Miksi mua hävettää (suhteen loppuvaihe)?

Täysin normaalia, teitä on ollut aina. Tai siis meitä <3

Ehkä toi on vaan vaihe.

Seuraavaksi voit halveksia miestä, joka ei kykene tuon aidompiin ja tosimpiin tunteisiin, sitten sen jälkeen voit sääliä häntä. Ja sitten olla onnellinen ja tyytyväinen että pääsit jätkästä eroon ja olihan se mielenkiintoinen kokemus.

Vierailija kirjoitti:

Ehkä toi on vaan vaihe.

Seuraavaksi voit halveksia miestä, joka ei kykene tuon aidompiin ja tosimpiin tunteisiin, sitten sen jälkeen voit sääliä häntä. Ja sitten olla onnellinen ja tyytyväinen että pääsit jätkästä eroon ja olihan se mielenkiintoinen kokemus.

Ihanasti sanottu, hymyilin :)...Joo, olihan se mielenkiintoinen kokemus. Suksikoon mies minne haluaa uuden hellunsa kanssa, ennustan heille pitkää ja onnellista suhdetta...eikun...ap

Ymmärrän kyllä, että sua hävettää. Olen itsekkin ollut vastaavassa tilanteessa, ja niin on varmasti moni muukin. Ja se on ihan normaalia, että tunteet vaihtelee tuollaisessa tilanteessa ikävästä vihaan ja siitä häpeään. Mutta loppujen lopuksi ymmärrät (toivottavasti), että sulla ei todellakaan ole mitään hävettävää! Sä oot tuntenut positiivisia tunteita jotain ihmistä kohtaan ja ollut sille hyvä. Eihän siinä ole mitään hävettävää, päin vastoin. Toinen taas on kohdellut paskasti, joten enemmänhän sillä olisi syytä hävetä.

Äärimmäisen surullista, että useimmiten se huijattu ihminen tuntee itsensä huonoksi ja typeräksi. Vaikka tilannehan kuuluisi nimenomaan olla toisinpäin. Mutta joo, tsemppiä sulle! :)

Ehkäpä se kertoo vaan siitä, ettet itse tekisi koskaan noin ja siksi et tajunnut miten se homma oikeasti meni.

Surun 5 vaihettahan on yhden teorian mukaan kieltäminen, viha, kaupankäynti jossa nyt olet eli se miten olisi pitänyt vastata toisin jne, masennus ja sitten hyväksyminen. Ei sulla ole siis kuin yksi ikävä vaihe käytävänä ja sitten olet jo hyväksynyt tapahtuneen :)

Been there, done that, mutta ei hävetä. Taidan olla liian vanha enää häpeämään tunteita. :-)

Vierailija kirjoitti:

Ehkäpä se kertoo vaan siitä, ettet itse tekisi koskaan noin ja siksi et tajunnut miten se homma oikeasti meni.

Totta. Eipä tulisi mieleenkään pyydellä itseeni rakastunutta ihmistä kylään ja lähetellä itse viestejä ja tuijotella sängyssä silmiin ja lupailla että nähdään taas, vaan viikon kuluttua siitä ilmoittaakseni että alan nyt seurustella moi, et sä ole mulle oikea ihminen vaikka olenkin sua jo vuoden ajan siinä pyöritellyt.

Joo, en mä tajunnut, vaikka olis pitänyt miehen "kiireistä" ja muista vinkeistä. Ensi kerralla viisaampi.

ap

Käynyt mulle samalla tavalla :( Enkä ole päässyt asiasta yli vaan hävettää edelleen oma tyhmyys ja naiivius niin paljon että olen kieltäytynyt kaikista treffikutsuista enkä uskalla enää edes ajatella tapailua kenenkään kanssa. Ja tuosta tilanteesta on jo useampi vuosi.

Selvennyksenä: hassusti kun luen ap:n aloituksen käsitän hyvin, että vikahan on tuossa miehen eikä ap ole tyhmä ja naiivi ollessaan itse tunteiden vietävänä tarkkailukyky ihan alentuneessa tilassa. Mutta omalla kohdalla on no mercy, itseään voi sättiä loputtomiin...

Vierailija kirjoitti:

Käynyt mulle samalla tavalla :( Enkä ole päässyt asiasta yli vaan hävettää edelleen oma tyhmyys ja naiivius niin paljon että olen kieltäytynyt kaikista treffikutsuista enkä uskalla enää edes ajatella tapailua kenenkään kanssa. Ja tuosta tilanteesta on jo useampi vuosi.

Selvennyksenä: hassusti kun luen ap:n aloituksen käsitän hyvin, että vikahan on tuossa miehen eikä ap ole tyhmä ja naiivi ollessaan itse tunteiden vietävänä tarkkailukyky ihan alentuneessa tilassa. Mutta omalla kohdalla on no mercy, itseään voi sättiä loputtomiin...

Kyllähän sitä merkit huomaa ja tajuaa, mutta rakastuneena on niin sekaisin että tarttuu jokaiseen oljenkorteen. Kuvittelin, että mies nyt vaan on sitoutumiskammoinen ynnä muuta paskaa jota itse mulle suolsi. Että jos vaan annan aikaa ja tilaa, niin kyllä se siitä. No kyllähän se siitä sitten niin- toisen kanssa. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käynyt mulle samalla tavalla :( Enkä ole päässyt asiasta yli vaan hävettää edelleen oma tyhmyys ja naiivius niin paljon että olen kieltäytynyt kaikista treffikutsuista enkä uskalla enää edes ajatella tapailua kenenkään kanssa. Ja tuosta tilanteesta on jo useampi vuosi.

Selvennyksenä: hassusti kun luen ap:n aloituksen käsitän hyvin, että vikahan on tuossa miehen eikä ap ole tyhmä ja naiivi ollessaan itse tunteiden vietävänä tarkkailukyky ihan alentuneessa tilassa. Mutta omalla kohdalla on no mercy, itseään voi sättiä loputtomiin...

Kyllähän sitä merkit huomaa ja tajuaa, mutta rakastuneena on niin sekaisin että tarttuu jokaiseen oljenkorteen. Kuvittelin, että mies nyt vaan on sitoutumiskammoinen ynnä muuta paskaa jota itse mulle suolsi. Että jos vaan annan aikaa ja tilaa, niin kyllä se siitä. No kyllähän se siitä sitten niin- toisen kanssa. ap

Niin, voi olla erilaisia tilanteet. Minä en kyllä huomannut mitään, koska minulle suhde oli hyvä ja halusin jatkaa, koska en ole koskaan välittänyt kenestäkään niin paljon. Omalla kohdalla tuossa tapahtuneessa vaan kulminoitui se oma ei-rakastettavuus joten loppuelämän sinkkuus odottaa, toivotan sulle paljon parempaa että selviät tuosta vaiheesta kohta jo yli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käynyt mulle samalla tavalla :( Enkä ole päässyt asiasta yli vaan hävettää edelleen oma tyhmyys ja naiivius niin paljon että olen kieltäytynyt kaikista treffikutsuista enkä uskalla enää edes ajatella tapailua kenenkään kanssa. Ja tuosta tilanteesta on jo useampi vuosi.

Selvennyksenä: hassusti kun luen ap:n aloituksen käsitän hyvin, että vikahan on tuossa miehen eikä ap ole tyhmä ja naiivi ollessaan itse tunteiden vietävänä tarkkailukyky ihan alentuneessa tilassa. Mutta omalla kohdalla on no mercy, itseään voi sättiä loputtomiin...

Kyllähän sitä merkit huomaa ja tajuaa, mutta rakastuneena on niin sekaisin että tarttuu jokaiseen oljenkorteen. Kuvittelin, että mies nyt vaan on sitoutumiskammoinen ynnä muuta paskaa jota itse mulle suolsi. Että jos vaan annan aikaa ja tilaa, niin kyllä se siitä. No kyllähän se siitä sitten niin- toisen kanssa. ap

Niin, voi olla erilaisia tilanteet. Minä en kyllä huomannut mitään, koska minulle suhde oli hyvä ja halusin jatkaa, koska en ole koskaan välittänyt kenestäkään niin paljon. Omalla kohdalla tuossa tapahtuneessa vaan kulminoitui se oma ei-rakastettavuus joten loppuelämän sinkkuus odottaa, toivotan sulle paljon parempaa että selviät tuosta vaiheesta kohta jo yli.

No kyllä mulla on vähän samat fiilikset sikäli että mietin, että mikä minussa on, miksi mies ei rakastanut minua vaikka minun mielestäni meidän suhde oli täydellinen, seksi ja kaikki..pidin miestä ystävänä jolle teki mieli kertoa kaikki asiani. Ja hän nauroi jutuilleni, selvästi piti seurastani. Mutta en kelvannut seurusteluun vaan täysin puun takaa alkoi suhteeseen jonkun toisen kanssa.

Kyllä tulee mietittyä, mitä ihmettä tuossa toisessa on, mitä minussa ei ollut. En siihen keksi vastausta eikä mies jättäessäänkään vastannut mihinkään mitään vaan sanoi vaan että alkaa seurustella ja sen jälkeen ei vastannut enää mihinkään. Itse menetin ihmisen jota pidin ystävänä ja rakastajan. Hän ei ilmeisesti menettänyt mitään. ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käynyt mulle samalla tavalla :( Enkä ole päässyt asiasta yli vaan hävettää edelleen oma tyhmyys ja naiivius niin paljon että olen kieltäytynyt kaikista treffikutsuista enkä uskalla enää edes ajatella tapailua kenenkään kanssa. Ja tuosta tilanteesta on jo useampi vuosi.

Selvennyksenä: hassusti kun luen ap:n aloituksen käsitän hyvin, että vikahan on tuossa miehen eikä ap ole tyhmä ja naiivi ollessaan itse tunteiden vietävänä tarkkailukyky ihan alentuneessa tilassa. Mutta omalla kohdalla on no mercy, itseään voi sättiä loputtomiin...

Kyllähän sitä merkit huomaa ja tajuaa, mutta rakastuneena on niin sekaisin että tarttuu jokaiseen oljenkorteen. Kuvittelin, että mies nyt vaan on sitoutumiskammoinen ynnä muuta paskaa jota itse mulle suolsi. Että jos vaan annan aikaa ja tilaa, niin kyllä se siitä. No kyllähän se siitä sitten niin- toisen kanssa. ap

Niin, voi olla erilaisia tilanteet. Minä en kyllä huomannut mitään, koska minulle suhde oli hyvä ja halusin jatkaa, koska en ole koskaan välittänyt kenestäkään niin paljon. Omalla kohdalla tuossa tapahtuneessa vaan kulminoitui se oma ei-rakastettavuus joten loppuelämän sinkkuus odottaa, toivotan sulle paljon parempaa että selviät tuosta vaiheesta kohta jo yli.

Eihän se, että joku ei rakastanut sinua, tarkoita, että kukaan ei koskaan rakasta. Toki tuoreen suhteen päätymisen jälkeen se fiilis on, että ei ikinä koskaan enään ja että ketään ei voi enää rakastaa samalla lailla.

Aika joko muuttaa sen fiiliksen, tai jos haluaa siitä pitää kiinni, niin sitten menee hyvä nainen "hukaan" ja se olisi sääli....

mies

Hei, "ihanaa" että muillekkin on käynyt noin! Itsekin ihmettelen samaa, että miksi minua ei näemmä voi rakastaa vaikka seksiin kyllä kelpaan. Mutta joo, tuo lienee osa toipumisprosessia. Aina se elämä kuitenkin lopulta jatkuu.

Vierailija kirjoitti:

Käynyt mulle samalla tavalla :( Enkä ole päässyt asiasta yli vaan hävettää edelleen oma tyhmyys ja naiivius niin paljon että olen kieltäytynyt kaikista treffikutsuista enkä uskalla enää edes ajatella tapailua kenenkään kanssa. Ja tuosta tilanteesta on jo useampi vuosi.

Selvennyksenä: hassusti kun luen ap:n aloituksen käsitän hyvin, että vikahan on tuossa miehen eikä ap ole tyhmä ja naiivi ollessaan itse tunteiden vietävänä tarkkailukyky ihan alentuneessa tilassa. Mutta omalla kohdalla on no mercy, itseään voi sättiä loputtomiin...

Hyvä että huomaat olevasi itsellesi aivan liian ankara, toivottavasti uskallat vielä jossain vaiheessa tapailemaan. Aina on riski että sattuu uudestaan, mutta se "palkinto" jos niin ei kävisikään, vaan löytäisi hyvän parisuhteen on kyllä isonkin riskin arvoinen, eikö vain?

mies

Voi mulle kävi noin ja oltiin oltu yhdessä 20v, tavallaan en tule koskaan tuosta selviämään, samaa viatonta uskoa ikuiseen rakkauteen ja täydellistä luottamusta toiseen ihmiseen en enää koskaan tule kokemaan.  Se että oikeasti uskoin 40vuotiaana, että toiseen ihmiseen voi sokeasti luottaa, hävettää vieläkin 7v jätetyksi tulemisen jälkeen sen verran että en kehtaa kenellekään kertoa.

Minun kohdallani tilanteen tekee jotenkin kestämättömämmäksi se, että en kiinnostu yleensä kenestäkään. Ihastun äärettömän harvoin. Puhumattakaan rakastumisesta. Sitten käy noin. Epäreilulta tuntuu ja tulee mietittyä, mitä olen tehnyt ansaitakseni tämänkin..

Pelkään, että jään yksin enkä uskalla enää koskaan avata itseäni kenellekään. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käynyt mulle samalla tavalla :( Enkä ole päässyt asiasta yli vaan hävettää edelleen oma tyhmyys ja naiivius niin paljon että olen kieltäytynyt kaikista treffikutsuista enkä uskalla enää edes ajatella tapailua kenenkään kanssa. Ja tuosta tilanteesta on jo useampi vuosi.

Selvennyksenä: hassusti kun luen ap:n aloituksen käsitän hyvin, että vikahan on tuossa miehen eikä ap ole tyhmä ja naiivi ollessaan itse tunteiden vietävänä tarkkailukyky ihan alentuneessa tilassa. Mutta omalla kohdalla on no mercy, itseään voi sättiä loputtomiin...

Kyllähän sitä merkit huomaa ja tajuaa, mutta rakastuneena on niin sekaisin että tarttuu jokaiseen oljenkorteen. Kuvittelin, että mies nyt vaan on sitoutumiskammoinen ynnä muuta paskaa jota itse mulle suolsi. Että jos vaan annan aikaa ja tilaa, niin kyllä se siitä. No kyllähän se siitä sitten niin- toisen kanssa. ap

Niin, voi olla erilaisia tilanteet. Minä en kyllä huomannut mitään, koska minulle suhde oli hyvä ja halusin jatkaa, koska en ole koskaan välittänyt kenestäkään niin paljon. Omalla kohdalla tuossa tapahtuneessa vaan kulminoitui se oma ei-rakastettavuus joten loppuelämän sinkkuus odottaa, toivotan sulle paljon parempaa että selviät tuosta vaiheesta kohta jo yli.

Eihän se, että joku ei rakastanut sinua, tarkoita, että kukaan ei koskaan rakasta. Toki tuoreen suhteen päätymisen jälkeen se fiilis on, että ei ikinä koskaan enään ja että ketään ei voi enää rakastaa samalla lailla.

Aika joko muuttaa sen fiiliksen, tai jos haluaa siitä pitää kiinni, niin sitten menee hyvä nainen "hukaan" ja se olisi sääli....

mies

Kirjoitin kulminoitumisen, koska tämä ei ole ensimmäinen kerta kun näin käy. On mahdotonta enää uskoa olevansa hyvä nainen kun kokemukset osoittavat päinvastaista, että mies aina joko kyllästyy ja hylkää tai hylkää ja vaihtaa parissa viikossa uuteen naiseen. Eri asia tietysti olisi jos tällainen tapahtuisi kerran tai pari vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käynyt mulle samalla tavalla :( Enkä ole päässyt asiasta yli vaan hävettää edelleen oma tyhmyys ja naiivius niin paljon että olen kieltäytynyt kaikista treffikutsuista enkä uskalla enää edes ajatella tapailua kenenkään kanssa. Ja tuosta tilanteesta on jo useampi vuosi.

Selvennyksenä: hassusti kun luen ap:n aloituksen käsitän hyvin, että vikahan on tuossa miehen eikä ap ole tyhmä ja naiivi ollessaan itse tunteiden vietävänä tarkkailukyky ihan alentuneessa tilassa. Mutta omalla kohdalla on no mercy, itseään voi sättiä loputtomiin...

Kyllähän sitä merkit huomaa ja tajuaa, mutta rakastuneena on niin sekaisin että tarttuu jokaiseen oljenkorteen. Kuvittelin, että mies nyt vaan on sitoutumiskammoinen ynnä muuta paskaa jota itse mulle suolsi. Että jos vaan annan aikaa ja tilaa, niin kyllä se siitä. No kyllähän se siitä sitten niin- toisen kanssa. ap

Niin, voi olla erilaisia tilanteet. Minä en kyllä huomannut mitään, koska minulle suhde oli hyvä ja halusin jatkaa, koska en ole koskaan välittänyt kenestäkään niin paljon. Omalla kohdalla tuossa tapahtuneessa vaan kulminoitui se oma ei-rakastettavuus joten loppuelämän sinkkuus odottaa, toivotan sulle paljon parempaa että selviät tuosta vaiheesta kohta jo yli.

Eihän se, että joku ei rakastanut sinua, tarkoita, että kukaan ei koskaan rakasta. Toki tuoreen suhteen päätymisen jälkeen se fiilis on, että ei ikinä koskaan enään ja että ketään ei voi enää rakastaa samalla lailla.

Aika joko muuttaa sen fiiliksen, tai jos haluaa siitä pitää kiinni, niin sitten menee hyvä nainen "hukaan" ja se olisi sääli....

mies

Kirjoitin kulminoitumisen, koska tämä ei ole ensimmäinen kerta kun näin käy. On mahdotonta enää uskoa olevansa hyvä nainen kun kokemukset osoittavat päinvastaista, että mies aina joko kyllästyy ja hylkää tai hylkää ja vaihtaa parissa viikossa uuteen naiseen. Eri asia tietysti olisi jos tällainen tapahtuisi kerran tai pari vain.

Ymmärrän tosi hyvin. Olen ihastunut ja rakastunut vain muutamia kertoja elämäni aikana, ja niistä jokainen on päättynyt jokseenkin niin, että mies ei ole loppujen lopuksi halunnut seurustella. Pidempiin suhteisiin olen sitten vaan ajautunut, vaikka mun tunteet eivät ole aluksi olleet voimakkaat. Saisikin joskus tuntea semmoisen huuman, että molemmat ovat alusta saakka yhtä innoissaan mukana suhteessa. Toivo hiipuu kyllä sen asian suhteen. Ja kyynisyydeltä on vaikea välttyä. ap