Lapsi todisti raakaa perheväkivaltaa kyläillessään, apua!
Ekaluokkalainen lapseni oli tänään kyläilemässä ystävänsä luona. Nyt illalla poika vaikutti mietteliäältä, oli hieman pelokkaan ja hätäisen oloinen. Kyselin sitten, että mikä pojalla on mielensä päällä (ajattelin että kyse on esim. koulussa tulevasta uinnista joka poikaa jännittää kun ei vielä osaa uida), jolloin kertoi että kaverinsa isä oli käynyt kaverin äidin kimppuun kyläilyn aikana. Lapset olivat leikkineet keittiön lattialla kun olohuoneessa istuva isä oli jostakin raivostunut perheen äidille, kaatanut/heittänyt tämän lattialle ja alkanut potkia tätä päähän. Kaveri itse ei ollut tähän juuri reagoinut, poikaani tämä toki hämmensi ja pelotti. Tilanne oli nopeasti ohi, jonka jälkeen perheen äiti oli pyytänyt poikaani lähtemään kotiin.
Poikani oli kovin huolissaan että meneekö hänen kaverinsa tai kaverin äiti taivaaseen, jos perheen isä tappaa jomman kumman. Koetin rauhoitella että kukaan ei mene taivaaseen ja kerroin auttavani perhettä parhaani mukaan.
Perheen äiti vaikuttaa vähän aralta mutta on todella mukava ja vastuuntuntoisen oloinen, jonka vuoksi en haluaisi tehdä ensimmäisenä lasua vaan saada äidin pois suhteesta lapsineen. Miten voisin ottaa asian esille tai mennä juttelemaan? Vai onko ainoa keino tehdä ls-ilmo? :(
Kommentit (112)
Ensin lastensuojeluun yhteys. Sitten vasta mietit muita keinoja.
Ainoa oikea keino on soittaa nyt heti kriisipäivystykseen! Saat sieltä neuvoja miten kannattaa toimia.
Sinun lapsesi tarvitsee apua, samoin myös kaverinsa ja tämän äiti.
Älä jätä asiaa tähän ihan tosi!
Traumaperäisen stressihäiriön oireet voivat alkaa muutaman päivän sisällä tapahtumasta, yleisesti ne alkavat kolmen kuukauden kuluessa. Joskus voidaan puhua ns. hidastuneesta muodosta, jossa häiriön puhkeamiseen voi kulua kauemmin.
Yksi esimerkki voimakkaasta stressioireesta on kokemuksen toistuminen ahdistavina ajatuksina, kuvitelmina tai havaintoina. Lisäksi jokin tapahtumaa, tekijää tai vaikka tapahtumapaikkaa muistuttava asia voi laukaista negatiivisia tunteita tai ahdistavia ajatuksia. Lapsi voi myös leikissään ilmentää traumaan liittyviä teemoja, mutta leikkien tulkitsemisessa on syytä olla varovainen. Lisäksi tapahtumaan liittyvät unet ja painajaiset ovat tavallisia. On myös luonnollista, että traumaa muistuttavia asioita, tapahtumia tai ajatuksia pyritään välttelemään, mikä ei kuitenkaan usein ole pidemmän päälle hyvä keino, koska se voi alkaa rajoittaa monella tapaa elämää.
Lapsi voi oireilla myös kohonneella vireystilalla, johon voi liittyä nukahtamisvaikeuksia, ärtyneisyyttä ja vihanpurkauksia sekä keskittymisvaikeuksia, liiallista varuillaanoloa tai pelokkuutta. Lapsi tai nuori voi kokea myös turvattomuutta ja hän voi pelätä esimerkiksi hyväksikäytön tapahtumapaikan kaltaisia paikkoja.
Kaikki edellä luetellut oireet ovat ymmärrettäviä reagointitapoja koettuun negatiiviseen tai hämmentävään tapahtumaan. Kyseisiin oireisiin, ajatuksiin ja tunteisiin voidaan vaikuttaa ja niistä voi joko päästä kokonaan eroon tai niitä voi oppia hallitsemaan.
Meni yli tossa alkoi potkia päähän. Ei jatkoon, hyvä yritys kuitenkin lietsoa miesvihaa.
Todellakin teet sen lastensuojeluilmoituksen!
Voiko lapsi lähteä huostaan tämän johdosta?
No todellakin teet heti tänä iltana lastensuojeluilmoituksen! Tuohan on aivan järkyttävää ja todella vaarallista. Nainen on voinut saada vaikka aivoverenvuodon, joten on erittäin aiheellista että joku tarkistaa hänen tilansa
Siis mitä helvettiä ap?! Ihanko tosissasi sä vielä mietit että mitä tekisit? Ei saatana..
No ei varmaan viedä äidiltään, mutta isän paikka on jossain aivan muualla kuin tuossa kodissa
Tee rikosilmoitus, älä pelkkää ls-ilmoitusta!
E
Vierailija kirjoitti:
Voiko lapsi lähteä huostaan tämän johdosta?
Ei voi. Lastensuojelulla ei ole resursseja, eikä lapsi ole todistettavasti hengenvaarassa. Lasu kuitenkin tonkii tilanteen ja voi löytyä muitakin syitä erottaa lapsi isästään. Äitihän on syytön, joten jos on fiksu, lähtee lapsen kanssa omaan kotiin. Lasuilmo voi olla hyvä kimmoke lähteä!
Lastensuojeluilmo lähtee heti huomenna... Vieläkö kehtaa perheeseen soittaa? -Ap
Lasu-ilmoitus, joko äiti ja lapsi turvakotiin tai lapsi sijoitukseen. Vain äiti voi tehdä päätöksen, haluaako tarjota tasapainoisen lapsuuden vai haluaako roikkua ihmissuhteessaan. Poikasi kaveri elää jatkuvassa ylivirittyneessä tilassa, pakottaa itsensä olemaan näkymätön kun äitiä pahoinpidellään, ettei tilanne vielä entisestään pahene. Tee lasu, kerro vaikka viestillä kaverin äidille että tarjoat majapaikkaa ja keskusteluapua jos kelpaa, puhu poikasi kanssa asiasta ikätasoisesti, painota että aikuiset hoitavat asian.
Vierailija kirjoitti:
Voiko lapsi lähteä huostaan tämän johdosta?
Lapselle olisi _parasta_ lähteä huostaan. t. perheväkivaltaperheessä elänyt, kukaan ei tehnyt ilmoitusta
Valtaosa akuuteista stressihäiriöistä menee ohi itsestään. Oireiden lievittämisessä tärkeintä on tilanteen rauhoittaminen ja turvallisuuden tunteen lisääminen. Lepo, konkreettinen apu ja mahdollisten fyysisten vammojen hoito on tärkeintä. Trauman tapahtumien selkeyttävä jäsentäminen vähentää sen herättämää ahdistuneisuutta. Yksityiskohtaisemmat keskustelut trauman herättämistä ahdistavista tunteista on viisasta jättää myöhäisempään ajankohtaan, jos akuutissa vaiheessa luonnostaan ilmenevät oireet eivät ala lievittyä. Näin erityisesti, jos traumasta keskusteleminen lisää oireista kärsivän ahdistuneisuutta. Joillakin ihmisillä heti onnettomuuden jälkeen tapahtuva yksityiskohtaisempi jälkipuinti saattaa jopa lisätä traumaperäisen stressihäiriön kehittymisen riskiä
Kuinka lapsesi yleensä kertoo päivän tapahtumista? Voiko olla, että olisi kyse hänen mielikuvituksestaan?
No ei huomenna vaan NYT! Ja tietenkään et ota perheeseen yhteyttä, ties mitä siellä tapahtuu tänä yönä kun isä entisestään raivostuu siitä että ulkopuolinen puuttuu asioihinsa. Se ilmloitus on yhden puhelinsoiton päässä. Ja rikosilmoitus toisen. Voit varmaan myös sanoa sinne sosiaalikriisipäivystykseen tms. että äiti ja lapsi voivat tulla teille täksi yöksi, jos se on OK
Vierailija kirjoitti:
Voiko lapsi lähteä huostaan tämän johdosta?
Kai se on mahdollista, mutta tuossa tilanteessa se on varmaan ihan hyväkin. Koska silloin lapsi on poissa väkivaltaisen isänsä luota (eihän sitä tiedä vaikka isä pahoinpitelisi myös lasta), eikä äiti välttämättä ole juuri tällä hetkellä siinä kunnossa, että pystyy lapsestaan huolehtimaan.
Lasu on syytä tehdä! Sen jälkeen äidille avun tarjoaminen. Molemmat mahdollisimman pian -mielellään jo tänään.