Olen koko ajan vain surullinen ja pettynyt elämääni

Up

Tietenkin on tulevaisuus.

Sama. Tulevaisuuskin näyttää synkälle. Enuskalla enää edes toivoa, koska se on vain itsensä pettämistä.

Kaiva siitä menneisyydestä hyvät asiat. Turhaan vertaat sitä vanhoihin unelmiisi. Elämä meni niin kuin meni ja tällä kertaa se ei mennyt niin kuin olisit halunnut, mutta se voi silti kääntyä voitoksesi.

Vain se, että hyväksyt tilanteesi ja otat siitä vastuun. Et syyttele muita. Ja sitten kurssi eteenpäin. Onni on niissä arjen pienissä asioissa, että osaa olla tyytyväinen omaansa ja arvostaa sitä. Jos keskittyy liiaksi katsomaan muualle, helposti alkaa ruoho näyttämään vihreämmältä siellä.

Mitä sulle on tapahtunut, ap?

Kyllä mua otti päähän koko opiskeluajan kun vanhemmat osti opiskelukavereille asunnot, rahaa käytössä eri tavalla kun maksavat pientä vastiketta tai vanhemmat maksavat senkin, niillä oli aikaa juhlia ym. Mun elämä on ollut aina aika vakavaa. Olen onnistunut opiskelemaan yliopistotutkinnon tai kaksikin mutta tuntuu ettei sekään ole vienyt minua ns mihinkään. Miehenkin kanssa tuli ero eli pahimmassa tapauksessa jään vielä perheettömäksikin. Tänään näin sisustuslehdessä suomenruotsalaista sukujuurta olevan saman alan ihmisen asunnon. Kateus iski, ei voi mitään. Olen tehnyt aina töitä aivan hulluna mutta eipä siitä paljoa iloa ole ollut. Vastuu pitäisi ottaa itse joo mutta nytkin täys persläpi esimies jokatodennut että mitään kannustinpalkkioita ei makseta kenellekään. Mitä heittoa mä sitten töissä edes teen... Koko ajan rahat todella tiukalla koska asun sinkkuna Helsingissä.

Samaa mulla. Minusta tuli oikeastaan synkkä 1990-luvun alussa oltuani hyvin onnellinen (=hankalat tunteeni jonnekin kauas nurkkaan työntänyt) lapsena ja en edes itse haluaisi sellaista synkistelijää ystäväkseni, kuin joka itse olen, minä tykkään iloisista ihmisistä. On todella kamalaa olla itse synkkä ilman ilon häiventä. Oon välillä ollut jonkinverran iloisempi, mutta miksikään hyväntuuliseksi minua ei voi kutsua, ei varsinkaan, jos pinnan alle raaputtaa. Kuka kiva ja vilkas, iloinen ihminen tällaisen kanssa haluaisi edes olla ystävä? En ole edes saanut apua synkkyyteeni, ennen kuin nyt hieman viimeaikoina, mutta ei se nyt kuin taikaiskusta auta, kun olen ollut melkein kuin elävältä kuollut liian kauan. Todella masentavaa, eikä kellekään nuorelle ihmiselle saisi käydä näin, mutta näin sitä hukataan yksi ihmiselämä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mua otti päähän koko opiskeluajan kun vanhemmat osti opiskelukavereille asunnot, rahaa käytössä eri tavalla kun maksavat pientä vastiketta tai vanhemmat maksavat senkin, niillä oli aikaa juhlia ym. Mun elämä on ollut aina aika vakavaa. Olen onnistunut opiskelemaan yliopistotutkinnon tai kaksikin mutta tuntuu ettei sekään ole vienyt minua ns mihinkään. Miehenkin kanssa tuli ero eli pahimmassa tapauksessa jään vielä perheettömäksikin. Tänään näin sisustuslehdessä suomenruotsalaista sukujuurta olevan saman alan ihmisen asunnon. Kateus iski, ei voi mitään. Olen tehnyt aina töitä aivan hulluna mutta eipä siitä paljoa iloa ole ollut. Vastuu pitäisi ottaa itse joo mutta nytkin täys persläpi esimies jokatodennut että mitään kannustinpalkkioita ei makseta kenellekään. Mitä heittoa mä sitten töissä edes teen... Koko ajan rahat todella tiukalla koska asun sinkkuna Helsingissä.

Mutta sulla ei ole kuitenkaan todettu vakavaa masennusta tai et syö lääkkeitä tai käy hoidossa? Tai oletko kokenut unettomuuden, totaalisen yksinäisyyden, painajaismaiset naapurit, syövän, vanhempien, lapsen tai kumppanin kuoleman? Ehkä vähän tyhmä täää mun kommentti, mutta asiat voisivat olla aina pahemmin ja tunnut surevan aika lailla materialistista puolta. Kumppanin varmasti löydät vielä.

Miten niin ei tulevaisuutta. Jos et kuolemansairas ole niin kyllä tulevaisuus on olemassa. Mikä nyt mättää ja mitä haluat tulevaisuudelta? Oletko pyrkinyt toteuttaan haaveita ja ovatko ne realistisia pyrkimyksiä?

Vierailija kirjoitti:

Miten niin ei tulevaisuutta. Jos et kuolemansairas ole niin kyllä tulevaisuus on olemassa. Mikä nyt mättää ja mitä haluat tulevaisuudelta? Oletko pyrkinyt toteuttaan haaveita ja ovatko ne realistisia pyrkimyksiä?

Mikä on sun oma kompetenssi neuvoa muita? Oot ehkä kuin joku terve, joka sanoo vammaiselle kumppaninetsijälle, että ehei oo mitään erilaisia tasoja kumppaneissa, kyllä kaikki ollaan samalla tasolla?

Kamalaa. Sinusta ei tullut ökyrikas, vaan pelkästään rikas?

Hassu ketju. Kaikille neuvojen yrityksille satelee alapeukkuja. Muille valituksille ja urputuksille yläpeukkuja. Eipä ihme että olette masentuneita tuolla asenteella.

Olet just kuin minun exäni. Nuoruutensa oli monista murheellisista asioista johtuen mennyt niin ja näin. Kun tapasimme, hän koki olevansa aivan taivaassa ja aloimme toteuttamaan unelmaamme. Muutimme, opiskelimme, hankimme talon, saimme kaksi lasta eli kaikki minkä hän oli unelmakseen nimennyt, toteutui. Ja miten suhtautui hän? Koki että muut ovat saaneet enemmän, häntä on aina sorrettu, työpaikka on huono, talo huono, koira on huono, auto huono.....lopulta huono oli kuulemma puolisokin ja yhtenä iltapäivänä hän ilmoitti eroavansa ja lähtevänsä etsimään unelmaansa. Sinne meni.

Pari vuotta osteli tavaraa, juhli, hehkutteli elämäänsä kaikille yhteisille tutuille ja laittoi päivittäin "upeeta, mahtavaa" -päivityksiä facebookiin, yms. Kunnes reilun kahden vuoden jälkeen ilmestyi ovelleni kertomaan, että hänen haaveensa ja onnistumisensa olikin juuri sitä meidän yhdessäoloaikaa. Rahat oli loppu, juhliminen oli saanut vain huonoa mieltä aikaan, tavarasta ei tullut onnelliseksi, jne.

Minun onneni on aina syntynyt tasaisesta perhe-elämästä ja tunsin suurta kiusausta toteuttaa exän haave palata yhteen. Tarkemmin ajateltuna minä kuitenkin huomasin olevani onnellisempi ilman jatkuvaa toisen ihmisen valitusta muitten paremmasta elämästä, ilman pelkoa että toinen lähtee taas yllättäen etsimään onneansa muualta. Emme palanneet yhteen. Minä löysin onneni parin vuoden päästä tästä, exäni hakee sitä yhä.

Eli kyllä se siellä ihan omassa päässä on, onnellisuus tai onnettomuus. Ei se menestyminen, tavarat, ulkoinen sitä tee. Sisältä se löytyy, mutta se on vain huomattava.

Mikä tekee ihmisen elämästä onnellista? Rahako? "Menestys"? Perhe/suhde? Vai olisiko niin, että ilman noitakin asioita on julmettu määrä ihmisiä JA he ovat onnellisia? Miksi? Kyse ei ole taikuudesta, vaan näkökulmasta asioihin. Jos rahat on tiukilla, voi tuntea miellyttävää hallinnan tunnetta siitä että niillä pienilläkin rahoilla pärjää. Ja voi kiinnittää huomion siihen miten paljon asioita niillä rahoilla kuitenkin saa, todennäköisesti kaiken oikeesti tarpeellisen, eikä kiinnittää jatkuvasti huomiota siihen mitä niillä ei saa. Jos ei ole parisuhdetta, voi keskittyä iloitsemaan täydellisesti vapaudestaan ja toisaalta siitä, että kuka vain vastaantulija voi olla se oikea: vähän kuin odottaisi joululahjaa! Treffailu ja aktiivinen tutustuminen ihmisiin on hauskaa, mitä seikkailuja yksikin arkinen kahvittelu nettideitin kanssa saattaa tuoda. Ja työ on loppujen lopuksi vain työtä, vaikka olisit tehtaan liukuhihnalla jumissa, voit kokea rikasta elämää siellä vapaa-ajalla ja ajatella että siedät vähän tätä epämukavaa työtäkin kun muu aika on niin mukavaa. Tai jos olet työtön, voit alkaa opiskella jotain uutta, ehkäpä yllätät itsesi ja päädytkin oppimaan maalarin ammatin vaikka luulit että sinulle ei ole muuta elämässä kuin työtön entinen toimistotyöntekijä.

Elämässä on järkyttävän paljon mahdollisuuksia meille kaikille, etenkin meille länsimaalaisille joilla perustarpeet täyttyvät. Asenne on ainoa asia jota ikinä tarvitsee muuttaa (ja se on ilmaista, ei vaadi suhdetta, ei ystäviä, ei mitään joka sijaitsee itsesi ulkopuolella). Loppu seuraa sitten sen perässä.

Vierailija kirjoitti:

Menneisyys on epäonnistunut ja tulevaisuutta ei ole.

Mikä voisi auttaa?

Uskalla nähdä tänä hetki. Rupeat tunnustelemaan tätä TÄSSÄ JA NYT. Muuta sulla ei ole. Ei ole mullakaan muuta kuin NYT.

Mitä pitäisi tehdä? Pitäisi uskaltaa olla. Kaikki mahdollisuudet on kun antaa niiden olla. Ala uteliaaksi. Ota pää pois puskasta. Mitä sä näet, mitä sä koet, mitä sä voit nähdä ja kokea, mitä sä haluat? Alat suunta voimavarojasi kiinnostaviin asioihin ja tukemaan itseäsi. Uskalla huomata hyvät olet ja hyvät hetket. Älä itse lyttää itseäsi. Helli itseäsi konkreettisesti ja ajatuksissa. Koeta ymmärtää itseäsi. Ole armollinen itse itsellesi.

Ei me kukaan menneelle mahdeta yhtään mitään. Se meni. Jos se meni paskasti, niin sitten se meni.

Joskus jaksa ahertaa ja joskus ei....sitten lepää.

Aloittaa alusta..,sen voi tehdä AINA. Se on kai asenteesta kiinni.

Voimia. Ulkona on kaunis valo.

Tee niin kuin minä. Kuula kalloon

Mun mielestä elämä kuitenkin on lahja. Jos se jossain kohtaa on mennyt huonosti tai kokonaan...niin voihan nyt olevasta alkaa etsiä ne hyvät. Kai niitä on? Niitten ei tarvi olla miljoona euroa tai iso talo tai miljoonaa kaveria.

Tässähän sitä tökötetään....että mitäs tällä tässä ny tekis...?

Ne voi olla sellaisia asioita, joka ovat itseä lähellä. Sellaisia mistä saa nautintoa ja mitkä ilahduttavat. Väri. Haju. Tunne.

Ja ne ikävätkin jutut kuuluu tänne, ei niitä tarvi pelätä tai piilottaa eikä tarvi hävetä. Tää ihmisyys on niin monimuotoista.

Jos ei koskaan pääse pettymään, niin miten voi osata iloita? Miten oppia kaikenlaiset tunteeet, jos ei niitä koskaan pääse kokeilemaan?

Sitä paitsi mitä sitten jos menneisyys oli paska?

Halaa itseäsi ja lohduta. Mitä sulla on nyt?

Mulla on sekainen kämppä, mukava tuoli, kiva kirjoittaa tänne, lämmin vaate, ihana valo tulee ikkunasta, mä pääsen/joudun siivoamaan ja kohta otan noi pyykit koneesta. Mä vaihtaisin mun elämästä monia juttuja jos voisin tai olisin jättänyt ne kokematta, jos voisin.

Oikeestaan arki on ihan kivaa.

Vaihda se sielun väri tänään heleään tai nauti siitä harmaasta. Ja muihin ihmisiin ei oikeesti kannata vertailla....oikeestaan ei me voida tietää muitten sielunmaisemasta. Omaan voi vaikuttaa ja sitä kautta niihin joita kohtaa.

Eino Leino kirjoitteli "yksin olet sinä yksin, kaiken keskellä yksin" me täällä jotenkin luullaan että pitää olla hirveesti kavereita ja sosiaalista, mutta entä jos Alottais ihan omasta kehosta ja mielestä ja ympäristöstä ja luonnosta....suhteesta itseen ja olevaan ja sitä kautta suhteesta muihin. Pikkuhiljaa laajentaa...ei tarvi vaatia heti niin paljon.

Mistä sä tykkäät? Mitä sä tykkäät tehdä? Mistä sä tykkäät itsessäsi? Entä ympäristössäsi?mistä sä et tykkää? Tarviiko niistä ruveta tykkäämään vai voisko antaa vaan ola?

Vierailija kirjoitti:

Olet just kuin minun exäni. Nuoruutensa oli monista murheellisista asioista johtuen mennyt niin ja näin. Kun tapasimme, hän koki olevansa aivan taivaassa ja aloimme toteuttamaan unelmaamme. Muutimme, opiskelimme, hankimme talon, saimme kaksi lasta eli kaikki minkä hän oli unelmakseen nimennyt, toteutui. Ja miten suhtautui hän? Koki että muut ovat saaneet enemmän, häntä on aina sorrettu, työpaikka on huono, talo huono, koira on huono, auto huono.....lopulta huono oli kuulemma puolisokin ja yhtenä iltapäivänä hän ilmoitti eroavansa ja lähtevänsä etsimään unelmaansa. Sinne meni.

Pari vuotta osteli tavaraa, juhli, hehkutteli elämäänsä kaikille yhteisille tutuille ja laittoi päivittäin "upeeta, mahtavaa" -päivityksiä facebookiin, yms. Kunnes reilun kahden vuoden jälkeen ilmestyi ovelleni kertomaan, että hänen haaveensa ja onnistumisensa olikin juuri sitä meidän yhdessäoloaikaa. Rahat oli loppu, juhliminen oli saanut vain huonoa mieltä aikaan, tavarasta ei tullut onnelliseksi, jne.

Minun onneni on aina syntynyt tasaisesta perhe-elämästä ja tunsin suurta kiusausta toteuttaa exän haave palata yhteen. Tarkemmin ajateltuna minä kuitenkin huomasin olevani onnellisempi ilman jatkuvaa toisen ihmisen valitusta muitten paremmasta elämästä, ilman pelkoa että toinen lähtee taas yllättäen etsimään onneansa muualta. Emme palanneet yhteen. Minä löysin onneni parin vuoden päästä tästä, exäni hakee sitä yhä.

Eli kyllä se siellä ihan omassa päässä on, onnellisuus tai onnettomuus. Ei se menestyminen, tavarat, ulkoinen sitä tee. Sisältä se löytyy, mutta se on vain huomattava.

Niin, helppohan se on sun sanoa, kun sulla ei ole niitä henkisiä ongelmia. Ja ap ei mistään materiasta puhunut. Etkö tajua, että ei eksääsi ne tavarat ja talo parantanutkaan, vaan se kuona alkoi tulla ulos kun elämä alkoi asettua? Niin minullekin kävi. Olen kuitenkin niin onnekas, että mieheni kykenee sietämään minua, vaikka valitankin kaikesta ja mun ei ole tarvinnut hakea onnea muualta. Ja saisin senkin kuulemma tehdä jos se minua auttaisi ja hän on valmis auttamaan ja tukemaan mua sinnekin. Eipä oo tehnyt mieli lähteä, kun "saan tilaa" täälläkin. Ymmärrän kyllä, että mieheni kykenee siinä harvinaislaatuiseen avuksiolemiseen ja sietokykyä riittää, mutta että sä vielä haukutkin heikompaasi, kertoo sinusta just että olet vain sattumankauppaa saamillasi eksääsi paremmilla lähtökohdillasi siellä missä oletkin, et mikään parempi ihmisenä.

Vierailija kirjoitti:

Mikä tekee ihmisen elämästä onnellista? Rahako? "Menestys"? Perhe/suhde? Vai olisiko niin, että ilman noitakin asioita on julmettu määrä ihmisiä JA he ovat onnellisia? Miksi? Kyse ei ole taikuudesta, vaan näkökulmasta asioihin. Jos rahat on tiukilla, voi tuntea miellyttävää hallinnan tunnetta siitä että niillä pienilläkin rahoilla pärjää. Ja voi kiinnittää huomion siihen miten paljon asioita niillä rahoilla kuitenkin saa, todennäköisesti kaiken oikeesti tarpeellisen, eikä kiinnittää jatkuvasti huomiota siihen mitä niillä ei saa. Jos ei ole parisuhdetta, voi keskittyä iloitsemaan täydellisesti vapaudestaan ja toisaalta siitä, että kuka vain vastaantulija voi olla se oikea: vähän kuin odottaisi joululahjaa! Treffailu ja aktiivinen tutustuminen ihmisiin on hauskaa, mitä seikkailuja yksikin arkinen kahvittelu nettideitin kanssa saattaa tuoda. Ja työ on loppujen lopuksi vain työtä, vaikka olisit tehtaan liukuhihnalla jumissa, voit kokea rikasta elämää siellä vapaa-ajalla ja ajatella että siedät vähän tätä epämukavaa työtäkin kun muu aika on niin mukavaa. Tai jos olet työtön, voit alkaa opiskella jotain uutta, ehkäpä yllätät itsesi ja päädytkin oppimaan maalarin ammatin vaikka luulit että sinulle ei ole muuta elämässä kuin työtön entinen toimistotyöntekijä.

Elämässä on järkyttävän paljon mahdollisuuksia meille kaikille, etenkin meille länsimaalaisille joilla perustarpeet täyttyvät. Asenne on ainoa asia jota ikinä tarvitsee muuttaa (ja se on ilmaista, ei vaadi suhdetta, ei ystäviä, ei mitään joka sijaitsee itsesi ulkopuolella). Loppu seuraa sitten sen perässä.

Ylläoleva kuvastaa päälleliimattua positiivista asennetta. Jokaisen tulee saada surra menetyksensä, sillä jokaisen näkemys onnistumisesta ja hyvästä elämästä on erilainen. Vasta sitten voi löytää tien eteenpäin.