Kukaan ei ole koskaan uskonut minuun

Minullakin on samanlainen olo. Minulle on aina hoettu, kuinka helppoa kaikki (minulle) on. Että minulla on superhyva tuuri, että "raha tulee rahan luo", että olen syntynyt kultalusikka suussa. Olen kyllä pärjännyt hyvin, mutta suhtaudun kaikkeen siten kuin olisin saanut ne annettuna. Tunnen usein olevani huijari. Esim.olen päässyt ensimmäisellä yrittämällä sekä vaikeaan tiedekorkeakouluun, että taideyliopistoon. Molemmista epäilin, että on tapahtunut jokin virhe. En koe omaavani niitä taitoja, joita suoritukseni antaisivat odottaa, koska koen jotenkin päätyneeni sattumalta tähän hetkeen. Aviomies ja perhekin vain tupsativat tuohon, mutta en näe, mitä olen tehnyt heille, saadakseni tämän kodin ja liiton kukoistamaan.

Älkää ymmärtäkö väärin, olen kyllä kiitollinen kaikesta. En vain näe omaa rooliani tässä.

JOs et ole joulupukki, muiden uskolla ei pitäisi olla merkitystä.

nyyh

Surullista. Olette varmasti kovia tekemään töitä kummatkin. Voitte olla ylpeitä itsestänne! Halkeaisin ylpeydestä jos olisin saavuttanut samoja asioita. 😊

Vierailija kirjoitti:

JOs et ole joulupukki, muiden uskolla ei pitäisi olla merkitystä.

tai hammaskeiju

Vierailija kirjoitti:

Surullista. Olette varmasti kovia tekemään töitä kummatkin. Voitte olla ylpeitä itsestänne! Halkeaisin ylpeydestä jos olisin saavuttanut samoja asioita. 😊

Se "impostor syndrome"n oire onkin, että kuka tahansa muu samoja asioita saavuttanut olisi ylpeä. Tai ihaillaan jonkun muun samantasoisia saavutuksia, mutta omia ei,

MInunkin avauksilleni huudellaan "Porvoosta!" 

Sama. Taidekorkeakoulun käynyt nolla täällä.

Vierailija kirjoitti:

Sama. Taidekorkeakoulun käynyt nolla täällä.

Kadehdin sinua.

t. pöytälaatikkotaiteilija

Yes, meni n. 26 vuotta elämästä hukkaan, kun yritin todistaa jollekulle olevani kelvollinen. Sitten tajusin, että ainoa ihminen, jonka pitää olla vakuuttunut, on minä itse. Vapauttava, kauhistuttava, surullinen ja iloinen hetki.

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on samanlainen olo. Minulle on aina hoettu, kuinka helppoa kaikki (minulle) on. Että minulla on superhyva tuuri, että "raha tulee rahan luo", että olen syntynyt kultalusikka suussa. Olen kyllä pärjännyt hyvin, mutta suhtaudun kaikkeen siten kuin olisin saanut ne annettuna. Tunnen usein olevani huijari. Esim.olen päässyt ensimmäisellä yrittämällä sekä vaikeaan tiedekorkeakouluun, että taideyliopistoon. Molemmista epäilin, että on tapahtunut jokin virhe. En koe omaavani niitä taitoja, joita suoritukseni antaisivat odottaa, koska koen jotenkin päätyneeni sattumalta tähän hetkeen. Aviomies ja perhekin vain tupsativat tuohon, mutta en näe, mitä olen tehnyt heille, saadakseni tämän kodin ja liiton kukoistamaan.

Älkää ymmärtäkö väärin, olen kyllä kiitollinen kaikesta. En vain näe omaa rooliani tässä.

Jos on tasapainoinen elämä ollut lapsena niin siitä on helppoa lähteä eteenpäin. Hyvät eväät tälläisillä henkilöillä, kun taas joku yksinhuoltaja-alkoholistin lapsen elämä korkeakouluun tai edes lukioon voi olla todella vaikeaa. Toki ongelmia voi ilmetä mutta usein niitä tulee jo niille joilla jo valmiiksi menee huonommin.

Vierailija kirjoitti:

Yes, meni n. 26 vuotta elämästä hukkaan, kun yritin todistaa jollekulle olevani kelvollinen. Sitten tajusin, että ainoa ihminen, jonka pitää olla vakuuttunut, on minä itse. Vapauttava, kauhistuttava, surullinen ja iloinen hetki.

olen 34 enkä ole vieläkään tuota tajunnut. Surullista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yes, meni n. 26 vuotta elämästä hukkaan, kun yritin todistaa jollekulle olevani kelvollinen. Sitten tajusin, että ainoa ihminen, jonka pitää olla vakuuttunut, on minä itse. Vapauttava, kauhistuttava, surullinen ja iloinen hetki.

olen 34 enkä ole vieläkään tuota tajunnut. Surullista.

Niin on.

Sama fiilis. Opiskelen myös luovaa alaa, mutta olen mielestäni täysi epäonnistuja. Ajattelen olevani luokkani lahjattomin, ja kouluun pääsyn olleen sattumaa vaikka sainkin täydet pisteet. 

Tiedän että itseni sisältä ne vastaukset löytyy eikä mistään muualta. Omanarvontunnon opettelu ja itsetunnon vahvistaminen, asioita joihin ei koskaan kotona rohkaistu.

Vierailija kirjoitti:

Sama fiilis. Opiskelen myös luovaa alaa, mutta olen mielestäni täysi epäonnistuja. Ajattelen olevani luokkani lahjattomin, ja kouluun pääsyn olleen sattumaa vaikka sainkin täydet pisteet. 

Tiedän että itseni sisältä ne vastaukset löytyy eikä mistään muualta. Omanarvontunnon opettelu ja itsetunnon vahvistaminen, asioita joihin ei koskaan kotona rohkaistu.

Olen katkera äidilleni, joka ei koskaan arvostanut itseään. Siksi minäkään en oppinut arvostamaan. Samoin kaikki tätini ovat heijastaneet minuun "no me Virtaset ollaan tällaisia (epänaisellisia, huonompia kuin muut, ei onnistuta, ei osata mitään, ollaan miesten armoilla ja joudutaan alkoholistien uhreiksi)", vaikka minun elämäni on toisenlaista.

enpä oikein usko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama fiilis. Opiskelen myös luovaa alaa, mutta olen mielestäni täysi epäonnistuja. Ajattelen olevani luokkani lahjattomin, ja kouluun pääsyn olleen sattumaa vaikka sainkin täydet pisteet. 

Tiedän että itseni sisältä ne vastaukset löytyy eikä mistään muualta. Omanarvontunnon opettelu ja itsetunnon vahvistaminen, asioita joihin ei koskaan kotona rohkaistu.

Olen katkera äidilleni, joka ei koskaan arvostanut itseään. Siksi minäkään en oppinut arvostamaan. Samoin kaikki tätini ovat heijastaneet minuun "no me Virtaset ollaan tällaisia (epänaisellisia, huonompia kuin muut, ei onnistuta, ei osata mitään, ollaan miesten armoilla ja joudutaan alkoholistien uhreiksi)", vaikka minun elämäni on toisenlaista.

Heh, ihan kuin oltaisiin eletty samassa perheessä... Miinus toi alkoholismi, mulle opetettiin että elämä on rankkaa, vaikeaa, ei kannata liikaa unelmiaan seurata vaan valita järkevä työ... Siinä hyvät lähtökohdat lapselle..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minullakin on samanlainen olo. Minulle on aina hoettu, kuinka helppoa kaikki (minulle) on. Että minulla on superhyva tuuri, että "raha tulee rahan luo", että olen syntynyt kultalusikka suussa. Olen kyllä pärjännyt hyvin, mutta suhtaudun kaikkeen siten kuin olisin saanut ne annettuna. Tunnen usein olevani huijari. Esim.olen päässyt ensimmäisellä yrittämällä sekä vaikeaan tiedekorkeakouluun, että taideyliopistoon. Molemmista epäilin, että on tapahtunut jokin virhe. En koe omaavani niitä taitoja, joita suoritukseni antaisivat odottaa, koska koen jotenkin päätyneeni sattumalta tähän hetkeen. Aviomies ja perhekin vain tupsativat tuohon, mutta en näe, mitä olen tehnyt heille, saadakseni tämän kodin ja liiton kukoistamaan.

Älkää ymmärtäkö väärin, olen kyllä kiitollinen kaikesta. En vain näe omaa rooliani tässä.

Jos on tasapainoinen elämä ollut lapsena niin siitä on helppoa lähteä eteenpäin. Hyvät eväät tälläisillä henkilöillä, kun taas joku yksinhuoltaja-alkoholistin lapsen elämä korkeakouluun tai edes lukioon voi olla todella vaikeaa. Toki ongelmia voi ilmetä mutta usein niitä tulee jo niille joilla jo valmiiksi menee huonommin.[/quot

Rehellisesti sanottuna, äitini oli yh, koska isäni oli hullu alkoholisti. :-). Ehkä juuri siksi en koe eläväni "omaa elämääni".

Koulu oli paikka, jossa minut nähtiin, jossa sain olla lapsi ja hyvä.