Miehen veli jäi leskeksi marraskuussa

Mieslesket useimmiten löytävät uuden nopsaan. Hyvähän se on lapsillekin, että on toinen käsipari auttamassa. 

Ehkä mies ei pysty käsittelemään surua yksin? Tai sitten haluaa kieltää tapahtuneen?

Minkä ikäiset lapset? 

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies ei pysty käsittelemään surua yksin? Tai sitten haluaa kieltää tapahtuneen?

En ymmärrä miten uusi suhde auttaisi käsittelemään surua, he oli naimisissa 11v ja kolme pientä lasta myös.

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäiset lapset? 

9v, 8v ja 4v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies ei pysty käsittelemään surua yksin? Tai sitten haluaa kieltää tapahtuneen?

En ymmärrä miten uusi suhde auttaisi käsittelemään surua, he oli naimisissa 11v ja kolme pientä lasta myös.

Kun jäin leskeksi kaipasin hirveästi syliä. 

Mikä on sopiva aika ? Tuttava jäi leskeksi nuorena, ei lapsia, ja tapasi 2 kk jälkeèn naisen, jonka avopuoliso oli juuri jättänyt täysin yllättäen. Ekaksi kuulemma oli helppo puhua, kun olivat tavallaan samanlaisessa tilanteessa. Sitten rakastuivat kunnolla ja ovat onnellisia. Lapsia tosi ei ollut kummallakaan.

Jos on jo uusi nainen lapsillekin esitelly niin sitten menee kyllä mielestäni hieman liian nopeasti. En voi kuvitella, että lapsena olisin suhtautunut hirveän hyvin siihen, että kuolleen vanhemman tilalle tuodaan joku uusi ihminen pari kuukautta kuoleman jälkeen ikäänkuin mitään merkittävää ei olisi tapahtunut.

Voipi olla shokkireaktiota. Elämäni rakkaus kuoli yllättäen ja jo puolen vuoden jälkeen olin uudessa suhteessa, asuttiin yhdessä ja puhuttiin jo avioliitosta. Sekaisinhan mää olin ku seinäkello ja onneksi tajusin sen ennen mitään häitä. Kunnon sureminen alkoikin vasta noin vuosi kuoleman jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Mikä on sopiva aika ? Tuttava jäi leskeksi nuorena, ei lapsia, ja tapasi 2 kk jälkeèn naisen, jonka avopuoliso oli juuri jättänyt täysin yllättäen. Ekaksi kuulemma oli helppo puhua, kun olivat tavallaan samanlaisessa tilanteessa. Sitten rakastuivat kunnolla ja ovat onnellisia. Lapsia tosi ei ollut kummallakaan.

Oma henkilökohtainen mielipide tuohon asiaan on että vuosi jotta varmasti ehtii surra rauhassa ja käsitellä kaikki tunteet.. Pahoin pelkään että tuo uusi suhde on vain ns. laastarisuhde/lohtusuhde joka ei kestä pitkään. Ja uusi nainen on niin erilainen muutenkin, en osaa selittää.. ei tämän miehen tyylinen. Hyvää on se ettei mies vielä ole lapsille esitellyt tuota naista ja toivottavasti ei ihan vielä esittelekään.

Vierailija kirjoitti:

Jos on jo uusi nainen lapsillekin esitelly niin sitten menee kyllä mielestäni hieman liian nopeasti. En voi kuvitella, että lapsena olisin suhtautunut hirveän hyvin siihen, että kuolleen vanhemman tilalle tuodaan joku uusi ihminen pari kuukautta kuoleman jälkeen ikäänkuin mitään merkittävää ei olisi tapahtunut.

siis ei ole vielä esitellyt mutta mitä puhui niin haluaisi pian esitellä... minä kuitenkin toppuuttelin että ei vielä

Vierailija kirjoitti:

Voipi olla shokkireaktiota. Elämäni rakkaus kuoli yllättäen ja jo puolen vuoden jälkeen olin uudessa suhteessa, asuttiin yhdessä ja puhuttiin jo avioliitosta. Sekaisinhan mää olin ku seinäkello ja onneksi tajusin sen ennen mitään häitä. Kunnon sureminen alkoikin vasta noin vuosi kuoleman jälkeen.

Niin ja lapsia ei onneksi ollut ja uudesta suhteesta siis erosin ja annoin aikaa suurille ja toipumiselle.

Jos se auttaa menemään elämässä eteenpäin niin turha tuomita. Mieluummin sitä on uuden ihmisen kanssa kuin velloo surussa yksin. 

Ilmeisesti kuollut vaimo on huolehtinut perheen arjesta ja mies leskeksi jäätyään todennut, että ei selviydy lastensa yksinhuoltajana. Tarvitsee siis jonkun naisen, joka pyörittää lapsiperheen arkea miehen puolesta.

Jostain syystä lesken ei tarvitse koskaan ajatella lapsiaan, ne menee siinä sivussa. Tärkeintä on löytää lohtua ja kuvitella, että kaikki on hyvin. Leskiltä pitäisi kieltää parisuhteet ennen kuin vuosi on kulunut hautajaisista. Sinä aikana saisi toki kulkea ihmisten ilmoilla, tavata potentiaalisia kumppaneita, mutta ei saisi asua yhdessä, koska se suru todella iskee kunnolla vasta sitten, kun vuosi on kulunut. Jos siinä vaiheessa havaitsee, että on tehnyt ison virheen uuden kumppanin muodossa, niin se on lapsillekin paha asia.

Ihmiset ovat erilaisia, joten miksi pitäisi surra protokollan mukaisesti?

Halut ne on leskelläkin. Mahtoiko suhde alkaa jo ennen leskeksi jäämistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä mies ei pysty käsittelemään surua yksin? Tai sitten haluaa kieltää tapahtuneen?

En ymmärrä miten uusi suhde auttaisi käsittelemään surua, he oli naimisissa 11v ja kolme pientä lasta myös.

Etkä tule koskaan ymmärtämään ennenkuin olet itse leski. Hän elää vielä shokkivaihetta ja kaipaa toista ihmistä lähelleen. Ehkä myös ajattelee että arki sujuisi paremmin kahden aikuisen voimin.

Vierailija kirjoitti:

Jostain syystä lesken ei tarvitse koskaan ajatella lapsiaan, ne menee siinä sivussa. Tärkeintä on löytää lohtua ja kuvitella, että kaikki on hyvin. Leskiltä pitäisi kieltää parisuhteet ennen kuin vuosi on kulunut hautajaisista. Sinä aikana saisi toki kulkea ihmisten ilmoilla, tavata potentiaalisia kumppaneita, mutta ei saisi asua yhdessä, koska se suru todella iskee kunnolla vasta sitten, kun vuosi on kulunut. Jos siinä vaiheessa havaitsee, että on tehnyt ison virheen uuden kumppanin muodossa, niin se on lapsillekin paha asia.

Puhut asiaa.. Sitä mä pelkäänkin että tämä on paha virhe! lapset tässä tulee kärsimään eniten. Tuo uusi nainen, se ei ole tämän miehen tyylinen ja se on 7v nuorempikin. Mä itse olen pähkäillyt että miehellä voi olla myös jokin ikäkriisi samalla kun rupee 40-vuotispäiväkin uhkaavasti lähestyä. Tai en tiedä  mikä sitä vaivaa mutta tuo suhde ei ole terve mun mielestä ja se ei tule kestämään. Kunhan ei nyt lapsille esittele sitä naista ainakaan vielä. Ap

Jokainen suree omalla tavallaan. Veikkaan kyllä että kyseinen henkilö ei pysty käsittelemään suruaan ja uuden naisen myötä tavallaan jatkaa siitä mihin oma elämä jäi ennen kuolemaa.

Saako kysyä kuoliko hänen vaimonsa yllättäen vai johonkin pidempi aikaiseen sairauteen?

Pitkäaikaissairaan, jolla ei enää mahdollisuutta parantua, puolisona olen jo käsitellyt sen että puolisoni jonain päivänä ei enää täällä ole. Olen tavallaan sen luopumisen jo tehnyt. Nyt vain keskityn siihen että viimeiset ajat on hänelle siedettävät. Kun kuolema koittaa uskon että olen melko nopeasti valmis menemään elämässä eteenpäin. Mikäli sairaus ja kuolema tulisi yllättäen sanotaan vaikka kuukauden sisällä en varmastikaan kykenisi normaaliin elämään pitkään aikaan.