Migreeni onkin koulunkäyntihaluttomuutta?
Lapseni on kärsinyt pahasta migreenistä koko alakoulun ajan. Se on aiheuttanut viikottaisia poissaoloja ja vain pahentunut vuosi vuodelta. Neurologilta saatiin esto- ja täsmälääke, joilla ei kuitenkaan suurempaa vaikutusta. Parilla buranalla yleensä helpottaa paremmin jos ollenkaan.
Nyt koulu, terveydenhoitaja ym. tahot ovat päättäneet, että lapseni onkin vain koulunkäyntivastainen. Tästä ei todellakaan ole kyse, sillä lapsella on koulussa kavereita ja sairaspäivinä tekee rästitehtävät omatoimisesti. Lapsenikin sanoi, että olisi mieluummin terveenä koulussa, kuin sairaana kotona. Minun pitäisi nyt kaikesta huolimatta viedä jokaisen sairaspäivän aamuna lapsi terveydenhoitajan arvioitavaksi. Viimeksi tänä aamuna soitin terveydenhoitajalle asiasta, mutta hän ei joutanut ottamaan lastani vastaan. Käski vain mennä kouluun. Lapsi on lääkityksestä huolimatta niin kipeä ettei pysty syömään eikä menemään ulos valon häikästessä. Tuntuu että pää räjähtää.
Alan olemaan koulun kanssa neuvoton, kun ei ole olemassa kivun voimakkuutta ilmaisevaa mittaria. Minulle on mm. sanottu, että lapseni näyttelee 3 Orcarin arvoisesti. On tehnyt mieli soittaa opettajalle, kun lapsi on itkenyt ja oksentanut, jos siitä saisi vielä pari lisä-Oscaria.
Onko kukaan muu joutunut taistelemaan migreenin tai muun sairauden vuoksi koulun kanssa?
Kommentit (54)
Minun lapseni migreeni väheni puoleen, kun lapsi siirtyi yläkouluun. Olen sitä mieltä, että ala-asteella oli sisäilmaongelma.
Miten voi olla noin idioottia henkilökuntaa koulussa!! Onhan se totta, että migreeniä käytetään mielellään tekosyynä poissaoloihin mutta kun teillä on oikea ongelma niin en kyllä ymmärrä. Eikö yhtäkään asian päällä olevaa opettajaa/ketään koulusta löydy :(
Vierailija kirjoitti:
Olen joutunut. Yläkoululaiseni sairastui mutta kun vamma/sairaus ei näkynyt päälle oli lapseni vain teeskentelijä ja kouluhaluton, laiska. Ei auttanut esitteet sairaudesta kouluun tai keskustelut opettajien kanssa. Lapseni ei heidän mielestään ollut sairas vaikka hänellä on tänäkin päivänä diagnoosi etenevästä neurologisesta sairaudesta.
Minä pyytäisin kouluun paikalle lääkärin, terveydenhoitajan, opettajan, erityisopen ja vanhemmat ja sitten keskustelette tilanteesta. Lääkärin sana painaa ja hän voi kertoa faktat.
Ja lapsen käyttäisin uudestaan lääkärillä. Onko otettu magneettikuvat tai kokeiltu toista lääkitystä? Onko testattu ettei ole jännityspäänsärkyä? Voi olla se + migreeni.
Onpa lohdullista kuulla, etten siis ole ongelman kanssa aivan yksin. Tosin harmi, että olette joutuneet kokemaan samaa. :( Tämä on kuin taistelua tuulimyllyjä vastaan.
Koulun kautta pääsimme lastenlääkärille, joka kysyi lapseltani mm: "Mitäs muuta sä teet kuin sometat yöllä kavereitten kanssa?" Olin että: "TÄH?!" Oletin että pääsisimme sitä kautta magneettikuviin ja saataisiin kokeilla toista lääkettä (kävimme siis neurologilla omatoimisesti yksityisen kautta). Tuolla lähinnä laitettiin sanoja suuhun. Tänään ollaan menossa päivystykseen, että saadaan edes sairauslomalappu. Pitänee varata itse neurolle uusi aika jatkotutkimuksiin. Lapseni on kyllä tietyissä tilanteissa kova jännittämään, joten voi hyvinkin olla molempia. Kunpa löytyisi keino, millä saisi lievitettyä tilannetta. Välttyisimme sitten ehkä siltä lastensuojeluilmoitukselta, millä meitä juuri uhkailtiin. Kysyin että tehdäänkö esim. syöpäsairaan lapsen poissaoloista lastensuojeluilmoitus. Vastaus oli heti ei ja kylmähkö nauru päälle, että: "Eihän sellaisesta tehdä, koska se on diagnosoitu vakava sairaus." Meillä on neurolta diagnoosina migreeni, mutta se on ilmeisesti kuitenkin lastensuojelun parannettavissa. Alkaa mennä jo itseltä yli hilseen.
Valitettavasti lapsesi tulee kärsimään tästä asenteesta koko elämänsä. Hyvässä tapauksessa migreeni helpottaa vanhemmalla iällä.
Siellä koulussa voi olla tosi paljon kuormittavia tekijöitä migreenille: sisäilma, ruoka ja juoma, valaistus, auringonvalo ikkunoista, ergonomia (jännityspäänsärky), smartbord, langattomat verkot. Toivottavasti saatte migreenin haltuun, itse kärsin koululaisena migreenistä vähintään kerran viikossa ja koska se ilta meni kotona pimeässä, ei ollut varmaan epäilyksiä esittämisestä, tosin koulussa onnistuin jotenkin ihmeellä käymään niin että kipu paheni vasta kotimatkalla sietämättömäksi, vaikka olisi alkanut jo oireilla sahalaitoina ja orastavana kipuna koulussa.
Olisiko mahdollista että lapsellasi olisi aistiyliherkkyys? Meillä lapsi oireili nimenomaan päänsäryllä ja oksentelemalla ja meilläkin diagnosoitiin ensin migreeniepäily joka kuitenkin muuttui pian aistiyliherkkyydeksi. Aistiyliherkkyys tarkoittaa lyhyesti sitä että lapsesi joku/jotkut aistit ovat liian herkkiä/hyviä. Jos esim kuulo tai näkö on yliherkkä niin koulussa kova meteli ja kirkkaat valot voivat aiheuttaa ongelmia. Mikäli tuntoaisti on yliherkkä niin toisten kosketus/tahattomat tönäisyt voivat aiheuttaa ongelmia. Mikäli ongelmia ei esiinnyt kotona niin tästä saattaisi olla kyse. Googlettamalla löytyy lisätietoa esim www.sity.fi. Älä kuitenkaan usko kaikkea mitä netissä lukee aiheesta. Meidän lääkäri varoitti että siellä on paljon vanhaa ja väärää tietoa. Kirjastossa on pari hyvää kirjaa myös "Aistimusten aallokossa" ja "Tahatonta tohellusta".
Ellei tuosta ole kyse niin miettisin myös sitä sisäilmaongelmaa jonka joku muukin otti täällä esille. Tunnetko muiden lasten vanhempia? Voisit kysyää heiltä onko kenelläkään muilla lapsilla päänsärkyä?
Vierailija kirjoitti:
Minun lapseni migreeni väheni puoleen, kun lapsi siirtyi yläkouluun. Olen sitä mieltä, että ala-asteella oli sisäilmaongelma.
Se on sitten kouluhaluttomuutta ainakin, jos erehtyy valittamaan että tulee koulussa sairaaksi sisäilmasta, kun kaikki eivät tule... On se vaikeaa, kun opettaja ja koulun th on viisaampia kuin erikoislääkärit ja neurologit.
Mua kohdeltiin just noin. Mulla on paha hemipleginen migreeni, ollut vauvasta asti, mutta ei sitä kukaan ottanut tosissaan. Päänsärkyä mukamas vain, vaikka en pysty kävelemään, puhumaan enkä näe mitään. Olin kiusattu, myös opettajien toimesta. Lopulta kävin yläasteen vikat luokat tenttimällä, kun en enää kyennyt menemään kouluun kaikkien kiusattavaksi.
Ylemmillä asteilla oli helpompaa, siellä vain luokkakaverit pitivät laiskana lintsaajana.
Täällä myös yläkoululainen samankaltaisessa tilanteessa ja vanhemmat ahdingossa sen vuoksi. Viikoittain kertyy poissaolotunteja migreenin kanssa. On poliklinikan hoidossa ja estolääkityksellä, toisen tyypin estolääke nyt kokeilussa (ensimmäisellä ei tehoa). Lääkäri ymmärtäväinen, mutta koulusta annettu paineet, että poissaolojen on vähennyttävä. On suorittanut poissaolopäivien tehtävät, läksyt ja kaikki kokeet, muttacse ei ole pelastus. Yksi kansankynttilä oli jo nöyryyttänyt lasta muiden kuullen vihjaamalla, ettei tule pääsemään luokaltaan keväällä. Lapsi kokee muutaman kouluaineen vaikeaksi, mutta ei kuulemma täytä erityisopetuskriteerejä.. Äitinä koin juuri kuten aloittaja, että leimattiin laiskaksi ja kouluhaluttomaksi. Koulun tarjoama tuki ooinkäydä juttelemassa kuraattorille, jos se oikea syy poissaoloihin siellä löytyisi. Tosi kuormittavaa koko perheelle tämä huoli yhden terveydestä ja koulunkäynnistä!
Vierailija kirjoitti:
Olisiko mahdollista että lapsellasi olisi aistiyliherkkyys?...
Ellei tuosta ole kyse niin miettisin myös sitä sisäilmaongelmaa jonka joku muukin otti täällä esille. Tunnetko muiden lasten vanhempia? Voisit kysyää heiltä onko kenelläkään muilla lapsilla päänsärkyä?
Olen huomannut jotain aistiyliherkkyyttä, kuten valo, lämpö, hajut ja maut. Kiitos vinkistä! Pitää tutustua tarkemmin aiheeseen.
Sisäilmaongelma on koulussa ollut, mutta ei pitäisi olla enää.
Muistan että vatsakipuihini suhtauduttiin vähän samalla tavalla. Syyksi paljastui ankara laktoosi-intoleranssi joka vei koukkuun sängynpohjalle ja helpotti kun maitotuotteet jätettiin pois.
Muistan kuinka istuin koulussa puristaen vatsalihaksia, kun sattui koko ajan. Ja se helpotus kun tulin kotiin ja sai mennä makaamaan.
Pyytäkää, että lapsenne pääsisivät sairaalakouluun siksi aikaa, kunnes toimiva lääkitys löytyy.
Onpas kurja tilanne. Ei muutaku keskustelu käyntiin missä lääkäri, sekä kouluhenkilökunta. Ja kunnon nippu papereita luettavaksi kouluhenkilökunnalle mikä migreeni on ja kuinka vaikea se voi olla.
Itse oon kärsinyt aurallisesta migreenistä ala- asteen 6 luokasta asti, nyt ikää 22. Minulla tosin menee yleensä päivässä parissa ohi, mutta töissäkin katsotaan välillä kieroon jos olen migreenin takia sairaslomalla, sitä ei pidetä minään tautina. Olen enemmän ja vähemmän yrittänyt pomolle sanoa että asiakaspalvelu ei onnistu, huonovointisena, päänsäryssä, puoli kroppaa puutuneena. Kaiken lisäksi vielä puheen tuottaminen on mahdotonta tietyssä kohtaa kohtausta
joo vvideokuvaa kohtaus ja sano opettaja on hyvä ja hoitaa oppilasta samalla kuin opettaa muita
Itse olen joutunut taistelemaan migreenin kanssa koko pienen ikäni. Pahin kohtaus kesti 17 vuorokautta. Oli kuulema sekin kouluhaluttomuutta ja lastensuojelu tuli sairaalaan kun vanhempani eivät osanneet kasvattaa minusta migreenitöntä. Lääkäri vähän ärähti lasun työntekijöille ja sen jälkeen heistä ei kuulunut.
Tosissaan tätä sairautta ei oteta vieläkään vaikka se vie kohtauksen tullessa toimintakyvyttömäksi, en näe muuta kuin auroja, oksennan ja kivultani en saa puhuttua, täsmä ja estolääkkeet ovat yhtä tyhjän kanssa.
Älä, ap, huoli siitä lastensuojelusta. Vaikka koululta tehtäisiin ilmoitus, ei se mihinkään johda jos perheessänne on oikeasti kaikki hyvin. Teidät halutaan tavata porukalla ja asiasta keskustellaan. Kerrot, että lääkärissä on käyty ja asiaa tutkitaan (kannattaa varata uudestaan aika sinne neurolle).
Lastensuojelulla ei ole mitään intressiä puuttua teidän elämään, jos kerta lapsi tekee rästitehtävätkin tunnollisesti.
Tsemppiä!
T. Lastensuojelussa työskentelevä
Vierailija kirjoitti:
Älä, ap, huoli siitä lastensuojelusta. Vaikka koululta tehtäisiin ilmoitus, ei se mihinkään johda jos perheessänne on oikeasti kaikki hyvin. Teidät halutaan tavata porukalla ja asiasta keskustellaan. Kerrot, että lääkärissä on käyty ja asiaa tutkitaan (kannattaa varata uudestaan aika sinne neurolle).
Lastensuojelulla ei ole mitään intressiä puuttua teidän elämään, jos kerta lapsi tekee rästitehtävätkin tunnollisesti.
Tsemppiä!T. Lastensuojelussa työskentelevä
Komppaan tätä! Lisäksi lastensuojelu voi auttaa koulun kanssa, jos koululle saadaan heiltä lausunto, että ongelmat ovat lääketieteellisiä eivätkä lastensuojelullisia.
Kirjoitustasi ja kommentteja oli järkyttävää lukea. Migreeni invalidisoi täysin.
Mikäli kohtaus alkoi töissä, niin istuin hämärässä työhuoneessa aurinkolasit päässä ja tein töitä päätteellä, jonka valot olin säätänyt mahdollisimman himmeiksi. Pahimmassa vaiheessa istuin silmät kiinni enkä pystynyt tekemään yhtään mitään.
Kotimatkalle lähdin, kun pystyin liikkumaan. Istuin junassa aurinkolasit päässä ja oksentamisen varalta muovikassi sylissä. Junavaunun toisessa päässä joku söi purkkaa ja mintun (sillä hetkellä) kammottava haju sai minun melkein antamaan ylen.
Raahauduin kävellen kilometrin matkan kotiin aurinkolasit päässä ja makasin pimeässä huoneessa, kunnes pahin särky helpotti.
Jouduin olemaan pois töistä, jos kohtaus alkoi neljältä aamuyöllä oksentamisella. Auroja en koskaan nähnyt. Olin uupunut, järjettömän heikko ja huonovointinen koko seuraavan päivän.
Keski-ikäisenä tilanne lopulta helpotti eli toivoa on tiedossa - edes jossain vaiheessa.
Ehdotan, että lapsesi (saa luvan) käyttää aurinkolaseja luokassa. Häikäisy ikkunasta ja kirkkaat valot saattavat vaikuttaa migreeniin. Olen pahoillani erittäin vaikeasta tilanteestanne.
Olen joutunut. Yläkoululaiseni sairastui mutta kun vamma/sairaus ei näkynyt päälle oli lapseni vain teeskentelijä ja kouluhaluton, laiska. Ei auttanut esitteet sairaudesta kouluun tai keskustelut opettajien kanssa. Lapseni ei heidän mielestään ollut sairas vaikka hänellä on tänäkin päivänä diagnoosi etenevästä neurologisesta sairaudesta.
Minä pyytäisin kouluun paikalle lääkärin, terveydenhoitajan, opettajan, erityisopen ja vanhemmat ja sitten keskustelette tilanteesta. Lääkärin sana painaa ja hän voi kertoa faktat.
Ja lapsen käyttäisin uudestaan lääkärillä. Onko otettu magneettikuvat tai kokeiltu toista lääkitystä? Onko testattu ettei ole jännityspäänsärkyä? Voi olla se + migreeni.