Lue keskustelun säännöt.
Miehen veli jäi leskeksi marraskuussa
05.02.2016 |
Ja jo nyt sillä on uusi suhde. Toki elämässä pitää mennä eteenpäin mutta olikohan tuo hiukan liian nopeasti? olisi ajatellut edes lapsia, ei niistäkään kivalta tunnu kun äiti ollut muutaman kuukauden haudassa ja isukki tuo pian uutta naista kotiin näytille.
Kommentit (46)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mies ei pysty käsittelemään surua yksin? Tai sitten haluaa kieltää tapahtuneen?
En ymmärrä miten uusi suhde auttaisi käsittelemään surua, he oli naimisissa 11v ja kolme pientä lasta myös.
Etkä tule koskaan ymmärtämään ennenkuin olet itse leski. Hän elää vielä shokkivaihetta ja kaipaa toista ihmistä lähelleen. Ehkä myös ajattelee että arki sujuisi paremmin kahden aikuisen voimin.
Ajattelisi edes niitä lapsia! ollaan sanottu että jos ei jaksa pyörittää arkea niin me autetaan ja voidaan ottaa lapset meillekin jos haluaa omaa aikaa jne. En osaa kuvitella miltä tuntuu jäädä leskeksi tai sitä fiilistä kun oma vanhempi kuolee kun itse on vielä lapsi, mutta muistan omasta lapsuudesta alati vahtuvat "äiti- ja isäpuolet" ja ei ollut kivaa...
Sitten tuo tilanne että äiti kuollut ja isä jo suruvaiheessa tuo uutta heitukkaa näytille äidin tilalle. Ei mua kiinnosta kovin paljoa mitä mies tekee mutta kun sillä on ne lapset jotka vielä suree äitiänsä niin mun mielestä ei kovin viisasta toimintaa. Huomasin hassun jutun av:sta, sen että täällä näköjään uusi suhde nopeasti onkin ihan ok asia jos kumppani on kuollut mutta normierossa ei saisi lasten takia pariutua uudelleen, mitä ihmettä? Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jokainen suree omalla tavallaan. Veikkaan kyllä että kyseinen henkilö ei pysty käsittelemään suruaan ja uuden naisen myötä tavallaan jatkaa siitä mihin oma elämä jäi ennen kuolemaa.
Saako kysyä kuoliko hänen vaimonsa yllättäen vai johonkin pidempi aikaiseen sairauteen?
Pitkäaikaissairaan, jolla ei enää mahdollisuutta parantua, puolisona olen jo käsitellyt sen että puolisoni jonain päivänä ei enää täällä ole. Olen tavallaan sen luopumisen jo tehnyt. Nyt vain keskityn siihen että viimeiset ajat on hänelle siedettävät. Kun kuolema koittaa uskon että olen melko nopeasti valmis menemään elämässä eteenpäin. Mikäli sairaus ja kuolema tulisi yllättäen sanotaan vaikka kuukauden sisällä en varmastikaan kykenisi normaaliin elämään pitkään aikaan.
Hänen vaimo kuoli yllättäen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä on sopiva aika ? Tuttava jäi leskeksi nuorena, ei lapsia, ja tapasi 2 kk jälkeèn naisen, jonka avopuoliso oli juuri jättänyt täysin yllättäen. Ekaksi kuulemma oli helppo puhua, kun olivat tavallaan samanlaisessa tilanteessa. Sitten rakastuivat kunnolla ja ovat onnellisia. Lapsia tosi ei ollut kummallakaan.
Oma henkilökohtainen mielipide tuohon asiaan on että vuosi jotta varmasti ehtii surra rauhassa ja käsitellä kaikki tunteet.. Pahoin pelkään että tuo uusi suhde on vain ns. laastarisuhde/lohtusuhde joka ei kestä pitkään. Ja uusi nainen on niin erilainen muutenkin, en osaa selittää.. ei tämän miehen tyylinen. Hyvää on se ettei mies vielä ole lapsille esitellyt tuota naista ja toivottavasti ei ihan vielä esittelekään.
Mun tuttavani on ollut naimissa tän uuden naisen kanssa jo 24 vuotta, ja edelleen ovat ihan onnellisia. Sen olen elämässä oppinut, ettei toisten puolesta voi elää, ja jokainen suree ja käsitteee asioita eri lailla. Jos mies saa apua tältä naiselta, niin se on hänen asiansa. lasten suhteen olen samaa mieltä, eli ei kovin helposti mennä sitä perhekuviota muuttamaan. Mutta toisaalta jos löytää itselleen uuden kumppanin, niin siihen voi vaikea laittaa aikarajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mies ei pysty käsittelemään surua yksin? Tai sitten haluaa kieltää tapahtuneen?
En ymmärrä miten uusi suhde auttaisi käsittelemään surua, he oli naimisissa 11v ja kolme pientä lasta myös.
Etkä tule koskaan ymmärtämään ennenkuin olet itse leski. Hän elää vielä shokkivaihetta ja kaipaa toista ihmistä lähelleen. Ehkä myös ajattelee että arki sujuisi paremmin kahden aikuisen voimin.
Aika monta virhettä. Shokkivaihe on lyhyt eikä silloin juuri ajatella...
Yhtä mieltä olen siitä, että näin nopeasti ei ole kriisi kuin alussa. Eikä silloin voi aloittaa uutta suhdetta.
Saati lasten kriisi. Sitä ei saa sekoittaa uudella naisella.
Täysin epäkypsää ja itsekästä.
Seksiä saa harrastaa vaikka sekin on liian varhaista
Vierailija kirjoitti:
Jokainen suree omalla tavallaan. Veikkaan kyllä että kyseinen henkilö ei pysty käsittelemään suruaan ja uuden naisen myötä tavallaan jatkaa siitä mihin oma elämä jäi ennen kuolemaa.
Saako kysyä kuoliko hänen vaimonsa yllättäen vai johonkin pidempi aikaiseen sairauteen?
Pitkäaikaissairaan, jolla ei enää mahdollisuutta parantua, puolisona olen jo käsitellyt sen että puolisoni jonain päivänä ei enää täällä ole. Olen tavallaan sen luopumisen jo tehnyt. Nyt vain keskityn siihen että viimeiset ajat on hänelle siedettävät. Kun kuolema koittaa uskon että olen melko nopeasti valmis menemään elämässä eteenpäin. Mikäli sairaus ja kuolema tulisi yllättäen sanotaan vaikka kuukauden sisällä en varmastikaan kykenisi normaaliin elämään pitkään aikaan.
Niinhän sitä luulisi. Oma mieheni kuoli sairauteen ja vaikka kuolema oli odotettavissa, se oli shokki. Ei sitä voi surra etukäteen vaikka niin luulin itsekin. Kuolemasta tulee pian vuosi ja kaikki tuntuu juuri nyt tosi raskaalta ja tähän menneeseen vuoteen mahtuu niin monenlaista kautta. Välillä on mennyt ihan hyvinkin ja sitten taas romahdus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, voihan se olla, ettei tämä leski sure edes. Korkeintaan lasten takia. Ehkä heillä ei ollut enää tunteita toisiinsa. Mistäs sitä muut tietää suhteen tilaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä mies ei pysty käsittelemään surua yksin? Tai sitten haluaa kieltää tapahtuneen?
En ymmärrä miten uusi suhde auttaisi käsittelemään surua, he oli naimisissa 11v ja kolme pientä lasta myös.
Etkä tule koskaan ymmärtämään ennenkuin olet itse leski. Hän elää vielä shokkivaihetta ja kaipaa toista ihmistä lähelleen. Ehkä myös ajattelee että arki sujuisi paremmin kahden aikuisen voimin.
Aika monta virhettä. Shokkivaihe on lyhyt eikä silloin juuri ajatella...
Yhtä mieltä olen siitä, että näin nopeasti ei ole kriisi kuin alussa. Eikä silloin voi aloittaa uutta suhdetta.
Saati lasten kriisi. Sitä ei saa sekoittaa uudella naisella.
Täysin epäkypsää ja itsekästä.
Seksiä saa harrastaa vaikka sekin on liian varhaista
Mun leskeytymisestä tulee pian vuosi ja välillä tuntuu että elän shokkivaihetta vieläkin. Näennäisesti kyllä elän ns normaalisti. Käyn töissä, harrastan jne. Mutta päivääkään ei mene etten ajattelisi miestäni tai meidän yhteistä elämää. Mieli ei ymmärrä että siitä on oikeesti pian vuosi. Enkä voi edes kuvitella millaista on jos puoliso kuolee täysin odottamatta. Yhdessä hetkessä on olemassa ja toisessa ei. Kestää todella kauan prosessoida asia mielessään mutta sitä voi tehdä samalla kun elää päivästä toiseen. Yksin tai uudessa suhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapset kuitenkin surevat kuollutta äitiään vaikka vanhempien suhde olisi ollut millainen. Pillun puutteessa oleva isukki hoitelee tarpeensa jossain muualla kuin lasten silmien edessä uuden ämmän kanssa. Nimim. Kokemusta on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isäni jäi leskeksi melko äkisti. Silloin huomasin, että elämä on todellakin raadollista. Jos itselleni käy sama kohtalo niin lohtua on turha muilta odottaa. Ihmettelen kuinka ihmiset voivat olla niin julmia, samalla kannatellen oman päänsä päällä sädekehää.
Vierailija kirjoitti:
Lapset kuitenkin surevat kuollutta äitiään vaikka vanhempien suhde olisi ollut millainen. Pillun puutteessa oleva isukki hoitelee tarpeensa jossain muualla kuin lasten silmien edessä uuden ämmän kanssa. Nimim. Kokemusta on.
Nimittelyä, moralisointia ja halveksuntaahan se puolisonsa vasta menettänyt tarvitseekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nimittelyä, moralisointia ja halveksuntaahan se puolisonsa vasta menettänyt tarvitseekin.
Omaa sädekehää on kiva kiillottaa.
On varmaan yksilöllistä, mikä on kenellekin oikea aika uuden kumppanin löytämiselle, mutta tässä tilanteessa se on lasten kannalta ehdottomasti liian varhain. Toivottavasti tämä mies osaa asettua lasten asemaan ja ymmärtää asian. Olisiko kenestäkään ammattiauttajasta apua. Perheneuvola tms?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saisitko ap ohjattua hänet vertaistuen piiriin? Facebookissa on loistava nuorten leskien ryhmä. Samoin Suomen Nuoret Lesket ry olisi hyvä paikka. Sieltä saa apua ja neuvoja paitsi henkiseen puoleen, myös käytännön asioiden hoitamiseen. Ja vertaistukea itsensä lisäksi lapsille. Esim perhetapaamisia tai vertaistukiviikonloppuja joihin voi ottaa lapsetkin. Hän tarvitsee nyt apua ja tukea, ei tuomitsemista ja leskiporukoissa kukaan ei tuomitse toisten valintoja.
Voin kuvitella, että lapsista tuntuisi siltä, että jos he kuolisivat, isä vain ottaisi uuden lapsen tilalle. Eli heilläkään ei oikeasti ole väliä, kun ovat korvattavissa kuten äiti.
Vierailija kirjoitti:
Voin kuvitella, että lapsista tuntuisi siltä, että jos he kuolisivat, isä vain ottaisi uuden lapsen tilalle. Eli heilläkään ei oikeasti ole väliä, kun ovat korvattavissa kuten äiti.
Tottakai, sillä leskihän on huono ihminen. Vain huonoille ihmisille tapahtuu pahoja asioita. Sinä kun olet hyvä, niin sinulle ei voi tapahtua pahoja asioita. Eikö niin?
onhan tuo kieltämättä aika nopeaa toimintaa... vähän epäilen ettei mies edes rakastanut oikeasti vaimoansa kun noin nopeasti pääsi yli
Vierailija kirjoitti:
No, voihan se olla, ettei tämä leski sure edes. Korkeintaan lasten takia. Ehkä heillä ei ollut enää tunteita toisiinsa. Mistäs sitä muut tietää suhteen tilaa...
Näinpä, moni on tehnyt eroa jo kauan/on surkeassa suhteessa eikä vain uskalla lähteä. Miten se oletus onkaan että toisen kuollessa automaattisesti suree? Ja jos ei, kaikki paheksuvat. Kukaan ei paheksu eronnutta.
Mieheni kuoli äkkikuolemalla. Yhtenä aamuna hän ei enää vain herännyt. Sellaisesta on ihminen aika sekaisin. Itse suunnittelin itsemurhaa pitkään. Parempi ratkaisuhan se on kaveri on kuin hirttoköysi. Lapsillekin. Nykyisin olen uudessa suhteessa, säädyllisesti vuoden päästä miehen menehtymisestä vaikka ei sillä suruajan pituudella tänä päivänä pitäisi olla mitään merkitystä. Kukin suree omalla tavallaan ja siitä he, ketkä eivät ole itse samaa kokeneet, saisivat pitää suunsa kiinni, harvemmin olen kuullut mitään järjellistä. Tämä ketju osoittaa sen myös.
En ole tuon ensimmäisen kommentin kirjoittaja, mutta meillä kun anoppi jäi leskeksi, hän meni jotenkin "sekaisin". Uusia miehiä oli jo muutaman kuukauden päästä ja ne vaihtui aika tiheään. Tätä kesti noin pari vuotta. Anoppi on kertonut jälkeen päin että ei pystynyt käsittelemään apen kuolemaa (naimisissa ehtivät olla yli 30 vuotta) ja meni jotenkin paniikkiin, tunsi kuulemma tosi voimakkaasti että haluaa elää, "kerranhan täällä vain ollaan". Ihmiset käyttäytyy surun kohdatessaan eri tavoin. Ja tietysti jos on pieniä lapsia on tosi sydäntä särkevää että aikuinen ei kykene kohtaamaan surun tunnetta, vaan pakenee sitä. Miehelleni, vaikka oli jo aikuinen isänsä kuollessa, oli tosi hankalaa kun äidillä miesystäviä alkoi olla niin nopeasti. Voin vain kuvitella miltä pieniltä lapsilta tuntuu.