Lue keskustelun säännöt.
Ehkäisyn poisjättäminen ilman vauvakuumetta
21.03.2016 |
Onko täällä muita samassa tilanteessa olevia? Ollaan oltu yhdessä iät ja ajat, alan lähestymään kolmeakymppiä ja vauvakuume on edelleen yhtä kaukana kun kymmenen vuotta sitten. Silti huomaan yhä useammin ajattelevani, että EHKÄ se voisi olla ihan kivaa jos olisi oma lapsi. En kuitenkaan ole erityisen lapsirakas, lapset eivät herätä minussa oikeastaan mitään tunteita ja ajatus äityidestä. En edes haaveile äidiksi tulosta, mutta silti mietin, että olisi kiva jos meillä olisi oma pieni perhe. Kai toivon, että siihen äityiteen sitten kasvaisi. En epäile yhtään sitä, että olisimme huonoja vanhempia, mutta kieltämättä pelottaa jos rakkaus siihen omaan lapseen ei sitten sytykkään.
Alan hiljalleen jo miettimään, että ehkä minulle ei vaan tule koskaan vauvakuumetta. Vaikka olisi kuinka söpö vauva, se ei herätä minussa tippakkaan "voi kun mullakin olisi" tunnetta. Onko täällä muita, jotka on vaan ihan kylmästi järkiperustein alkanut yrittämään vastaavassa tilanteessa? Vai pitäisikö vaan odottaa, että jos se tunne sieltä tuliskin?
Kommentit (2)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei minulla ole ikinä ollut vauvakuumetta, vaan lähinnä ajatellut, että jos niitä lapsia ja perheen haluaa, niin siinä toimitaan näin..... Olen kyllä tiennyt haluavani äidiksi, koska pidän lapsista, varsinkin kun kasvavat kakkavaippavaiheen ohi, mutta mitään varsinaista vauvakuumetta en koskaan potenut. Minusta vauvat on lähinnä yövalvottajia, mutta olin valmis kestämään sen, jos päästään seuraavan vaiheeseen. En myöskään ollut mikään vaunutreffit- tai hiekkalaatikkomutsi, enkä osaa edes leikkiä lasten kanssa kunnolla. Minun äitini ei joutanut kanssani leikkimään, kun olin lapsi, enkä oppinut mitään sellaista.
Itse asiassa olin ihan pelosta soikeana, kun tulin raskaaksi ja pelkäsin kämmääväni koko jutun.
No kolmen lapsen äiti nyt kuitenkin olen, lapseni ovat nuorin esikoulussa ja vanhin kuudennella. Tein sarjan putkeen, kun ajattelin, etten sitten totu liian mukavalle ja loppuu tarharallikin aikanaan. Syksyllä loppuu...
Luen, laulan, piirretään, tehdään maalauksia, pötkötellään yhdessä, käydään kävelyllä ja mennään Korkeasaareen, halataan, jutellaan ja nauretaan, mutta leikkimispuolen hoitavat ihan itse tai isin kanssa.
Ja siihen lapsettomaan aikaani en vaihtaisi takaisin. Silloin kun ei podeta itkupotkuraivaria, tämä on aika kivaa ja värikästä elämää. Vanha sinkkuelämä tuntuu nyt tyhjältä ja tylsältä. Kun näen nyt vauvan, ajattelen että onpas söpö, ja kiva kun ei tarvitse enää öisin herätä.