Missä iässä koit, että nuoruutesi on ohi?

Täytän tänä vuonna 29, mutta ei ainakaan vielä tunnu silti. Päinvastoin tuntuu, että seikkailuvuodet ovat vasta edessä :)

Ensimmäisen kerran 15-vuotiaana kun nihilismikausi iski ja toisten ongelmat koostuivat seurustelukumppanin hankkimisesta ja kouluun hakemisesta. Nykyään olen lapsellisempi kuin silloin.

34v

No enpä ole kokenut, että nuoruuteni olisi ohi, kiinnostuksen kohteet vaan vaihtuu. Pullaa leivon parisuhteessa, keikoilla pyörin sinkkuna, usvaisista mökkiaamuista nauttinut niin teininä kuin nytkin.

N36

21

25.

Mielestäni ne, jotka alle 25-vuotiaana kokevat, että "nuoruus on ohi" vaikuttavat yleensä aika mielikuvituksettomilta ja yksinkertaisilta ihmisiltä. Heille nuoruus on ilmeisesti sitä, että käydään pari kertaa kuussa Onnelassa tanssimassa ja yhtäkkiä sitä täytyy alkaa pitää naurettavana ja hankkia äkkiä mies, lapsi ja rivitaloasunto.

En juuri mitään muutosta ole havainnut. Yhtä huonot jutut kuin 10 vuotta sitten ja valuminen lapsen tasolle käy tarvittaessa nopeaan. Toivottavasti en "aikuistu" koskaan. Ainoa ero, ettei nykytekniikat ole enää niin halussa Periscopet, Snapchatit noista esimerkiks ei ole mitään hajua niiden toimintaperiaatteista. Jotain videoita jaellaan kavereille? Enkä käytä Twitteriä tai Instaa..

Mies30v

Siinä 27-vuotiaana, kun lähdin opiskelemaan uutta ammattia ja opiskelukavereiden jutut pyöri lähinnä bilettämisessä. Lähden kyllä edelleen mielelläni keikoille, festareille, karaokebaareihin ja kavereiden luokse juhlimaan, mutta sellainen haalarimeininki ei voisi vähempää kiinnostaa.

35-vuotiaana tajusin, että kaikki siitä lähtien toi lähemmäs neljääkymmentä ikävuotta. Että olin oikeasti yhtä lähellä viiskymppisiäni kuin kakskymppisiäni. Siitä asti olen pitänyt itseäni vanhana.

T: N37

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni ne, jotka alle 25-vuotiaana kokevat, että "nuoruus on ohi" vaikuttavat yleensä aika mielikuvituksettomilta ja yksinkertaisilta ihmisiltä. Heille nuoruus on ilmeisesti sitä, että käydään pari kertaa kuussa Onnelassa tanssimassa ja yhtäkkiä sitä täytyy alkaa pitää naurettavana ja hankkia äkkiä mies, lapsi ja rivitaloasunto.

Tai sitten elämässä on tapahtunut isoja vastaankäymisiä vuosien varrella aivan liian aikaisin ja on menettänyt ennenaikaisesti sen tavallaan hieman naiivinkin, positiivisen katsantokannan elämään. On vaikea mieltää itsensä enää nuoreksi kun arki tuntuu raskaalta eikä osaa enää unelmoida tai heittäytyä hetkeen.

Joku sanoi, että nuoruus on silloin kun muistaa elämästään 20 vuotta taaksepäin lapsuuteensa. Eli kait jotain 23-24 vuotiaana?

34

Vierailija kirjoitti:

No enpä ole kokenut, että nuoruuteni olisi ohi, kiinnostuksen kohteet vaan vaihtuu. Pullaa leivon parisuhteessa, keikoilla pyörin sinkkuna, usvaisista mökkiaamuista nauttinut niin teininä kuin nytkin.

N36

Miten ihmeessä keikoilla käyminen liittyy siihen onko parisuhteessa vai ei? Aika kauheaa jos ei tässä sais kuin leipoa pullaa kunnes kuolema meidät erottaa...

Mulle iski paha keski-iän kriisi ja viimeisetkin rippeet nuoruudesta tuntui samalla karisseen tossa 38v, eli aika myöhään. On kammottavaa täyttää 40 v ja katua aivan liian monia valintojaan. Hienoa jos joku elää upeaa elämänvaihetta nelikymppisenä, minä en.

Keikoilla käyn kyllä silti ;)

Vierailija kirjoitti:

Joku sanoi, että nuoruus on silloin kun muistaa elämästään 20 vuotta taaksepäin lapsuuteensa. Eli kait jotain 23-24 vuotiaana?

Ei oo mittää lokkiikkoo.

30-vuotiaana, kun olin jo naimisissa, töissä ja lapsia oli useampi, ja sitten tuli yksi iso vastoinkäyminen ja aloin käydä hautausmaalla säännöllisesti. Sen jälkeen ei ole ollut kertaakaan enää huoleton, villi ja vapaa, iloinen olo.

Mä oon 31 ja sanoisin että sellainen pakko-päästä-radalle -levottomuus on kadonnut, tai sellaista koin ainoastaan johonkin 22-vuotiaaksi asti. Sen sijaan en koe että nuoruus on jäänyt taakse vaan koen oloni virkeämmäksi nyt kuin silloin. Ajattelin mennä ens kesänä festareille hyppiä metsissä jne. Haluan että ilo palaa elämääni kun se on ollut niin kauan kadoksissa.

28 on ihan hyvä ikä tuohon. Pari vuotta tuon jälkeen elättelin vielä toiveita keski-ikäisyyden siirtämisestä, mutta kyllä se oli viimeistään kolmikymppisenä tunnustettava tosiasiat. Elämä on velvollisuuksia, kaverit katoaa perheidensä pariin, ei ole spontaania hauskanpitoa, läheiset ja tutut kuolevat ympäriltä ja omakin mortaalisuus on läsnä lähes jokapäiväisessä elämässä.

Kun tulin vahingossa raskaaksi 28-vuotiaana ja jouduin lopettamaan yliopiston. Silloin iski tajuntaan.

Vierailija kirjoitti:

28 on ihan hyvä ikä tuohon. Pari vuotta tuon jälkeen elättelin vielä toiveita keski-ikäisyyden siirtämisestä, mutta kyllä se oli viimeistään kolmikymppisenä tunnustettava tosiasiat. Elämä on velvollisuuksia, kaverit katoaa perheidensä pariin, ei ole spontaania hauskanpitoa, läheiset ja tutut kuolevat ympäriltä ja omakin mortaalisuus on läsnä lähes jokapäiväisessä elämässä.

Mitkä ihmeen tosiasiat? Tietenkin elämässä on velvollisuuksia, mutta ainakin minä näin 35-vuotiaana tunnen, että elämä on tavallaan helpompaa kuin opiskeluvuosina. Silloin opiskeltiin ja tehtiin töitä, nyt tehdään vain niitä töitä. Kavereiden katoaminen perheiden pariin liittyy tasan siihen kenen kanssa pyörit. Minulla on ainakin spontaania hauskanpitoa sekä yksin, että kavereiden kanssa eikä läheisiäkään nyt mihinkään hillittömään tahti kuole ympäriltä. Elämään voi suhtautua monella eri tavalla.