Kämppis varastaa postejani
Asun opiskelijasolussa kahden kämppiksen kanssa. Valitettavasti kohdalle on osunut yksi aika sekopäinen tapaus, joka tekee milloin mitäkin outoja juttuja. Ollaan oltu monta kertaa napit vastakkain, kun olen menettänyt hermoni mm. hänen sotkuisuuteensa. Kämppis todennäköisesti vihaa minua ja on pääosin mykkäkoulussa.
Viime aikoina postejani on mystisesti kadonnut ja yksi kirjeeni löytynyt revittynä keittiöstä. Kämppis ei muka tiedä näistä mitään. Hän kuitenkin on lähes kaikki päivät kotona, käy siis todella harvoin missään luennoilla tai muuallakaan ulkona. Tiedän että hän väärinkäyttää joitakin lääkkeitä ja ehkä jopa vetää huumeita, on jotain mt-ongelmia ja harhoja ja vaikka mitä. En tiedä aivan tarkkaan. Olen kertonut asiasta opiskelija-asuntosäätiölle, mutta eivät oikein tee mitään, kun kyse ei ole metelistä ja bilettämisestä. Ongelmia siis ovat mm. nämä kadonneet postit, sotkuisuus ja sieltä sun täältä löytyvät tyhjät lääke/pilleripakkaukset.
Minun pitäisi kuulemma jotenkin pystyä todistamaan postien katoaminen. Keittiöstä löytynyt revitty kirjeeni ei merkinnyt mitään. Ainoastaan siisteysasioista säätiö huomautti tätä kämppistä.
Ikävintä tässä on, että laskuja on jäänyt saamatta ja perässä tulee tietenkin muistutuksia. Onko minun mahdollista saada postit niin, että kävisin itse hakemassa ne postin palvelupisteestä? Menisikö tämä jotenkin poste restantena vai miten? Tämä nyt olisi hätäratkaisu ongelmaan.
Kommentit (10)
Sinuna hommaisin sen poste restanten ensi hätään ja sitten alkaisin katsella uutta kämppää. Kun ihminen on noin sekaisin kuin kämppiksesi niin en uskaltaisi oman turvallisuuteni vuoksi asua saman katon alla. Ties koska saat lekalla päähän kun hän vähän näkee harhoja ja näkee sinun mörkönä jota vastaan "suojautuu"...
Poste restante pitäisi olla ihan mahdollinen ratkaisu. Suosittelen, kohta kämppis varastaa postissa tulleet pankkitunnukset jne.
Kaverini muuttaa kesällä ulkomaille ja pääsen hänen yksiöönsä ainakin vuodeksi asumaan. Elokuuhun asti pitäisi vielä sinnitellä nykyisessä solussa, jos kämppistä ei potkita muualle ennen sitä. Kolmas solussamme asuva tyttö viettää jo ison osan ajastaan poikaystävänsä luona samasta syystä eli ei kestä tuon yhden sekopään sotkuisuutta.
Kiitos tiedoista, otan poste restanten käyttöön! E-laskuiksi olen jo muuttanut kaikki, mitkä voi muuttaa.
Ap
Varjele tältä ihmiseltä henkilötunnuksiasi, ettei väärinkäytä niitä
Itse muuttaisin postin poste restanteksi, veisin asunnosta vsnhemmille kaikki vähänkin arvokkaan ja pankkitunnukset yms pitäisin koko ajan mukana. Ja yrittäisin sinnitellä sinne elokuuhun
Minä en sinuna sinnittelisi, vaan muuttaisin. Kämppiksesi on oikeasti riski, koska hän voi myrkyttää ruokasi, repiä vaatteesi tms.
Soita poliisille. Toisten kirjeiden avaaminen on rikos.
Vierailija kirjoitti:
Minä en sinuna sinnittelisi, vaan muuttaisin. Kämppiksesi on oikeasti riski, koska hän voi myrkyttää ruokasi, repiä vaatteesi tms.
Ja käydä päälle. Kuten se Tampereella ollut tapaus jossa perheen poika näki harhoja ja surmasi vanhempansa kirveellä keskellä yötä. Yhtä sisartaankin löi päähän kirveellä mutta tämä pääsi karkuun ja pelastui. Poika siis näki harhoja joissa vanhemmat ja sisarukset oli hirviöitä jotka hänen täytyy tappaa ennen kuin he tappavat hänet tjsp.
Vaihda e-laskuihin. Kokeile päästä toiseen kämppään hyypiön häätämisen sijaan.