Lue keskustelun säännöt.
Avautuminen ystävän muuttumisesta lapsen saamisen jälkeen.
19.03.2016 |
Ystävälläni on reilun vuoden ikäinen lapsi. Aina kun näemme, on lapsi mukana ja ystäväni haluaa yleensä tavata paikassa, jossa on leikkipaikka -> suurin osa ajasta pitäisi viettää leikkien lapsen kanssa. Enää ei onnistu, että lapsi olisi rauhallisesti esimerkiksi rattaissa, kun me vaihtaisimme kuulumisemme, vaan lapsi juoksee pitkin poikin ja suurin osa ajasta menee siihen, että viihdytämme ja kaitsemme lasta. Aina kun kyselen ystäväni kuulumisia, saan kuulla lapsen kuulumisia. Entinen ystäväni, jolla oli omia haaveita mm. harrastusten ja yliopisto-opiskelun muodossa, on kadonnut ja nykyisin ystäväni suurin haave tuntuu olevan se, että hän saisi olla mahdollisemman kauan kotona lapsen kanssa ja ostella söpöjä lastenvaatteita.
Lisäksi hänellä on haaveissa saada lisää lapsia, ilmeisesti useampi... Tämän yhden lapsen kasvettua isommaksi tilanne voisi vielä muuttua, mutta onko siitä mitän toiveita, jos lapsia tulee useampi? Pitäisikö vain hyväksyä, että olen menettänyt ystäväni, enkä välttämättä enää koskaan tule saamaan häntä takaisin? Tietenkin ymmärrän, että lapsi on hänelle tärkeä, mutta rajansa kaikella.
Kommentit (81)
Tarkoitat, että kaiken pitäisi pysyä samanlaisena, elämän tappiin saakka. Aha.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos ei meno muuttuisi niin en minä tuollaista "ystävyyttä" jaksaisi, kun en mitään enää kokisi saavani itselleni kyseisestä ihmissuhteesta. Kyllä ymmärrän että lapsi nielaisee leijonanosan vanhempansa ajasta, mutta rajansa kyllä kaikella hurahtamisellakin, mikäli ollenkaan haluaa säilyttää omia aikuisia ystäviään. Jos ei kiinnosta enää MIKÄÄN muu kuin nikopetteri sitä nikopetteri tätä, niin eihän sitä jaksa kuunnella tuntiakaan! Puistatus.
Tuolla asenteella todennäköisesti pitää hyväksyä joo että olet "menettänyt" ystäväsi.
Joku toinen saattaisi sanoa vaikka että teillä on aika erilaiset elämän sisällöt ja tärkeysjärjestykset nykyään ja yrittää sopeutua mutta sinun on parempi ajatella että olet menettänyt ja etsiä uusia.
Yli vuoden olen jo jaksanut (ja oikeastaa jo raskausajan, jolloin puhe tietenkin pyöri raskauden, vauvantarvikkeiden ja -vaatteiden ympärillä), olisi kiva kuulla, kauanko tämä alamäki vielä kestää? Lapsen esikouluikään? Entä jos lapsia syntyy lisää, seuraavat 10 vuotta?
ap
Ystäväsi on asettanut prioriteettinsa ihan itse uuteen järjestykseen. Ellet sitä hyväksy, et mikään sen kummempi ystävä olekaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja sitten naiset suuttuu kun mies haluaa lähteä kavereiden kanssa ulos...muista omat sanasi ap kun sinulla on mies joka haluaa mennä kavereiden kanssa ulos ja harrastaa, vaikka sinulla on pieni lapsi kainalossa.
Ehkä se on niinpäin, että lapsen saanut menetti siinä samalla ystävän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yli vuoden olen jo jaksanut (ja oikeastaa jo raskausajan, jolloin puhe tietenkin pyöri raskauden, vauvantarvikkeiden ja -vaatteiden ympärillä), olisi kiva kuulla, kauanko tämä alamäki vielä kestää? Lapsen esikouluikään? Entä jos lapsia syntyy lisää, seuraavat 10 vuotta?
ap
Kyseessä ei ole mikään alamäki, vaan hänen elämänsä on saanut uutta sisältöä. Et ymmärrä, koska sinulla ei ole itselläsi lapsia ja olet itse vanhassa kiinni.
Mä olen menettänyt hyvän ystävän juuri tuon takia. Ei muuttunut parin vuoden aikana.. en jaksanut enää puhua ainoastaan hänen lapsesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun sinä ap saat lapsen, tapaat ystäviäsi kuten ennenkin, etkä puhu lapsistasi. Uskoo ken haluaa.
Lapsen saanti on elämän mullistavin kokemus, kurja että ystäväsi paras asia tuntuu sinusta alamäeltä. Eiköhän ystäväsi ansaitse parempaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapsi vie ystäväsi vielä seuraavat 10 vuotta. Elämä nyt vaan vie eri Suuntiin. Jos et kestä erilaista elämäntilannetta, ette tapaa. Etsit uusia ystäviä ja ystäväsi myös. Thats life.
Tästä syystä ne lapset tehdään samaan aikaan kaveripiirissä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on monta kaveria joilla on lapsia. Pari on semmosia jotka puhuu muustakin ja on ihan normaalisti ja pari semmosia joiden aikaisemmat elämät meni kerralla roskakoriin ja mikään muu ei kiinnosta, kun puhua omasta lapsesta. Siinä on vähän yksipuolinen tunne, mun asiat ei kiinnosta. Ei semmosta jaksa.
Ystäväsi elämässä on mullistava tapahtuma. Miksi se ei kiinnosta sinua? Onko ystävyys vain toispuolista?
Ihan sama mikä se asia on, onko se uusi lapsi, työ, mies, puutarha, opinnot - ihan mikä tahansa, mutta jos ystävyksistä toinen muuttuu niin radikaalin itsekkääksi että hän käyttää tapaamisissa kaiken ajan vaahtoamalla vain itsekkäästi siitä omasta asiastaan, eikä ole enää kiinnostunut kuuntelemaan mitä toinen aikuinen ihminen siinä haluaisi sanoa tai mistään muustakaan, niin haloo, mitään menetettävää ei enää edes ole. Tuo jos mikä on itsekkyyttä, oikein sanakirjaesimerkki siitä!
Minä en varmaankaan edes selittelisi mitään, hivuttautuisin vain pois ja suuntautuisin hieman aikuisemmin käyttäytyvään parempaan seuraan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yli vuoden olen jo jaksanut (ja oikeastaa jo raskausajan, jolloin puhe tietenkin pyöri raskauden, vauvantarvikkeiden ja -vaatteiden ympärillä), olisi kiva kuulla, kauanko tämä alamäki vielä kestää? Lapsen esikouluikään? Entä jos lapsia syntyy lisää, seuraavat 10 vuotta?
ap
Kyseessä ei ole mikään alamäki, vaan hänen elämänsä on saanut uutta sisältöä. Et ymmärrä, koska sinulla ei ole itselläsi lapsia ja olet itse vanhassa kiinni.
Viittasin tällä tuohon kakkosen vastaukseen, jossa ystävyyttä verrattiin avioliittoon ylä- ja alamäkineen.
Ihan oikeassa olet kuitenkin, en ymmärrä ja varmasti tämä tilanne on minunkin syytäni. Haluaisin ystävyyssuhteen ystäväni kanssa, en tällaista lapsen-leikittäjä-suhdetta.
ap
Esikoiseni syntyy ensi kuussa ja minulla ei ole aikomustakaan muuttua tuollaiseksi. Tosi oksettavaa. Sen lisäksi että minusta tulee vauvalleni maailman paras äiti, on minulla omakin elämä. Tämän olen päättänyt jo aikoja sitten kun olen tuollaisiin ap:n kuvailemiin tapauksiin törmännyt. Harmi ettei ystävyytenne ole ennallaan. Kun lopulta ystäväsi kyllästyy ruuhkavuosiin ja haluaisikin välillä jotain muuta kuin lapsielämää niin saattaa hän huomata että ystävät hävinneet kuin pieru saharaan. Niin se vain on että jos itse ei ole samassa elämäntilanteessa niin ei vaan yhtään kiinnosta minkä väristä paskaa jonkun lapselta tuli tänä aamuna.
Vierailija kirjoitti:
Minä en varmaankaan edes selittelisi mitään, hivuttautuisin vain pois ja suuntautuisin hieman aikuisemmin käyttäytyvään parempaan seuraan.
Mikä on vanhemmuutta aikuisempaa? Eläkeläisiäkö ajattelit etsiä seurauksesi?
Niin, jos et ymmärrä kaverisi elämätilannetta, niin eipä teidän sitten kannata tavata enää. Se on vähän kuin avioiliitossa, jaksatko myötä-ja vastoinkäymisissä?