Kilpirauhasen vajaatoimintaa sairastavat
Sain aikoinaan koelääkityksen oireiden ja alhaisen t4v perusteella. Arvoni olivat tsh 2,4 ja t4v 11 (viite 12-22). Tiedän että tsh oli siis normaali. Oireitani lähtötilanteessa oli raju hiustenlähtö ja hiusten kuivuus (ihan hamppua) palelu, ruumiinlämpö 35,7 yleensä, jääkylmät kädet ja jalat, jatkuva alakulo, ummetus, väsymys, mielialanvaihtelut/hermostuneisuus, korvaongelmat, hapen haukkominen, lihasheikkous ja lihaskivut ja selvä turvotus. Vointi romahti n.vuosi synnytyksestä. Veriarvoissa punasoluindeksit olivat alle viitteiden ja hemoglobiini n. 120.
Thyroxinilla ummetus ja palelu helpottivat ja ruumiinlämpö nousi. Lihasheikkous korjaantui hieman. No, koska kaikki oireeni eivät n. Puolessa vuodessa poistuneet, sain Armour Thyroidin yksityispuolelta. Se poisti hapen haukkomisen, väsymystä, turvotuksen ja jatkuvan alakulon.
Nyt käytän thyroxinia ja armouria yhdessä (pelkkä armour ei nostnut veriarvojani eikä sydän tykännyt siitä yksinään), ja olo on melkeinpä terve. Olen alkanut käyttää myös ravintolisiä ja kalaöljyä ym. jo vuosi sitten.
Onko muita, joilla on ollut normaali tsh ja alhainen t4v (t3v oli norm.) ja lääkitys on auttanut? Julkisen puolen endo on käskenyt minua lopettamaan kaiken kilpirauhaslääkityksen, koska tsh on ollut alunperin normaali. Tämä on mielestäni jotenkin arveluttavaa lopettaa 2vuoden lääkitys kuin seinään yhden verikoearvon perusteella, (Endo ei ole koskaan edes nähnyt minua!)kun lääkityksestä on ollut apua, annosta joutuu tosin säädellä. en enää tiedä ketä uskoa näissä kilpirauhasasioissa!!!! Välillä mietin syönkö lääkkeitä turhaan, mutta sitten kun tulee annoksen säätämistä ja tolkuton väsymys iskee niin tuntuu taas hyötyvän lääkityksestä. kokemuksia??
Itselläni ei ole tuollaista vajaatoimintaa, mutta vaikuttaa olevan aika monilla muilla. Ja se nimenomaan on vajaatoimintaa.
Et syö lääkkeitä turhaan jos olo niistä helpottaa. Ja oireetkin on niin klassisia vajaatoiminnan oireita.