En jaksa tätä harrastusrumbaa... :(

Moi. Mulla on vasta yksi lapsi, toinen tulossa, joten hyviä neuvoja en pysty antamaan. Mutta kimppakyyti tuli mieleen. Onko harrastuksissa tuttuja/puolituttuja? Tietty se välillä lisää lapsien määrää autossa, mutta välillä helpottaisi. Minkä ikäisiä lapset ovat? Pystyvätkö itse menemään harrastuksiinsa? On se hienoa että on harrastuksia, mutta joudut kyllä melkoiseen rumbaan! Koitahan jaksella ja toivottavasta löytyy joku hyvä tapa hoitaa nää :)

Nyt pohtimaan ratkaisuja sitten. Eikö kimppakyydit onnistu muiden joukkuelaisten kanssa? Bussilla kulku/pyöräily? Nuorimmaisen vaihto paremmin aikatauluihin sopivaan joukkueseen? Jos vanhimmat lapset ovat pian yläkouluikäisiä, hankkisitteko skootterin/mopoauton? Saattavat kuulostaa itsestäänselviltä ehdotuksilta, mutta olettehan pohtineet nämä vaihtoehdot loppuun saakka.

Meillä toi harrastusrumba on ohi. Ihan lasten omasta tahdosta, enää yksi kolmesta harrastaa aktiivisesti ja nyt itselläkin on ihan kivasti aikaa harrastaa.

Se lasten harrastaminen oli enemmmänkin mulle harrastamista, en mä sitä muuten olisi todellakaan tehnyt.

Eipä tuossa oikein auta kuin jaksaa, mikäli haluaa, että lapset yhä harrastavat tuolla tahdilla. Se on valitettava tosiasia. Tiedän sen, sillä olen kahden jo teini-ikäisen äiti, joista toinen harrasti lajiaan nuorten SM-tasolle saakka ja toinenkin nuorten kansallisella tasolla. Asumme vieläpä maaseudulla ja harkkoja oli joka päivä kaupungissa jopa useat päivässä. Ajelin noin 10 vuotta edestakaisin 15-25 km matkaa lukuisia kertoja päivässä. Hoidin lasten koulukuskaukset tähän päälle. Koska opiskelin itse tuolloin, niin harrastuskaverien vanhemmat olettivat, että minulla on loputtomasti aikaa. Lopulta tilanne oli se, että omat koulutehtäväni ym. jäivät jatkuvasti kesken, kun ajelin ympäri kyliä noutamassa porukkaa harkkoihin. "Vaivanpalkaksi" minulle saatettiin nakata 20 euron seteli kesätauon alkaessa. Kun viimein kyllästyin ja lopetin palvelun, niin osa vaikutti ottavan nokkiinsa. Jälkeenpäin tarkasteltuna oli järjetöntä uhrautua harrastusten vuoksi niin paljon. Vaikka kuinka olisi lahjakas lapsi, niin aniharvasta tulee sitä huippu-urheilijaa ja monesti harkkamäärävaatimukset tulevat ulkoapäin. Lapselle itselleen saattaisi hyvin riittää vähempikin. Pahimmillaan koulu ja normaali kaverielämä kärsivät jatkuvasta säntäilystä ja vanhemmat uupuvat.

Liian monessa perheessä on sama tilanne. Miten tilanne on karannut noin käsistä? Eihän tuo palvele enää ketään, joten perhepalaveri kokoon, kalenteri eteen ja muutoksia. Ehkä ne eivät mene purematta läpi, mutta joku järki pitää hommaan tulla. Kaikkea ei voi saada ja koska harrastus on VAIN harrastus, niin saavutetuista eduista voi joutua luopumaan. Jos ja kun homma ei nykyisellään toimi, niin sitä pitää muuttaa. Aikuisen sana valitettavasti painaa myös tässä asiassa enemmän kuin lapsen, joten sinä aikuisena teet päätökset kuunneltuasi osapuolet. Ei kannata valittaa jos ei muutokseen pysty.

Itselläni on vain 2 harrastavaa lasta, mutta yh:na olen heitä kuskaillut vuosia. Kimppakyydit auttoivat kovasti ja se vähensi ajelua. Tosin, toisen lapsen harrastus oli tuhansia euroja, joten tein usein iltaisin ns talkootyötä, mikä pienensi kausinaksua. Nyt lapseni ovat 14-v (kaksoset) ja muutimme lähemmäksi keskustaa/harrastuspaikkoja ja kulkevat itse treeneihin.

Kuljetusralli oli stressaavaa, mutta siitäkin huolimatta en vahtaisi sitä pois. Opin tuntemaan lasten kaverit sekä heidän vanhempansa. Uskon, että lapset ovat omaksuneet liikunnllisen elämän, mikä kantaa toivottavasti murkkuiän ja ihan aikuisuuteen asti.

Tsemppiä teille!!!

Lapsista vanhin on 11 vuotta, seuraavat 8 ja 6. Kai sitten aikanaan hankkivatkin mopoautot, mutta aikaa sinne siis vielä on. Kimppakyydeillä menevät välillä, mutta kun kenenkään harkkakavereista ei kukaan asu samassa suunnassa, paitsi keskimmäisellä yksi, joskaan hänen äitinsä kanssa ei oikein tulla erinäisistä syistä toimeen. 

Tietysti vähempikin harkkamäärä kelpaisi minulle, mutta kyllä nuo kaikki tietävät minkä verran vaatisi päästä huipulle, joten todennäköisesti protestoisivat vähemmästä. Nuorin ei harrasta joukkuelajia, ja ei mahdollisuutta vaihtaa ryhmää. Heikompi ryhmä olisi liian helppo paikka ja parempaan ei ole vielä asiaa. 

Aikuinen tietysti sanoo viimeisen sanan, mutta mielestäni vähän kohtuutonta kieltää lapsilta jotain, mistä tykkäävät niin paljon ja jossa ovat lahjakkaita. Sen sanominen, että näistä teidän harrastuksista tulee nyt tällaisia "2 kertaa viikossa -harrastuksia" vain koska äiti sanoo niin, tuntuu hieman turhan epäoikeudenmukaiselta ja julmalta. 

Enkä tiedä, onko harrastus meidän tilanteissa vain harrastus muilla kuin tuolla pienimmällä lapsella. Ei kai tässä auta sitten muuta kuin kituutella pari vuotta. Julkisiin en uskalla 8-vuotiasta yksin laittaa tietenkään ja en kyllä mielellään esikoistakaan ainakaan iltamyöhällä joskin itse kovin haluaisi mennä.

ap