Häpeän vartaloani

Kuulostaa kieltämättä aika pahalta...

Ihmisen pitää olla sinut oman itsensä kanssa. Entä kun sinuun tulee jokin vakava sairaus, huomaatko miten typerä olet ollut heittäessäsi elämän menemään?

Mene salille! Pyydä pt:ltä itsellesi ohjelma ja ruokavalio.

Auttaa, aloita siitä.

Iho-ongelmiin kannattaa hakea ihotautilääkäriltä: vaihtoehtona mm. erilaiset akneen auttavat voiteet, antibioottikuuri, hormonaalinen hoito tai viimeiseinä Roaccutan. Itse olen saanut aikuisiän akneen avun ehkäisypilleireistä (tietyt merkit on nimenomaan tarkoitettu aikuisiän aknen hoitoon).

Olet varmasti kaikesta huolimatta kaunis. <3 Yritä ajatella itsestäsi kauniimmin ja keskity hyviin puoliin itsessäsi, jo se kaunistaa ja saa mielen paremmalle tuulelle. Liikunta voi myös auttaa. Älä hauku itseäsi, vaan ole itsesi ystävä.

Ei kai miehesi ole sanonut sinusta mitään negatiivista? Mikäli hän on kommentoinut ulkonäköäsi negatiivisesti synnytyksen jälkeen, on mielestäni aiheellista pohtia, onko kyseisen henkilön kanssa hyvä olla vai lyttääkö hän vain itsetuntosi. Kroppasi on tehnyt rankan työn ja tietysti se myös näkyy. Kaikkea hyvää. <3

Apua siis kannattaa hakea iho-tautilääkäriltä.. :)

Mäkin oon 30 ja häpeän mun vartaloa. Sain ekan lapsen jo 22-vuotiaana ja tissit on roikkuneet siitä alkaen. En vaan anna kenenkään nähdä mua alasti ja koitan porskuttaa eteenpäin. En mä tästä enää paremmaksikaan muutu.

Minulla sama. Ylipainoa 20kg, maha on arpinen röllykkä ja rinnat (arpiset nekin) roikkuu rumasti. Hiuksista tuli ohuet liirut ja naama on harmaa ja näppyläinen.

En enää halua seksiä enkä näyttäydy miehelle alasti.

Älä ajattele itsestäsi noin. Se, että sait lapsen, kertoo, että kehosi toimii, kuten luonto on tarkoittanut. Jospa aloittaisit jonkin sopivasti haastavan liikuntaharrastuksen, jossa voit nähdä, mihin kaikkeen pystyt. Minua ei ikinä huolittu vapaaehtoisesti joukkueeseen koululiikunnassa. Nyt olen hienolla vaellusmatkalla Espanjassa. Nilkka on kipeänä ja ranteessa palovamma, mutta mieli on hyvä, kun taas ylihuomenna pääsee polulle.

Rehellisesti, mä vihaan liikuntaa. Uimisesta tykkäisin, mutta ei ole varaa (täällä on todella kallis uimahalli verrattuna 100km päässä oleviin) eikä mua sais muiden eteen uimapuvussa. Hyötyliikunta on ainoa, mitä pakon edessä teen, ruokavaliolla oon saanut nyt painon putoamaan. Ehkä, kun saisin painoa lisää pois, ilkeäisin salillekin ja/tai uimahalliin ilman järkyttävää häpeäntunnetta.

Mies on sanonut leikillään negatiivisia asioita. Just rinnoista, alapäästä ja ulkonäöstä. Mä olen ottanut ne itseeni, vaikka hän on pyytänyt anteeksi monia kertoja kun on huomannut tahattomasti loukanneensa. Mua ällöttää ajatus seksistä, haluaisin nauttia vielä, mutta en mieheni kanssa pysty. Tulee olo, että mun ulkomuotoni ällöttää häntäkin, eikä hän oikeasti edes halua minua, kunhan panee että saa ja säälistä minua. Tää on kuulemma vain mun päässäni, miehen sanoin. On sanonut, että kaikki me muututaan, ja että hän ymmärtää täysin miten raskaus, lihominen ja laihtuminen vaikuttaa mun kroppaan, ja että rakastaa mun vartaloani tämmöisenäkin.

Pitäisi varmaan päästä ihotautilääkärille, mulla on vain esteettinen haitta tästä aknesta, harvoin on kipeitä, isoja ihonalaisia finnejä tms. Näppyjä kuitenkin on kiitettävästi, eivät lähde normaalilla ihonhoidolla ja ovat kasvoissa, käsivarsissa ja selässä.

Niin, ja kiitos huonojen liikuntatottumuksieni ja ruokavalioni (salaherkut) mulla luultavasti todetaan pian diabetes. Paastoarvot koholla, joten se siitä sairaudesta.

Mä oon miettinyt, että pitäisi varmaan oppia rakastamaan itseään ensin tällaisena, ennen kuin muutos parempaan on mahdollista. Sisäinen hehku löytää jostain, ja aloittaa sitten ulkomuodon muutos hehkeämmäksi.. Vaan löytyisikö se sitten näistä teidän ehdotelmista, liikunnasta esimerkiksi, sitä en tiedä, ennen kuin kokeilen.

Kauniiksi en ole itseäni koskaan kokenut, olen aina ollut enemmän ja vähemmän kriittinen itseäni kohtaan. Joskus pidin kuitenkin itseäni ja vartaloani kohtuullisen sievinä, mutta nykyään oksettaa oma peilikuva, enkä näin ollen mielelläni peilailekaan.

Huono itsetunto kirjoitti:

Rehellisesti, mä vihaan liikuntaa. Uimisesta tykkäisin, mutta ei ole varaa (täällä on todella kallis uimahalli verrattuna 100km päässä oleviin) eikä mua sais muiden eteen uimapuvussa. Hyötyliikunta on ainoa, mitä pakon edessä teen, ruokavaliolla oon saanut nyt painon putoamaan. Ehkä, kun saisin painoa lisää pois, ilkeäisin salillekin ja/tai uimahalliin ilman järkyttävää häpeäntunnetta.

Mies on sanonut leikillään negatiivisia asioita. Just rinnoista, alapäästä ja ulkonäöstä. Mä olen ottanut ne itseeni, vaikka hän on pyytänyt anteeksi monia kertoja kun on huomannut tahattomasti loukanneensa. Mua ällöttää ajatus seksistä, haluaisin nauttia vielä, mutta en mieheni kanssa pysty. Tulee olo, että mun ulkomuotoni ällöttää häntäkin, eikä hän oikeasti edes halua minua, kunhan panee että saa ja säälistä minua. Tää on kuulemma vain mun päässäni, miehen sanoin. On sanonut, että kaikki me muututaan, ja että hän ymmärtää täysin miten raskaus, lihominen ja laihtuminen vaikuttaa mun kroppaan, ja että rakastaa mun vartaloani tämmöisenäkin.

Pitäisi varmaan päästä ihotautilääkärille, mulla on vain esteettinen haitta tästä aknesta, harvoin on kipeitä, isoja ihonalaisia finnejä tms. Näppyjä kuitenkin on kiitettävästi, eivät lähde normaalilla ihonhoidolla ja ovat kasvoissa, käsivarsissa ja selässä.

Niin, ja kiitos huonojen liikuntatottumuksieni ja ruokavalioni (salaherkut) mulla luultavasti todetaan pian diabetes. Paastoarvot koholla, joten se siitä sairaudesta.

Mä oon miettinyt, että pitäisi varmaan oppia rakastamaan itseään ensin tällaisena, ennen kuin muutos parempaan on mahdollista. Sisäinen hehku löytää jostain, ja aloittaa sitten ulkomuodon muutos hehkeämmäksi.. Vaan löytyisikö se sitten näistä teidän ehdotelmista, liikunnasta esimerkiksi, sitä en tiedä, ennen kuin kokeilen.

Kauniiksi en ole itseäni koskaan kokenut, olen aina ollut enemmän ja vähemmän kriittinen itseäni kohtaan. Joskus pidin kuitenkin itseäni ja vartaloani kohtuullisen sievinä, mutta nykyään oksettaa oma peilikuva, enkä näin ollen mielelläni peilailekaan.

Mua ärsyttää tällaiset ihmiset. Älä vingu vaan ala urheilla ja jätä ne herkut syömättä, käy ihotautilääkärillä, kampaajalla ja hymyile!

Vierailija kirjoitti:

Huono itsetunto kirjoitti:

Rehellisesti, mä vihaan liikuntaa. Uimisesta tykkäisin, mutta ei ole varaa (täällä on todella kallis uimahalli verrattuna 100km päässä oleviin) eikä mua sais muiden eteen uimapuvussa. Hyötyliikunta on ainoa, mitä pakon edessä teen, ruokavaliolla oon saanut nyt painon putoamaan. Ehkä, kun saisin painoa lisää pois, ilkeäisin salillekin ja/tai uimahalliin ilman järkyttävää häpeäntunnetta.

Mies on sanonut leikillään negatiivisia asioita. Just rinnoista, alapäästä ja ulkonäöstä. Mä olen ottanut ne itseeni, vaikka hän on pyytänyt anteeksi monia kertoja kun on huomannut tahattomasti loukanneensa. Mua ällöttää ajatus seksistä, haluaisin nauttia vielä, mutta en mieheni kanssa pysty. Tulee olo, että mun ulkomuotoni ällöttää häntäkin, eikä hän oikeasti edes halua minua, kunhan panee että saa ja säälistä minua. Tää on kuulemma vain mun päässäni, miehen sanoin. On sanonut, että kaikki me muututaan, ja että hän ymmärtää täysin miten raskaus, lihominen ja laihtuminen vaikuttaa mun kroppaan, ja että rakastaa mun vartaloani tämmöisenäkin.

Pitäisi varmaan päästä ihotautilääkärille, mulla on vain esteettinen haitta tästä aknesta, harvoin on kipeitä, isoja ihonalaisia finnejä tms. Näppyjä kuitenkin on kiitettävästi, eivät lähde normaalilla ihonhoidolla ja ovat kasvoissa, käsivarsissa ja selässä.

Niin, ja kiitos huonojen liikuntatottumuksieni ja ruokavalioni (salaherkut) mulla luultavasti todetaan pian diabetes. Paastoarvot koholla, joten se siitä sairaudesta.

Mä oon miettinyt, että pitäisi varmaan oppia rakastamaan itseään ensin tällaisena, ennen kuin muutos parempaan on mahdollista. Sisäinen hehku löytää jostain, ja aloittaa sitten ulkomuodon muutos hehkeämmäksi.. Vaan löytyisikö se sitten näistä teidän ehdotelmista, liikunnasta esimerkiksi, sitä en tiedä, ennen kuin kokeilen.

Kauniiksi en ole itseäni koskaan kokenut, olen aina ollut enemmän ja vähemmän kriittinen itseäni kohtaan. Joskus pidin kuitenkin itseäni ja vartaloani kohtuullisen sievinä, mutta nykyään oksettaa oma peilikuva, enkä näin ollen mielelläni peilailekaan.

Mua ärsyttää tällaiset ihmiset. Älä vingu vaan ala urheilla ja jätä ne herkut syömättä, käy ihotautilääkärillä, kampaajalla ja hymyile!

Kiitos. Se on helppo huudella. Ihan kuin en tiedostaisi, mitä pitäisi tehdä. Herkut ois helppo jättää pois, ne aionkin jättää, urheilla alan heti kun pystyn ja ehdin. Koulu ja lapsi vie aikaa, mutta kunhan tiet sulaa, niin alan pyöräillä kouluun. Mä lähinnä hain tällä aloituksella sitä, että miten saan itsetuntoni kohotettua, en sitä, miten saan ulkomuodostani normaalimman. Koska pelkään myös sitä, että vaikka alkaisinkin liikkua ja laihtua, ja löytäisin terveellisemmän tavan elää, en silti oppisi hyväksymään itseäni. Mutta hyvä että sait purettua oman pahan olosi, toivottavasti helpotti. Minäkin toivon helpotusta itsetunto-ongelmiini.