Masentuneet perheenäidit miksi tuhoatte lapsenne?

Höpöhöpö, lääkkeillä voi suht' nopeastikin toipua, terapiassakin kun riittävän kauan käynyt, toki se masennus voi uusiutua terapian käyneilläkin mikä tuntuu monella unohtuvan.

Entä jos isän käytös on masennusoireiden takana? Silloinkin lapset terapioita välttelevälle isälle?

Vierailija kirjoitti:

Höpöhöpö, lääkkeillä voi suht' nopeastikin toipua, terapiassakin kun riittävän kauan käynyt, toki se masennus voi uusiutua terapian käyneilläkin mikä tuntuu monella unohtuvan.

Kävi minunkin äitini terpiassa vuosikymmenet ja söi lääkkeitä silti ei mikään tehonnut ja minusta tuli syrjäytynyt.

Vierailija kirjoitti:

Entä jos isän käytös on masennusoireiden takana? Silloinkin lapset terapioita välttelevälle isälle?

Silloin lapset molemmilta vanhemmilta pois sijaisperheeseen.

Kyllä nykyisillä lääkkeillä saadaan ihminen melko toimivaksi. Ja kaikilla lapsilla kun ei ole sitä isää. Oletko ikinä kuullut, että äiti voisi masentua siitä, kun pienten lasten isä kuolee?

Hyi kun noi masentuneet inhottaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpöhöpö, lääkkeillä voi suht' nopeastikin toipua, terapiassakin kun riittävän kauan käynyt, toki se masennus voi uusiutua terapian käyneilläkin mikä tuntuu monella unohtuvan.

Kävi minunkin äitini terpiassa vuosikymmenet ja söi lääkkeitä silti ei mikään tehonnut ja minusta tuli syrjäytynyt.

Minkä luulet olevan syy syrjäytymiseesi? Ymmärsin että äitisi, mutta noin kaikenkaikkiaan?

No en jaksa uskoa omien lasteni syrjäytyvän. Eikö se merkitse mitään, jos se terve isä on siinä kotona? Millainen aloittajan oma isä oli?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpöhöpö, lääkkeillä voi suht' nopeastikin toipua, terapiassakin kun riittävän kauan käynyt, toki se masennus voi uusiutua terapian käyneilläkin mikä tuntuu monella unohtuvan.

Kävi minunkin äitini terpiassa vuosikymmenet ja söi lääkkeitä silti ei mikään tehonnut ja minusta tuli syrjäytynyt.

Kysymys onkin sinun elämästäsi eikä äitisi terapioista. Sinun on korkea aika ottaa vastuu omasta elämästäsi. Voi olla, että masenunut äiti on haitannut omia lähtökohtiasi, mutta niin on tuhansilla muillakin ihmisillä ollut jotain vastoinkäymisiä elämässään, etteivät lähde samalta lähtöviivalta muiden kanssa. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Olennaista on, että otat itse vastuun asioistasi. Äidin syyttely ei enää auta teitä kumpaakaan. Vaikka syrjäytymisesi syy olisi äidissä, olennaista on se, mitä sinä teet. Turha jumittaa asioissa joita ei voi muuttaa. Mitä nopeammin tämän hoksaat, sitä parempi tulevaisuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpöhöpö, lääkkeillä voi suht' nopeastikin toipua, terapiassakin kun riittävän kauan käynyt, toki se masennus voi uusiutua terapian käyneilläkin mikä tuntuu monella unohtuvan.

Kävi minunkin äitini terpiassa vuosikymmenet ja söi lääkkeitä silti ei mikään tehonnut ja minusta tuli syrjäytynyt.

Kysymys onkin sinun elämästäsi eikä äitisi terapioista. Sinun on korkea aika ottaa vastuu omasta elämästäsi. Voi olla, että masenunut äiti on haitannut omia lähtökohtiasi, mutta niin on tuhansilla muillakin ihmisillä ollut jotain vastoinkäymisiä elämässään, etteivät lähde samalta lähtöviivalta muiden kanssa. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Olennaista on, että otat itse vastuun asioistasi. Äidin syyttely ei enää auta teitä kumpaakaan. Vaikka syrjäytymisesi syy olisi äidissä, olennaista on se, mitä sinä teet. Turha jumittaa asioissa joita ei voi muuttaa. Mitä nopeammin tämän hoksaat, sitä parempi tulevaisuus.

Väärin. Olen itse masentunut äiti ja laittanutkin muutaman viestin jo tähän ketjuun. Kyllä minä tiedostan olevani masentunut JA sen, mitä se saattaa lapsille aiheuttaa puutteina elämään. Se ON minun vastuullani miettiä, koska jos minä en sitä tee saattaa olla, etteivät lapseni toivi IKINÄ. Tajuatko, ettei sellaisia terapioita ole keksitykään, jotka antaisivat avun kaikille kaikenlaisiin ongelmiin? Miksi kenenkään pitäisi olla huolissaan masentuneena lapsistaan siis sen masennuksen vaikutuksesta lapsiin, jos ei sillä olisi niin tuhoisat seuraukset lasten elämään aikuisina?

Itse pitkäaikaista masennusta sairastaneena olen kyllä sillä kannalla, että varsinkin vakavammista mielenterveyden ongelmista kärsivien pitäisi todella tarkkaan miettiä, kannattaako hankkia biologisia lapsia. Tutkimukset kuitenkin viittaavat siihen, että alttius masennukseen periytyy, ja aikaisempi masennus on myös riskitekijä esim. synnytyksen jälkeiselle masennukselle. Jos joskus vuosia aiemmin on jotain pientä ollut, en ehkä liikaa murehtisi, mutta jos päällä on aktiivinen masennus tai on vakavampia masennusjaksoja taustalla, ottaa aika suuren riskin viattoman lapsen kustannuksella. 

Sillehän ei mitään mahda, jos vasta lasten saamisen jälkeen puhkeaa itsellä ongelmia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpöhöpö, lääkkeillä voi suht' nopeastikin toipua, terapiassakin kun riittävän kauan käynyt, toki se masennus voi uusiutua terapian käyneilläkin mikä tuntuu monella unohtuvan.

Kävi minunkin äitini terpiassa vuosikymmenet ja söi lääkkeitä silti ei mikään tehonnut ja minusta tuli syrjäytynyt.

Kysymys onkin sinun elämästäsi eikä äitisi terapioista. Sinun on korkea aika ottaa vastuu omasta elämästäsi. Voi olla, että masenunut äiti on haitannut omia lähtökohtiasi, mutta niin on tuhansilla muillakin ihmisillä ollut jotain vastoinkäymisiä elämässään, etteivät lähde samalta lähtöviivalta muiden kanssa. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Olennaista on, että otat itse vastuun asioistasi. Äidin syyttely ei enää auta teitä kumpaakaan. Vaikka syrjäytymisesi syy olisi äidissä, olennaista on se, mitä sinä teet. Turha jumittaa asioissa joita ei voi muuttaa. Mitä nopeammin tämän hoksaat, sitä parempi tulevaisuus.

Miksi sä syytät uhria, että hänen tulee ottaa vastuu elämästään?

Syytätkö häntä siis vastuuttomuudesta?

Siitä, että hänkin voi huonosti?

Sekö on hänen oma vikansa?

Kunnes hakee apua?

Entä jos ei vain saa sitä apua vaikka hakeekin?

MILLÄ MITTARILLA SE EI OLE UHRIN ÄIDIN SYY?

Voisitko selventää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpöhöpö, lääkkeillä voi suht' nopeastikin toipua, terapiassakin kun riittävän kauan käynyt, toki se masennus voi uusiutua terapian käyneilläkin mikä tuntuu monella unohtuvan.

Kävi minunkin äitini terpiassa vuosikymmenet ja söi lääkkeitä silti ei mikään tehonnut ja minusta tuli syrjäytynyt.

Kysymys onkin sinun elämästäsi eikä äitisi terapioista. Sinun on korkea aika ottaa vastuu omasta elämästäsi. Voi olla, että masenunut äiti on haitannut omia lähtökohtiasi, mutta niin on tuhansilla muillakin ihmisillä ollut jotain vastoinkäymisiä elämässään, etteivät lähde samalta lähtöviivalta muiden kanssa. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Olennaista on, että otat itse vastuun asioistasi. Äidin syyttely ei enää auta teitä kumpaakaan. Vaikka syrjäytymisesi syy olisi äidissä, olennaista on se, mitä sinä teet. Turha jumittaa asioissa joita ei voi muuttaa. Mitä nopeammin tämän hoksaat, sitä parempi tulevaisuus.

Onko sinusta avun hakeminen vastuunottamista?

Vai mikä muu on?

Kerro, kerro heti, mikä on, että mä voin alkaa ottaa vastuuta!

Vai tarkoitatko, että vastuunottoa on ratkaista ne asiat, jotka aiheuttavat niitä ongelmia?

Eli pitäisi ratkaista sellaista, minkä takia koko ongelma on olemassa?

No miksi se ikinä olisi ongelma, jos sen osaisi tai voisi ratkaista?

Voisiko joku nyt auttaa ja selventäääää kun mä en vain tajua, mitä se vastuunotto on!!!

Aikuinen ihminen ottaa aina itse vastuun elämästään. Miten se äidin syyttäminen aikuisuudessa vie eteenpäin? Oma äitini oli hirviö lapsuudessani. Kävin oman terapiani, huolehdin lapsistani huononakin päivänä paremmin kuin oma äitini ikinä pystyi ja pidän huolen siitä, ettei se nainen enää vaikuta elämässäni. Se on aikuisen ihmisen vastuunottoa.

Vierailija kirjoitti:

Aikuinen ihminen ottaa aina itse vastuun elämästään. Miten se äidin syyttäminen aikuisuudessa vie eteenpäin? Oma äitini oli hirviö lapsuudessani. Kävin oman terapiani, huolehdin lapsistani huononakin päivänä paremmin kuin oma äitini ikinä pystyi ja pidän huolen siitä, ettei se nainen enää vaikuta elämässäni. Se on aikuisen ihmisen vastuunottoa.

Mutta entäs jos se terapiasi ei olisi auttanut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpöhöpö, lääkkeillä voi suht' nopeastikin toipua, terapiassakin kun riittävän kauan käynyt, toki se masennus voi uusiutua terapian käyneilläkin mikä tuntuu monella unohtuvan.

Kävi minunkin äitini terpiassa vuosikymmenet ja söi lääkkeitä silti ei mikään tehonnut ja minusta tuli syrjäytynyt.

Kysymys onkin sinun elämästäsi eikä äitisi terapioista. Sinun on korkea aika ottaa vastuu omasta elämästäsi. Voi olla, että masenunut äiti on haitannut omia lähtökohtiasi, mutta niin on tuhansilla muillakin ihmisillä ollut jotain vastoinkäymisiä elämässään, etteivät lähde samalta lähtöviivalta muiden kanssa. Koskaan ei ole liian myöhäistä. Olennaista on, että otat itse vastuun asioistasi. Äidin syyttely ei enää auta teitä kumpaakaan. Vaikka syrjäytymisesi syy olisi äidissä, olennaista on se, mitä sinä teet. Turha jumittaa asioissa joita ei voi muuttaa. Mitä nopeammin tämän hoksaat, sitä parempi tulevaisuus.

Ja tämähän on uhrin syyttelyä, miten se vie mukamas eteenpäin? Kielletään kokonaan oikeutus hänen tunteiltaan. Hyi helvetti tuon kirjoittajan kaltaiset kylmät ihmiset pitäis pistää itse kärsimään omista vanhemmistaan ilman parannuskeinon löytymistä!

Vierailija kirjoitti:

Aikuinen ihminen ottaa aina itse vastuun elämästään. Miten se äidin syyttäminen aikuisuudessa vie eteenpäin? Oma äitini oli hirviö lapsuudessani. Kävin oman terapiani, huolehdin lapsistani huononakin päivänä paremmin kuin oma äitini ikinä pystyi ja pidän huolen siitä, ettei se nainen enää vaikuta elämässäni. Se on aikuisen ihmisen vastuunottoa.

Entä jos sä et olis saanut sitä tukea, joka toi sinut tähän päivään? Ja sitten sullekin tulis joku sanomaan, että mitäs et ota vastuuta itsestäs? Vai meinaatko, että paranit aivan ilman tukea, ihan koska olet niin helvetin fiksu?

Onpa masentavaa syyllistää masentuneita.Kukaan ei masennu tahallaan.Miksi ette samalla syyllistä syöpää tmv sairastavia.Syyllistäminen ei ainakaan tuo valoa masentuneiden elämään.

Tukea masentunut kaipaa, mutta vauvapalstan hirviöäideistään parantuneet ovat sen verran vajaita, että se ei ole mennyt heillä jakeluun. Sen sijaan ruoskiminen, halveksunta, mitätöinti ja vastuunoton vaatiminen ovat heistä oivia keinoja auttaa masentuneita.

Olen masentunut äiti, jolla on kaksi iloista, sosiaalista ja onnellista lasta. Se, että olen masentunut ei tarkoita sitä, ettenkö tekisi lasteni kanssa asioita, kasvattaisi heitä ja nauraisi. Terapia on auttanut itsetuntemuksessa ja sitä kautta myös osaan uskoakseni olla parempi äiti. Olen lasten arjessa paljon läsnä, masennukseni takia. En näe myöskään masennusta pelkästään huonona asiana, tavallaan se on terve reaktio tähän maailmanmenoon.

Me masentuneet olemme muuten myös yksilöitä.