Miltä kuollut näyttää?

Hyi en uskalla avata :-D

Kuolleelta.

Riippunee onko kuolema väkivaltainen vai normi

Esim vanhus näyttää monesti suu auki olevalta vahanukelta. Ensin hiukka lämmin. Sit kylmenee ja jäykistyy. Haisee ns kalmalta. Pesuja tehdessä ja kääntäessä monesti virtsaa .

Eipä pelota.

Ei ole pelottava. Muistuttaa nukkuvaa, mutta jotenkin nukkemaisesti tai vahamaisesti. Kuolleita ei tarvitse pelätä, vain eläviä joskus.

Ortodoksisten hautajaisten kokeneena sanoisin, että kuolleen näkeminen voi olla traumaattista mutta siinä on toisaalta jotain niin jumalattoman maanläheistä että jokaisen pitäisi kokea se. Ei voi sekoittaa nukkuvaan ainakaan kun on pari päivää kulunut, lihakset kun velttoutuvat niin kasvotkin näyttää ihan löysiltä.

Riippuu aika pitkälti kuolintavasta ja siitä onko jo siistitty hautajaisiin.

Ei näytä pelottavalta. Uskoipa sieluun tai mihin hyvänsä, niin se ruumis näyttää pelkältä vahanukelta eli elottomalta. En tunnista sitä ihmistä kenet tunsin. Henki on poistunut.

Elottomalta.

Näyttää ihmisen still-kuvalta. Ihan kuin olisi pysäytetty pause-nappulalla ennen seuraavaa henkäystä. Uskomatonta, ettei vedäkään sitä seuraavaa henkäystä, vaikka keho on ihan lämmin ja oikea.

Samalla näyttää harmaalta ja käsistä ja jaloista keltaiselta. Kalvakkaalta kuin veri olisi vetäytynyt pois. Sellainen väri kuin oikein pahasti oksentavalla ihmisellä.

Kuoleman lähestymisen potilaalla huomaa siitä, että piirteet muuttuvat teräviksi. Haju muuttuu erilaiseksi. Selittäisin jos ehtisin ennen kuin klo on 23.

Kylmältä, harmaalta, elottomalta.

Riippuu myös siitä, että kuinka kauan on ollut kuolleena..

Miltä kalma haisee?

Riippuu hyvin paljon siitä, mihin henkilö on kuollut, kuinka kauan kuolemasta on, onko hautastoimisto jo käsitellyt ruumiin jne.

Vierailija kirjoitti:

Näyttää ihmisen still-kuvalta. Ihan kuin olisi pysäytetty pause-nappulalla ennen seuraavaa henkäystä. Uskomatonta, ettei vedäkään sitä seuraavaa henkäystä, vaikka keho on ihan lämmin ja oikea.

Samalla näyttää harmaalta ja käsistä ja jaloista keltaiselta. Kalvakkaalta kuin veri olisi vetäytynyt pois. Sellainen väri kuin oikein pahasti oksentavalla ihmisellä.

Kuoleman lähestymisen potilaalla huomaa siitä, että piirteet muuttuvat teräviksi. Haju muuttuu erilaiseksi. Selittäisin jos ehtisin ennen kuin klo on 23.

Millä tavalla teräviksi? Luulin jotenkin, että piirteet pehmenee.

Tule kertomaan aamulla kun palsta taas avautuu..=)

Vaalealta, hauraalta ja levolliselta.

Se riippuu kuolleesta ja siitä miten itse suhtautuu kuolemaan ja elämään. Uskooko, että sielu on ikuinen ja ruumis on kuori, vai onko sitä mieltä, että kaikki on samassa kasassa ja menee minne menee.

Junan alle jäänyt vainaja on mitä järkyttävin näky, sellainen jää vahvasti mieleen, tosin onneksi vainaja on vain ihmisen kuori.

Jos kuollut on rakas äiti, hän näyttää kauniilta, rauhalliselta, rakkaalta ja siltä, että vain kuoret on jäänyt, mutta sielu on olemassa.

Kun äitini kuoli (18 vuotta sitten), jäin hänen luokseen, koska en missään maailmassa ollut kokenut niin suurta rauhaa ja rakkautta kuin siinä vuodeosaston huoneessa, jossa äitini kuoli, ja jossa olin viettänyt hänen kanssaan sen viimeisen vuorokauden.

Itkin ja kaipasin, mutta en olisi halunnut lähteä siitä huoneesta koskaan pois.

Olin hoitanut äitiäni kolme vuotta ja tiesin, että hän ei voi parantua, joten voin vain tehdä hänen olonsa mahdollisimman hyväksi ja valmistautua luopumaan hänestä.

Valmistautua ei voi koskaan, vaikka niin kuvitteleekin, suru on yhtä raskas valmistautuu siihen eli ei.

Kun se päivä sitten tuli, se oli äärettömän surullinen ja raskas päivä, mutta samalla koin suurinta rakkautta ja rauhaa, mitä olen koskaan tuntenut. Äitini oli sängyllä tuttuna, kuten 4 tuntia aikaisemmin, kun hän vielä hengitti, mutta äitini sielu ei ollut enää kotona. Sellaista ei voi kuvitella, ellei itse ole todistamassa asiaa.

Olin huoneen lämmössä, äitini vierellä 3-4 tuntia, kunnes minua väsytti niin, että oli pakko lähteä nukkumaan, koska hautajaisten järjestäminen alkoi heti aamulla.

Kun äitini ruumis luovutettiin vuodeosastolta pienen tilaisuuden jälkeen hautaustoimiston edustajalle, sain toisen ja viimeisen tilaisuuden nähdä äitini ennen siunaustilaisuutta ja tuhkausta. Tai no, kolmas kerta olisi ollut kappelilla ennen siunausta, mutta emme pyytäneet arkun avaamista, koska kukaan ei sitä toivonut.

Kun äitini luovutettiin, sain käydä katsomassa häntä arkussa. Hänet oli puettu omaan lempivaatteeseensa, koska mielestäni äitinäni ei voinut pukea valkoiseen. Hänen kasvonsa oli kaunistettu, hiukset oli laitettu, kätensä oli rinnanpäällä ristissä. Hän piteli pientä kukkakimppua käsissään. Hän oli niin kaunis, juuri sellainen kuin hänet tunsin.

Oli ihana nähdä miten kauniina äitini lähti viimeiselle matkalle. Äitini näytti arkussa siltä kuin olisi ollut tansseihin menossa.

Olisin voinut olla arkun äärellä vaikka kuinka kauan. Sama lämpö, rauha ja rakkaus oli taas läsnä, mutta ei ollut aikaa, arkku piti siirtää kappeliin.

Tämän kokemuksen jälkeen olen aina halunnut nähdä rakkaani arkussa ennen siunaamista. Kun näen rakkaan ihmisen kuolleena, vakuutun, että hän oikeasti on pois, mutta vain fyysisesti.

Pidän äitini kuoleman kokemusta elämäni hienoimpana asiana. En ollut koskaan ajatellut, että kuolleen läheisen vieressä istuminen voi olla niin kaunis kokemus, että siihen voisi jäädä asumaan.

Äitini ei pelännyt kuolleita enkä minäkään niitä oppinut pelkäämään. Onneksi niin, koska olisin voinut menettää tämän suurenmoisen kokemuksen.

Jos lapsen syntyminen tuntuu huikealta kokemukselta, niin toisessa päässä on yhtä hieno kokemus odottamassa. Molemmat yhtä luonnollisia asioita. Tai ainakin pitäisi olla.

Vierailija kirjoitti:

Onko pelottavaa, esim työssä nähdä? Vai muistuttaako vain nukkuvaa?

Hirttäytyneellä ainakin silmien verisuonet on pamahtaneet, ja kasvojen verisuonet eivät nekään ole ihan ole oikein. Luonnollinen kuolema taas .. no, se rintakehä ei vaan enää nouse.

vaihtelee kovasti kuolinsyyn takia

Vierailija kirjoitti:

Miltä kalma haisee?

Sitä en osaa selittää, huomaat sen kyllä jos sen kohtaat.

Minun vauvani näytti vain rauhassa nukkuvalta, joka oli todella raskasta, kun jossakin mielessä niin syvästi toivoi, että heräisi.

Kun aikaa kului (saimme pitää häntä sylissä ja hyvästellä rauhassa), niin iho kalpeni, huulet punertui, mutta mitään kamalaa näkyä ei ollut missään välissä.

Kylmiön jälkeen iho punoitti "terveen" näköisesti, tästä hoitaja minulle sanoikin, että jostakinsyystä kylmiössä ollessaan se terve väri palaa ruumiseen.

Uskoisin, että toki aikuinen ihminen näyttää erilaiselta. Minun vauvani näytti vain nukkuvalta vauvalta. Niin raadollisen terveen ja rauhallisen näköinen. Siksi oli niin vaikeaa sisäistää, että hän oli nukkunut pois.

Mutta ikä, kuolintapa, ja niin monet seikat vaikuttaneen siihen miltä ruumis näyttää.

Vierailija kirjoitti:

Minun vauvani näytti vain rauhassa nukkuvalta, joka oli todella raskasta, kun jossakin mielessä niin syvästi toivoi, että heräisi.

Kun aikaa kului (saimme pitää häntä sylissä ja hyvästellä rauhassa), niin iho kalpeni, huulet punertui, mutta mitään kamalaa näkyä ei ollut missään välissä.

Kylmiön jälkeen iho punoitti "terveen" näköisesti, tästä hoitaja minulle sanoikin, että jostakinsyystä kylmiössä ollessaan se terve väri palaa ruumiseen.

Uskoisin, että toki aikuinen ihminen näyttää erilaiselta. Minun vauvani näytti vain nukkuvalta vauvalta. Niin raadollisen terveen ja rauhallisen näköinen. Siksi oli niin vaikeaa sisäistää, että hän oli nukkunut pois.

Mutta ikä, kuolintapa, ja niin monet seikat vaikuttaneen siihen miltä ruumis näyttää.

Voi ei. :( Iso halaus sinulle <3 

Pidin isääni kädestä kun hän kuoli. Heti sen vaan näkee, etttä sielu ei enää ole ruumiissa. Piirteet jotenkin silenivät, otin muutaman kuvankin eikä hän enää näytä itselleen.