Raskaana, liikkeet vähentyneet
Tällä hetkellä menossa rv 22. Olen tuntenut liikkeitä noin rv 16 asti.
Viime viikkoina vauva on ollut kovasti vilkkaana, päivän aikana tuntunut hurjasti potkuja ja muljahduksia.
Tänään on ollut todella hiljaista, yksittäisiä potkuja tuntunut ja sitten taas taukoa. Nyt illalla ei ole tuntunut mitään pariin tuntiin ja huolestuttaa hirveän paljon!
Onko siis normaalia, että liikut ei välillä tunnu? Syöminen ei oo auttanut eikä makuullakaan tunnu. Istukka on etuseinässä.
Ylihuomenna neuvola mutta ratkean huolesta täällä. Raskaus on myös ensimmäinen.
Kommentit (5)
Jos tänään on kuitenkin kerta liikettä ollut niin en huolestuisi. Ei silti varmaan helpota oloasi mitä sanon :/ Hän nukkuu siellä varmasti vaan tyytyväisenä tai viettää sapattia :)
Minulla oli aikanaan sama tilanne rv 27, ja olin huolissani. Pääsin yksityiselle nopeasti ultraan ja siellä todettiin, että vauva nukkui. Niin syvässä unessa ettei hän reagoinut mihinkään, ei rajuihinkaan herättelyihin millään lailla. Se oli sekä minun että ultraajan mielestä huolestuttavaa, mutta kuitenkin virtaukset istukasta olivat hyvät eikä ultrassa löytynyt muutakaan hälyttävää. Parin päivän päästä vauva virkistyi. Minulla oli kuitenkin koko ajan tunne, että lapsella ei ole kaikki kunnossa, että hän on jollain lailla sairas tuona aikana. Terve lapsi kuitenkin syntyi.
Aina, jos on huoli kannattaa ottaa yhteyttä yksityiselle tai julkiselle puolelle mieluummin liian herkästi kuin odotella. Kyseessä on kuitenkin toisen ihmisen elämä ja terveys, ja omakin elämä ja terveys.
Mulla kaksi raskautta takana ja muistelen kanssa tuota samaa että tossa vaiheessa oli niitä päiviä että liikkeitä ei tuntenut juuri ollenkaan, juuri kuten edellinen selitti. Eiköhän kaikki siis ole ihan kunnossa.
Toki jos oikein ahdistaa, niin sitten voipi olla hyvä käydä tsekkauttamassa synnytyspäivystyksessä, ihan oman mielenrauhan takia.
Kiitos paljon vastauksista! Muutama töytäisy tuntui äsken ja se vähän rauhoitti mieltä :-)
On vaan niin kovin pelottavaa kun vilkas kaveri yhtäkkiä ei liikukkaan kuten normaalisti.. Ilmeisesti uskallan siis hengittää ja odotella josko pieni pyörähtäisi ympäri tuolla...? :-)
Ap
Minäkin tunsin ekat liikkeet rv 15+2 (muistan tuon vieläkin! :D), mutta välillä liikkeet oli tosi epäsäännöllisiä juurikin noilla 20-25 viikoilla. Sikiö on vielä minimaalinen (sellainen karkkipussin painoinen pikkurääpäle) ja tilaa kohdussa reilusti - sikiö voi olla vaikkapa jalat ja kädet selkää kohden jolloin et tunne pienintäkään muljuntaa vaikka sillä olisi megabileet menossa.
Ei siis kannata turhia ressailla, ymmärrän että toki mietityttää mutta liikelaskentakin suositellaan aloitettavaksi vasta rv 30+ juuri sikiön koon ja tilan takia.