"Tarvitsee paljon aikuisen huomiota" -kuvaus kolmevuotiaasta

Tarkoittaa, ettei saa sitä huomiota tarpeeksi omilta vanhemmiltaan, niin kuin kuuluisi, vaan joutuu kerjäämään sitä esm. päiväkodin aikuisilta.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa, ettei saa sitä huomiota tarpeeksi omilta vanhemmiltaan, niin kuin kuuluisi, vaan joutuu kerjäämään sitä esm. päiväkodin aikuisilta.

Kyseessä rakastettu, perheen ainoa lapsi, joka todellakin saa huomiota kotona. ap

Tätä olen itsekin ajatellut. Hoidin lapsia kotona, ja joka päivä käytiin muiden kotiäitien kanssa puistoilemassa tai kyläilemässä. Oli päivänselvää, että kolmivuotiaat kävivät säännöllisesti hakemassa äidin huomiota leikkien lomassa. Sen lisäksi meidän nappulat kävivät yleensä hakemassa huomiota ja paijauksia kaikilta muiltakin aikuisilta. En edes ajatellut koko asiaa, se oli niin normaalia, kunnes lapset menivät päiväkotiin, ja siellä oli vastassa tää meininki, että hyvä lapsi on sellainen, joka vaatii mahdollisimman vähän aikuisilta. Se on sellainen oikein reipas lapsi. Reipas ja iloinen. Lapset, jotka eivät ole reippaita, ovat huonoja lapsia, josta herää vähän kuin huoli (ammattitermi sille, että hoitajaa vituttaa nössöt märsääjälapset). Sekään ei riitä, että on reipas, jos ei ole reipas oikealla tavalla. Iloisella tavalla. Sellainen, joka kerran päivässä kysyy ehkä aikuisilta jotain tosi suloista ja hauskaa ja ymmärtää sitten lopun päivää pitää suunsa kiinni. Totta kai, jos lapsista halutaan tällaisia, on lapset opetettava siihen, että on häpeällistä olla pieni ja käyttäytyä kuin pieni, ja on hieno homma olla iso ja käyttäytyä kuin iso, ja mitä pienempänä alkaa käyttäytyä kuin isot pojat ja tytöt, sitä parempi lapsi on.

Ymmärrän, ettei laitosolosuhteissa ole mahdollisuuksia muuhun. Mutta ei se silti tee siitä epänormaalia, että lapsella on tarve olla kontaktissa toistenkin ihmisten kanssa kuin vain toisten lapsien.

Totta kai taapero tarvitsee aikuisten huomiota ja ohjausta. Sitä tarvitsee vielä 10-vuotiaskin.

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa, ettei saa sitä huomiota tarpeeksi omilta vanhemmiltaan, niin kuin kuuluisi, vaan joutuu kerjäämään sitä esm. päiväkodin aikuisilta.

Tämä juuri on hyvä asenne. Lapsi on jopa kymmenen tuntia päivässä hoitajien kanssa, mutta ei saa ottaa näihin turhanpäiten kontaktia. Lapsen pitää ymmärtää, että hyvä lapsi on vaivaton eikä häiritse tärkeitä aikuisia ihmisiä omilla turhanpäiväisillä ajatuksillaan.

Meillä ei siis ole mitään ongelmaia. Ihmettelin vain miksi olivat vasussa kiinnittäneet huomiota tähän, koska mielestäni huomion hakeminen on 3-vuotiaalle normaalia. Oikeastaan positiivista, että osaa ja uskaltaa hakea huomiota eli hakeutua aikuisen läheisyyteen huomiota tarvitessaan. ap

Totta kai on normaalia, että kolmevuotias tarvitsee aikuisen huomiota, mutta sen ikäisen pitäisi kuitenkin osata jossain määrin toimia itsenäisestikin. Silläkin on merkitystä, millä tavalla hakee tuota huomiota; haluaako keskustella koko ajan tekemistään havainnoista aikuisen kanssa, meneekö aina väliin, kun aikuinen on vuorovaikutuksessa jonkun toisen ihmisen kanssa, tai hakeeko huomiota ei-toivotulla käytöksellä?

No näkee näitä huomionhakuisia kersoja vielä koulussakin. Luulevat saavansa tahtonsa läpi huutamalla. Juu, ei tule tapahtumaan. Ja kyllä ovat ärsyttäviä, eikä pelkästään opettajien mielestä vaan kaikkien.

Ope

Mistä tuollainen "huomio"? Päiväkodista? Kyllähän kolmivuotiaat aikuisen huomiota tarvitsee ja useimmat myös hakee. Kannattaa aina kysellä käytännön esimerkkejä näihin "arviointeihin", esim. että millä tavoin käytännössä ilmenee tämä että tarvitsee paljon huomiota? Silloin saa paremman käsityksen mitä arvioinnilla tarkoitetaan. Myös sen, onko arvioinnissa ollut järki mukana vai ei.  

Tarkoittaa sitä, että tarvitsee poikkeuksellisen paljon huomiota ikäisekseen. Ei se tietenkään ole huono asia – jokainen kehittyy omaan tahtiin –, mutta lapsen pitäisi silti osata käyttäytyä asiallisesti.

Vierailija kirjoitti:

No näkee näitä huomionhakuisia kersoja vielä koulussakin. Luulevat saavansa tahtonsa läpi huutamalla. Juu, ei tule tapahtumaan. Ja kyllä ovat ärsyttäviä, eikä pelkästään opettajien mielestä vaan kaikkien.

Ope

Et varmasti ole opettaja. Jos olet niin on kyllä vajonnut alas OKL:n taso, kun opettaja päästelee näppäimistöltään tuollaisia argumentteja. Ymmärrys nolla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tarkoittaa, ettei saa sitä huomiota tarpeeksi omilta vanhemmiltaan, niin kuin kuuluisi, vaan joutuu kerjäämään sitä esm. päiväkodin aikuisilta.

Kyseessä rakastettu, perheen ainoa lapsi, joka todellakin saa huomiota kotona. ap

Voisiko olla kyse siitä, että kotona huomion keskipisteenä olemiseen tottununeelle lapselle on hankalaa jakaa se huomio muiden 20 lapsen kanssa?

Pk kommentoi lasta suhteessa vertaisiin.

Voisiko olla kiertoilmaus sille, että ei vielä hakeudu leikkimään toisten lasten kanssa? Jotkut lapset hakeutuu samantien muiden seuraan, jotkut viihtyvät lelujen ääressä yksinkin ja sitten on ne, jotka hakeutuu mieluiten aikuisen seuraan. Kaikki on ihan normaaleja tapoja toimia, mutta usein päiväkodissa tykätään ohjata lapsi leikkimään toisten lasten kanssa, jos hän ei kotona näin tee tai ei ole sisaruksia. Tietenkin aikuisen kanssa saa myös olla, ja hakea turvaa, apua ja huomiota, kun niitä tarvitsee.

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen itsekin ajatellut. Hoidin lapsia kotona, ja joka päivä käytiin muiden kotiäitien kanssa puistoilemassa tai kyläilemässä. Oli päivänselvää, että kolmivuotiaat kävivät säännöllisesti hakemassa äidin huomiota leikkien lomassa. Sen lisäksi meidän nappulat kävivät yleensä hakemassa huomiota ja paijauksia kaikilta muiltakin aikuisilta. En edes ajatellut koko asiaa, se oli niin normaalia, kunnes lapset menivät päiväkotiin, ja siellä oli vastassa tää meininki, että hyvä lapsi on sellainen, joka vaatii mahdollisimman vähän aikuisilta. Se on sellainen oikein reipas lapsi. Reipas ja iloinen. Lapset, jotka eivät ole reippaita, ovat huonoja lapsia, josta herää vähän kuin huoli (ammattitermi sille, että hoitajaa vituttaa nössöt märsääjälapset). Sekään ei riitä, että on reipas, jos ei ole reipas oikealla tavalla. Iloisella tavalla. Sellainen, joka kerran päivässä kysyy ehkä aikuisilta jotain tosi suloista ja hauskaa ja ymmärtää sitten lopun päivää pitää suunsa kiinni. Totta kai, jos lapsista halutaan tällaisia, on lapset opetettava siihen, että on häpeällistä olla pieni ja käyttäytyä kuin pieni, ja on hieno homma olla iso ja käyttäytyä kuin iso, ja mitä pienempänä alkaa käyttäytyä kuin isot pojat ja tytöt, sitä parempi lapsi on.

Ymmärrän, ettei laitosolosuhteissa ole mahdollisuuksia muuhun. Mutta ei se silti tee siitä epänormaalia, että lapsella on tarve olla kontaktissa toistenkin ihmisten kanssa kuin vain toisten lapsien.

Ihanaa että joku toinenkin on tämän havainnut. Allekirjoitan tämän ihan täysin omien kokemusten perusteella. Omilla lapsilla on juuri tuo sama, ovat /olivat pienenä juuri tuollaisia avoimia, eivät ujostelleet vieraitakaan ihmisiä ja iloisesti aina tervehtivät toisia, vieraampiakin ihmisiä esim. leikkipuistossa. Mutta päiväkodissa olivatkin ihan vääränlaisia. Kun olivat kiinnostuneita asioista, kysyivät ja tervehtivät. Kavereille ei olisi lähtiessä saanut huikata ovensuusta "hei", kun "häiritsi" muita jne.

se on se "ainoan lapsen syndrooma". Ei mitään pahaa, mutta ymmärrettävää kun on aina tottunut saamaan sen huomion ja päiväkodissa se voi olla ongelma, jos siellä on 20 lasta hakemassa sitä huomiota. Meidän poika on samanlainen (ainoa lapsi myöskin) ja tässä on joutunut itse oikein opettelemaan, ettei pojan jokaisesta äännähdyksestä keskeytä kaikkea ja palvele herraa juuri sillä hetkellä. Esim. kun keskustelen toisen aikuisen kanssa, saattaa poika vaatia huomiota ja kun minä tyyliin keskeytän oman lauseeni pojan takia ja kysyn että mitä, vastaus on "ei mitään." Eli kunhan vaan kerjää huomiota kun on sitä aina tottunut saamaan. Nyt tässä sitten molemmat opetellaan sitä että välillä pitää odottaa ja äidinkin on ihan ok välillä olla huomioimatta lasta ensimmäisenä kaikessa.

Hakeutumisessa aikuisen luokse voi olla kyse myös siitä, että lapsi tarvitsee aikuisen apua tunteiden säätelyssään ja vertaisvuorovaikutuksessa. Sitähän pieni lapsi tietenkin tarvitseekin, mutta toisaalta myös harjoittelevat niitä myös itsenäisesti, toiset rohkeammin kuin toiset. Jotkut turvautuvat paljon aikuiseen ja tarvitsevat enemmän kannattelua kuin toiset. Tällainen yksilöllinen piirre kirjataan Vasuun, jotta tiedetään, millä tapaa juuri tämän lapsen tarpeisiin voidaan vastata hoidossa parhaiten. Sen tehtävänä ei ole arvottaa. 

Lisätään tähän hyvän lapsen listaan vielä se, että hyvä lapsi on tyttö. Jos tyttö hakee kontaktia, hän hakee kontaktia. Jos poika hakee kontaktia, hän hakee huomiota, mikä on tietenkin väärä asia ja tekee lapsesta rasittavan. Rasittavat lapset, kuka niitä jaksaa. Tytöt, ne on näppäriä. Pojat, noh - pakkohan niitäkin on vissiin olla olemassa.

Vierailija kirjoitti:

se on se "ainoan lapsen syndrooma". Ei mitään pahaa, mutta ymmärrettävää kun on aina tottunut saamaan sen huomion ja päiväkodissa se voi olla ongelma, jos siellä on 20 lasta hakemassa sitä huomiota. Meidän poika on samanlainen (ainoa lapsi myöskin) ja tässä on joutunut itse oikein opettelemaan, ettei pojan jokaisesta äännähdyksestä keskeytä kaikkea ja palvele herraa juuri sillä hetkellä. Esim. kun keskustelen toisen aikuisen kanssa, saattaa poika vaatia huomiota ja kun minä tyyliin keskeytän oman lauseeni pojan takia ja kysyn että mitä, vastaus on "ei mitään." Eli kunhan vaan kerjää huomiota kun on sitä aina tottunut saamaan. Nyt tässä sitten molemmat opetellaan sitä että välillä pitää odottaa ja äidinkin on ihan ok välillä olla huomioimatta lasta ensimmäisenä kaikessa.

Kyse on KOLMEvuotiaasta. Tosi monella kolme vuotiaalla ei ole vielä pikkusisarusta, ei varmasti ole mikään syndrooma :D

Kolmevuotias on todella pieni. Juuri ja juuri puhua osaa.