Onko täällä elämäänsä tyytyväisiä alle 20-vuotiaana äidiksi tulleita?

tsemppiä sulle iskä 36

nyt olen 23 v 2 lapsen äiti.. ja perustyytyväinen elämään.. ihania lapsia en mistään hinnasta niistä luopuis :) ainoastaan miinusta on tietty huono koulutus ja siitä johtuva huonopalkkainen duuni.. mutta opiskelemaan olen lähdössä nyt syksyllä kun kuopus on sitten 9kk...

Minulle ainakin äitiys on sopinut. Tosin en ole koskaan ollut mikään baarikärpänen tai menijä. Kyllähän tää arki välillä on rankkaa, mutta ehdottomasti on homma plussan puolella.



Hyvä tukiverkko on ihan tosi tärkeä. Muakin pelotti ihan sikana kertoa sukulaisille, kun ovat kovin vanhoillisia. Mutta musta ja lapsesta on pidetty hyvää huolta. :) Se on aina plussaa, jos on sukulainen tai joku, joka voi joskus hoitaa lasta.

Paljon tsemppiä sulle vaan! Mulle ainakin lapsen saaminen oli todella mahtava kokemus, ja onneksi mulla oli/on sellaset ystävät ja perhe jotka ovat ymmärtäneet ja tukeneet tätä meidän valintaamme:)



Mites lapsen isä? Tietääkö hän?

Vierailija:

nyt olen 23 v 2 lapsen äiti.. ja perustyytyväinen elämään.. ihania lapsia en mistään hinnasta niistä luopuis :) ainoastaan miinusta on tietty huono koulutus ja siitä johtuva huonopalkkainen duuni.. mutta opiskelemaan olen lähdössä nyt syksyllä kun kuopus on sitten 9kk...

Mulla juuri näin, myös 23 v kahden lapsen äiti, vain peruskoulu pohjana, juuri menossa töihin oppisopimuksella mikäli mut tuonne kouluun hyväksytään. Tosin olin 17 kun tulin ekan kerran raskaaksi.

Minä kans ihan perustyytyväinen elämääni, joskushan se elämä yleisvituttaa :)

Tosin siihen meni monta vuotta ja välissä ehti tapahtua monenmoista...



Itselleni ei äidiksi tuleminen ja äitinä oleminen ollut helppoa, nykyään se jo sujuu :)

Harkitse tarkkaan mitä haluat. Itse erosin jo ennen lapsen syntymää miehestä, koska hän ei ollut valmis isäksi.

En juurikaan tunne häntä. Hän on minua 3 vuotta vanhempi ja opiskelee Hankenilla. On minulla sentään hänen puhelinnumeronsa, mutta en halua soittaa hänelle ennen kuin olen itse tehnyt lopullisen päätöksen lapsesta. En usko, että meistä tulee pari. Olen lähtenyt siitä, että olen yksinhuoltaja.



En ole myöskään kertonut vanhemmilleni. He arvostavat kovasti akateemista koulutusta ja luulen, että he tulevat painostamaan minua aborttiin. Haaveilen itse lastentarhanopettajaopinnoista ja aion mennä pääsykokeeseen raskaudesta huolimatta.



terv. Ap

kun olin 19. lapsen isästä erosin ukon alkoholiongelman takia puolivuotta sitten. lapsi on kohta 2v. en ole tyytyväinen elämääni. en ollut valmis tulemaan äidiksi , kaipaan vapautta. toki rakastan lastani mutta en osaa täysin nauttia tästä tilanteesta. vaikeeta on toisinaan ja ahdistaa suunnattomasti. onneksi sain ammatin viime syksynä, eli koulut loppuun. kaippa tää elämä tästä..mutta tosiaan, kannattaa miettiä tarkkaan.

SINÄ ELÄT SUN ELÄÄMÄÄ VAIN ITSELLESI... älä siis elä niinkuin MUUT HALUAVAT sinun elämän.. !

Opiskelin itselleni ammatin, olin hetken töissä ja perustin oman yrityksen. Lapsia tullut 3 lisää ja kesällä täytän 36 vuotta. Olen hyvin tyytyväinen elämääni ja erittäin onnellinen. Ja mieskin on pysynyt samana =)



Viime vuonna sain kuopuksen ja täytyy sanoa, että olen enemmän kuin onnellinen, että sain lapsia jo nuorena sillä silloin sitä jaksoi touhuta ja temmeltää. Toki vieläkin riittää energiaa, mutta mutta... =)



Onnea vaan sinulle vauvauutisista ja kaikkea positiivista teidän elämään =)

Syntyneitä lapsia ei kaduta, vaan niitä, jotka jäivät syntymättä.



Älä tee aborttia jos vähänkin epäilet sitä. Se on niiiin peruuttamaton asia. Sinusta tulee varmasti hyvä äiti ja vanhempasikin hyväksyvät asian aikanaan.



Tseppiä!

Uskon, että pärjäät hyvin lapsen kanssa! Itse sain esikoiseni 17-vuotiaana, kirjoitin myöhemmin iltalukiosta ylioppilaaksi ja opiskelin kätilöksi. Nyt olen 34-vuotias ja elämääni hyvin tyytyväinen. Olin yksihuoltaja 27-vuotiaaksi saakka, jolloin tapasin nykyisen mieheni. Omat vanhempani ovat tukeneet minua paljon.

Toki joskus ajattelen, olisiko pitänyt tehdä abortti. Tuo ajatus menee nopeasti ohi, voi minun rakas lapseni, ihanaa kun olet olemassa. Olen yksinhuoltaja, mutta tukijoukot hyvät. Jos ei olisi, niin huonompi homma. Tyttöni ilostuttaa monen elämää, on siis antanut enemmän kuin ottanut. Jos tilanteesi vaikuttaa kuitenkin huolestuttavalta, esim. ei niitä tukijoukkoja, niin kannattaa sitten miettiä sitä toistakin vaihtoehtoa. Emmehän halua, että masennut ja elämä ei vaan mene hyvin, jo lapsesikin kannalta. Uskon että teet oikean päätöksen.

Nyt olen 27-vuotias ja lapsia on kolme. Joka ikinen päivä olen ollut kiitollinen heistä.



Olen ollut mieheni kanssa yhdessä jo 11 vuotta. Opintoni eivät ole vielä päätöspisteessä, mutta se ei ainakaan minua haittaa. Kolme vuotta olen opiskellut yliopistossa ja vielä on muutama vuosi edessä.



Meillä on toki tukiverkko olemassa, mutta emme ole koskaan tunteneet tarvetta kokeilla sen toimivuutta. Olemme aina pärjänneet kahdestaan.

Olemme aina halunneet hoitaa lapsemme itse.



Minä tiedän olleeni jo 19-vuotiaana valmis äidiksi, olen aina ollut hyvin varma roolissani. Toki olen nyt " vanhempi ja viisaampi" , mutta missään vaiheessa en ole mielestäni ollut liian nuori.

Nyt olen 25v ja töissä. Olin 2 vuotta kotona,ihanaa aikaa.

hyvä koulussa, numeroina vain ysejä ja pari kasia, tunnollinen ja ihan huippu poika. Kaikki mennyt loistavasti ja nyt olenkin jo neljän ihanan lapsen äiti.

Oikein paljon onnea ja iloa sinulle :)

Ehdin valmistua kauppiksesta ennen pojan syntymää. Kolme vuotta olin kotona, erosin lasten isästä, löysin uuden, opiskelin lisää, sain lapsen, menin töihin, opiskelin taas työn ohessa...



Nyt minulla on kolme lasta, kolme tutkintoa, ihana mies ja onnellinen avioliitto. Rakastan jokaista lastani, enkä ole koskaan katunut lasten saamista, mutta... Joka päivä pyydän lapsiltani mielessäni anteeksi, etten valinnut heidän isäänsä paremmin. (kahden vanhimman) Ei minun elämässäni mitään vikaa ole ja olen onnellinen ja tyytyväinen. Lapsetkin ovat tasapainoisia, onnellisia ja elämänjanoisia, mutta sisimmässäni tiedän, että jollakin tavalla he kärsivät siitä, että heidän isänsä ei heistä välitä.



Kun päätät pitää lapsen yksin, käsittele tämä asia. Hyväksy, että et voi korvata isää. Ei lapsen elämä silti pilalla ole. :) Sekava sepustus, mutta saithan ajatuksesta kiinni?

Itse tein abortin tuon ikäisenä, enkä ole sitä koskaan katunut. Mulla ei käynyt hetkeäkään mielessä, että olisin pitänyt lapsen.



Olet jo tehnyt päätöksen, jos nyt teet abortin, tulet sitä todennäköisesti katumaan.

Olin pari vuotta työelämässä äitiysloman jälkeen ja sen jälkeen menin yliopistoon. Välillä oli tiukkaa rahasta, mutta hyvin meni ja menee edelleen. Nyt 28-vuotiaana minulla on kiva vakituinen työpaikka.