipuillut ystävien kanssa vähän samoin. Panostin itse enemmän kuin toinen, ja yritin pitää kiinni ystävyydestä. Itse ajattelen ylipäätään niin, ettei ystävyys voi vain yhtäkkiä loppua, eikä ystäviä saa yksipuolisesti korvata uusilla tuosta noin vain. Ystävyydenkin eteen pitäisi välillä tehdä töitä, aivan kuin parisuhteessa.

Kaikki eivät kuitenkaan ajattele samoin. Joillekin ystävyyden kuuluu olla jotenkin vapaata ja mutkatonta, tai muuten se lopetetaan. Kun lojaali ja riippumaton kohtaa, voi ystävyydestä tulla pahasti epätasapainoinen.

Et voi muuttaa toisten ajattelua, ainoastaan omaasi. Ehkä nyt onkin aika katsella muualle, ja unohtaa tämä ystäväsi. Hänellä tuntuu olevan jo muut kuviot. :/