Miksi mies haluaisi olla koko ajan kahden?

Hän on vaan ihan eri luonteinen kuin sinä. Sinä olet luultavasti introvertimpi ihminen. Kummassakaan teissä ei ole mitään vikaa, olette vaan erilaisia.

Ja todennäköisesti ette kyllä sovi kovinkaan hyvin yhteen tuon eron takia. Ainakin sinun pitäisi nostaa kissa pöydälle, ja kertoa oman tilan ja ajan tarpeestasi. Jos haluatte jatkaa suhdetta, molempien täytyy tehdä kompromisseja - sinun sietää vähän enemmän läheisyyttä kuin haluaisit, ja miehen sietää vähän enemmän etäisyyttä kuin hän haluaisi. Usein kyllä on helpompi vaan etsiä enemmän omanlainen kumppani.

Juokse.

Ei hänellä ole muuta kuin sinä. Eikö tuo ole sinusta huolestuttavaa? Miksei hänellä ole omia kavereita?

Veikkaan että mies on tässä se "introvertimpi" ja hänelle riittää pieni elinpiiri. Itsekin olen semmoinen että minulla ei ole tarvetta poistua kotoani ja jos seurustelisin, minulle riittäisi hyvin se yksi ainoa ihmissuhde. Tietysti tuossa on ongelma jos toinen haluaa mennä enemmän ja tehdä muitakin asioita. Nuo ovat asioita joista pitää puhua. Kerro miehellesi, että tarvitset enemmän omaa tilaa. Ja onko edes pakko asua samassa osoitteessa? Jos joskus vielä seurustelen, luulen että on parempi jos asuisin yksin. Kalliimmaksihan se tietysti tulee mutta suhde voisi paremmain kun ei kumppanista tulisi se jatkuvasti jaloissa pyörivä tyyppi. Miehesi on vain läheisyydestä nauttiva ja vähillä ihmissuhteilla pärjäävä ihminen?

Vierailija kirjoitti:

O

Hän myös haluaa tietää pitkin päivää missä olen, ja murjottaa jos lähden vaikka työmatkalle päivän aikana tai en ole vastannut viesteihin muutamaan tuntiin.

a.

Googlaa kontrolloiva omistuhaluinen mies.

Erittäin suuret varoitusmerkit ilmassa. Alkaa heti kontrolloida menemisiäsi ja eristää sinua muista ihmisistä ja omista menoista.

Miksi juokse?

Hänellä ei juuri ole muuta kuin minä. Ja se on huolestuttavaa.

Sairaan mustasukkainen jos kontroiloi työaikanasi.

Suhteessa molempien pitää luottaa toisiinsa ja antaa tarvittaessa omaa aikaa.

Jouku sanoikin jo oikein, juokse.

Minulla oli tuollainen mies, tilanne paheni pahenemistaan kun menimme naimisiin. Perusteetonta mustasukkaisuutta, jopa sukulaisvierailut oli hänen mielestään väärin, mieletöntä kyttäystä. Ihana mies monin tavoin, seksi täydellistä, osallistui kotihommiin yms. 

Vainoharhainen luulotauti ja sairaalloinen mustasukkaisuus tuhosi liittomme. Olin kuin häkkiin ajettu eläin ja tuntui etten pysty enää hengittämään. En olisi saanut käydä muualla kuin työssä ja kaupassa.

Mies epäili uskottomaksi jopa omien työkavereidensa kanssa. Nauroin ja olin iloinen ja häne tulkitsi sen flirttailuksi ja että minulla on heidän kanssaan tekeillä jotain. Työkavereihinsa tutustuin kun he vierailivat meillä. Lopulta tilanne kävi niin ahdistavaksi että minun oli pakko lähteä ja erota.

Vierailija kirjoitti:

Miksi juokse?

Hänellä ei juuri ole muuta kuin minä. Ja se on huolestuttavaa.

Eikä ole. Monet introvertit ihmiset eivät kaipaa juuri ihmissuhteita. Itsekin olen sellainen, että kun olen parisuhteessa, se on ehdoton maksimi minkä ihmisseuraa kestän, enkä todellakaan jaksaisi minkään kaverien tapaamista, harrastuksia tms lisäksi. Nyt olen sinkku, ja minulla ei ole yhtään ihmissuhdetta, enkä kaipaakaan.

Se tosin tuossa on erikoista, että aika usein kaltaiseni introvertit kaivataan siinä parisuhteessakin paljon tilaa ja rauhaa. Tosin muistaakseni joskus tosi nuorena, kun olin ihan korviani myöten rakastunut, taisin jonkun vuoden verran olal tuollainen ripustautuja, joka pyrin symbioosiin sen miehen kanssa. Ja minulle tuotti valtavaa tuskaa että mies ei halunnut samaa, vaan esim. vietti iltojaan työkaverien kanssa jne.

Vierailija kirjoitti:

Miksi juokse?

Hänellä ei juuri ole muuta kuin minä. Ja se on huolestuttavaa.

"Hän myös haluaa tietää pitkin päivää missä olen, ja murjottaa jos lähden vaikka työmatkalle päivän aikana tai en ole vastannut viesteihin muutamaan tuntiin."

Siksi. Tuota kutsutaan henkiseksi väkivallaksi.

Vierailija kirjoitti:

Ei hänellä ole muuta kuin sinä. Eikö tuo ole sinusta huolestuttavaa? Miksei hänellä ole omia kavereita?

Koska miehuillä ei yleensä ole, kuin se yks kaveri keskimäärin. Toisilla ei ole sitäkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi juokse?

Hänellä ei juuri ole muuta kuin minä. Ja se on huolestuttavaa.

"Hän myös haluaa tietää pitkin päivää missä olen, ja murjottaa jos lähden vaikka työmatkalle päivän aikana tai en ole vastannut viesteihin muutamaan tuntiin."

Siksi. Tuota kutsutaan henkiseksi väkivallaksi.

Ja tuota harrastaa kaikki naiset.

Miksi se on henkistä väkivaltaa? Manipulointia se kyllä on, sen verran ymmärrän.

Se haluaa pitää reiän vain omassa käytössään.

En tiedä, mutta itsellä saman tapaisesti käyttäytyvästä naisesta ja suhteemme päättyi, kun minulle tuli liian voimakas tunne, että en seurustele aikuisen ja itsenäisen naisen kanssa, vaan naisen joka on edelleen pikkutyttö. Minun tehtäväni olisi olllut olla huolehtiva vanhempi. Emme tosin ehtineet muuttaa yhteen. Mutta minusta on vain kovin raskasta olla toiselle koko maailma.  

Mulla oli myös tuollainen mies. Paheni pikkuhiljaa hatkuvaksi kontrolloimiseksi ja vahtimiseksi. Oli niin hyvä manipuloimaan että kesti kauan huomata. Mutta töistäkin piti lopulta olla kotona minuuttiaikataululla (ja silti sain epäilyjä missä olin ollut). Suunnilleen ainoat sallitut omat menot oli kampaaja ja punttisali, koska hyvältä piti näyttää tietenkin. Mutta mikään huomio ei saanut olla pois häneltä, ystäviä tai edes sukulaisia en olisi saanut tavata.

Ymmärsin lähteä vasta kun fyysinen väkivalta alkoi.

MInustakin on raskasta olla toiselle koko maailma, seuraelämä, ja elämän sisältö. Jopa alaikäinen lapseni tuntuu olevan liikaa. Harrastukseni hän sietää jo, koska en suostunut jättämään sitä. Hän ei pitänyt siitä, koska siellä on myös miehiä. Myös työmenot joissa on mukana miehiä, saavat hänet kireäksi.

ap.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli myös tuollainen mies. Paheni pikkuhiljaa hatkuvaksi kontrolloimiseksi ja vahtimiseksi. Oli niin hyvä manipuloimaan että kesti kauan huomata. Mutta töistäkin piti lopulta olla kotona minuuttiaikataululla (ja silti sain epäilyjä missä olin ollut). Suunnilleen ainoat sallitut omat menot oli kampaaja ja punttisali, koska hyvältä piti näyttää tietenkin. Mutta mikään huomio ei saanut olla pois häneltä, ystäviä tai edes sukulaisia en olisi saanut tavata.

Ymmärsin lähteä vasta kun fyysinen väkivalta alkoi.

Kannattaako oikeasti yleistää omia kokemuksia koskemaan jokaista tapausta? Sinulla ei ole tietoa apn miehestä, jotta voisit tietää millainen hän on. Voit tietysti vahingossa osua oikeaankin, mutta näillä tiedoilla on turhaa lähteä veikkailemaan. Tämä tapaus saattaa olla täysin erilainen kuin kuvittelet.

Mä ainakin tunnistan itseni tuosta miehen käytöksestä jossain määrin. Käyn kyllä terapiassa, mutta taival on pitkä. Mulla on pahimpana tunnelukkona juuri hylkääminen.

Haluan, että mies saa mennä kuten haluaa ja nähdä kavereita kuten haluaa. Mutta kyllä se harmittaa jäädä yksin kotiin. Mulla oli suhteen alussa vielä tiiviimmät välit kavereihin ja tykkäsin käydä ulkona. Nyt ne kaverit on joko muuttaneet kauemmas, perustaneet perheen tai muuten vaan yhteydenpito on jäänyt tai se on tosi hankalaa. Näen lähinnä yhtä kaveria kerran kuussa. Hän on myös itsekseen ja miehensä kanssa viihtyvä ihminen, eikä koe tarvetta nähdä useammin.

Minä ainakin koen uudet tilanteet ja uusien kavereiden hankkimisen näin aikuisiällä todella hankalaksi.

Miehelleni olen kyllä jo sanonut, että kannattaa lähteä ja ymmärrän, jos hän ei tätä jaksa. Ehkä koetamme ensin pariterapiaa.

Vierailija kirjoitti:

MInustakin on raskasta olla toiselle koko maailma, seuraelämä, ja elämän sisältö. Jopa alaikäinen lapseni tuntuu olevan liikaa. Harrastukseni hän sietää jo, koska en suostunut jättämään sitä. Hän ei pitänyt siitä, koska siellä on myös miehiä. Myös työmenot joissa on mukana miehiä, saavat hänet kireäksi.

ap.

Onko hän mustasukkainen lapsestasi? Onko miehellä itsellään lasta?