Vaaralliset hoitajat!
Sukulaisille teroitamme aina, että kun tulevat meille kyläilemään, niin tietyt asiat täytyy tehdä eritavoin kuin heidän kotonaan. Meidän lapset ovat 1 v 4 kk ja 3 v 5 kk vanhat. Vieraat eivät tahtoisi luopua lääkkeistään, mutta minä nostatutan ne meidän keittiön yläkaappiin. Saavat ottaa sieltä, etteivät joudu lasten käsiin. No eikös vaan silti saa joka vierailulla muistuttaa, että kun lääkkeen ottaa pois foliosta, niin se pieni folionpala on laitettava heti roskiin. Lääkettä ei myöskään voi ottaa silloin, kun 1 v 4 kk seisoo siinä vieressä. Olen nähnyt, kun lääkkeet lipeilevät heidän kömpelöistä sormistaan lattialle ja lapsihan ne ensiksi ehtisi suuhunsa laittaa. Kerran sain viimehetkellä tuon folionpalan pois lapselta ja toisella kertaa ehdin poimimaan pudonneen lääkkeen ennen lasta. Foliossakin voi olla merkittäviä lääkejäämiä esim sydänlääkkeestä. Veitset ja kiehuva vesi ovat myös aina lasten käsillä, kun on vieraita. Rasittavaa ja ärsyttävää, Maalaisia sukulaisia saa olla pelastamassa etteivät jäisi auton alle eli ulkoillessa minulla voi olla " neljä lasta" , kun täällä kaupungissa liikumme. Ovathan he kaupungissa liikkuneet aina silloin tällöin, mutta vanhemmiten tilannetaju tms ei ole enää niin hyvä. Ei ole sukulaisista hoitamaan meidän lapsia, vaikka kovasti välillä haluaisivatkin. Kun ei pysy kauaa päässä, jos vaikka sanon, että " keittäkää puuronne takalevyllä lasten turvallisuuden vuoksi." . Nämä turvallisuusasiat.
Kommentit (12)
Meillä ei ole koskaan nostettu mitään minnekään ylös. Ei ole lukittu kaappeja tai muutakaan sellasta. Olen yh. Eivät ole lapset ottaneet mitään omin luvin. Veitset ovat veitsitukissa ja sakset omalla paikallaan. Lapsilla on omat sakset olleet jo n. 3-vuotiaasta lähtien. Verhot ovat edelleen ehjät, eivät edes hiuksiaan ole leikelleet.
Mun teoriana on, että kielletty hedelmä kiinnostaa aina. Lapsia on valvottu, opastettu ja ohjattu jo pienestä, eikä mitään ongelmia ole ollut.
Meillä vanhempi lapsi käyttää saksia ja veistä, mutta minä kyllä seuraan, että miten sujuu. Mihin vieraat jättävät veitsen? Pöydän reunallepa tietenkin ja siitä kun lapsi alkaa huitomaan sitä itselleen, kun ei oikein yllä, niin silmilleppä voi tippua. Meillä veitset magneetissa seinällä, mutta vieraat kun jättävät pöydälle ajelehtimaan.
Ap
esim kun mieheni vanhemmat tulevat käymään. heillä ei ole enään nuoria lapsia niin lääkepaketit, avonaiset käsilaukut sun muut ovat meille tullessa sopivasti lasten käden ulottuvissa! vaikka olen maininnut asiasta ja nostelen kasseja toiseen huoneeseen jonne lapsilla ei ole asiaa. Välillä meinaa väsyttää kun saa vahtia aikuisia ihmisiä kun ei välitetä.
Peesi 3:lle.
Lasta pitää neuvoa ja opastaa. Siitä hän oppii, ei mistään ylisuojelusta.
Tollasta yhtäpötköäkirjoitustaeikukaanjaksalukea.
No sinä olet. Mitenkäs sitten kyläilyt, kun itse menette johonkin?
7. Kiitos muistutuksesta.
8. Kun olemme vieraisilla, niin silloin saamme juosta lastemme perässä entistä enemmän. Kyllä koti aina voittaa vierailuolosuhteet pienten lasten kanssa.
Ap
Vierailija:
8. Kun olemme vieraisilla, niin silloin saamme juosta lastemme perässä entistä enemmän. Kyllä koti aina voittaa vierailuolosuhteet pienten lasten kanssa.
Ap
Eiköhän se ole fakta, että kun suku on vanhaa ja asuu kaukana, niin silloin harvoin kun tavataan, niin kyläily käy työstä. Tästä huolimatta lapsia ja itseään on hyvä viedä aina välillä tuulettumaa rakkaiden ja rasittavien sukulaistenkin luokse. Parhaiten rentoudumme toisten lapsiperheellisten seurassa. Lapsemme osaavat käyttäytyä. Varsinkin isompi osaa jo ja pienempi tarvitsee enemmän ohjausta ja valvontaa. Ihan luonnollista.
Meillä on tälläinen huonopäinen, ilmeisesti jo vähän dementoituva mummo, joka on suorastaan vaarallinen pienille. Viimeeksi esim. unohti meille kassinsa, jossa oli kiva pieni purkki täynnä kivoja pikku pyörylöitä eli siis nitropurkki. Unohti vielä laukkunsa sellaiseen paikkaan josta en sitä minäkään huomannut, mutta lapset kyllä olisivat voineet huomata ja kaikessa rauhassa maistella nitroja. Erään kerran kun menin taas mummolle kylään vilkkaiden 1-v kaksosvauvojen kanssa, niin mitäpä mummon sohvan alta löytyikään, tietysti sukkapuikot ja hemmetin pitkät ja terävät sakset :-( Ja kukas ne löysi, tietysti toinen kaksosista. Noh, eihän mummo sitä tahallaan tee, muisti ja huomiokyky vaan pettää. Silti mummo on rakas ja haluan että on mukana elämässämme. Täytyy vaan vahtia haukkana.
pieni lapsi nyt laittaa lattialta lääkkeen suuhun, luulee karkiksi, kuuluu ihan normaaliin lapsen tekoihin.
on se jännää, kun tällä palstalla on niin ihme lapsia, tosin tosielämässä taitavat olla ihan tavallisia lapsia. en jättäis koskaan veitsiä ja saksia lapselle tyrkylle.
meillä kiva täti. veitset jättää pöydän reunalle ja kahvinkeittimen siirtää myös pöydän reunalle. puolustelee itseänsä sillä ettei lapsi ole ennenkään niihin koskenut. kerta se on ensimmäinen, kun lapsi kahvinkeittimen vetää päällensä, kun kerta on oikein tyrkylläkin.
mummo tipputtaa näpeistä lääkkeet ja sit niitä etitään, eikä meinaa löytyä millään.
mummo jätti ulkooven auki tullessaan. lapsi siitä hyökkäs ulos ja minä perässä. onneksi lähdin lapsen perässä, sillä olisin voinut jäädä makkariin, koska luulin ulkooven olevan kiinni. mummo päätti vähän tuulettaa, tosin on meillä ikkunatkin.
kotona muuten sattuu tosi paljon tapaturmia, siksi niistä neuvolassa varoitetaan niillä lappusilla, eikä niissä todellakaan käsketä pitää mitään vaarallista esillä, esim. saksia ja veitsiä.
Terveisin Tehotyttö-ap