Mies haluaa itsenäistyä, mutta ei käyttäydy senmukaisesti..

Mitenköhän tämän nyt otsikoisi. Ollaan parikymppisiä, yhdessä oltu parisen vuotta ja tästä ajasta vuosi asuttu saman katon alla. Olen itse ehdottomasti introvertti, viihdyn pitkiäkin aikoja omissa oloissani ja kaipaankin yksinoloa usein. Mulla on kiva koti, jossa tykkään viettää aikaa ja muutama pitkäaikainen ystävä, joille voin soitella jos kaipaan seuraa. Etenkin viime aikoina on kuitenkin ollut vähän sellainen kausi päällä, että olen tykännyt vaan olla itsekseni.

Mies taas päinvastoin on ehdoton ekstrovertti, viihtyy kodin ulkopuolella ja kaipaa ihmisiä, väriä ja sosiaalisia tilanteita elämäänsä. Tästä huolimatta hän makoilee kanssani kotona kaikki arki-illat, oikein patoaa energiaa sisälleen ja sitten viikonlopun tullen on oikeasti TODELLA turhautunut ja haluaa ehdottomasti ulos ja mielellään ryyppäämään, johonkin missä on mahdollisimman paljon meteliä ja ihmisiä. Itse viihdyn tuollaisessa meiningissä todella harvoin, mutta miehellä on kuitenkin joku hervoton pakkomielle raahata mutkin aina mukaansa (yksin ei suostu lähtemään) puoliväkisin, lähtö on aina kinaa kunnes mä sitten myönnyn, koska mies ihan tosissaan tarvitsee tuulettumista eikä yksin suostu lähtemään. Siis ei todella suostu, tästä tapellaan tyyliin joka toinen viikonloppu, kun mä en ymmärrä miksi on pakko lähteä katsomaan kun miehen ärsyttävät kaverit ryyppää ja mies jotenkin taas ihan vilpittömästi kokee, että minun velvollisuuteni on lähteä hänen kanssaan kun hän on "pitänyt mulle seuraa" koko viikon. Eli siis ollut samaan aikaan kotona. Miehen kaverit ei erityisemmin pidä minusta, ovat todella suoraan ilmaisseet että kokevat minun pitävän miestä väkisin kotona tossuni alla, ruoskittua poikaparkaa, ja usein mukaan suostuessani saan sitten kuunnella miehen kavereilta vaikka minkälaista vittuilua ihan kaikkeen liittyen. Paljon myös ihmettelevät, että miksei mulla ole omia kavereita ja miksi "aina" roikun heidän seurassaan, enkä "päästä" miestä mihinkään yksin. (No siis juuri siksi, että aikuisten, vanhempiensa luona asuvien työttömien ihmisten ryyppäämisen katsominen on niin helkkarin mukavaa puuhaa enkä todellakaan olisi mieluummin vaikka kotona hyvän kirjan parissa.)

Mulla on auto, jota mies saa käyttää vapaasti työaikani ulkopuolella bensoista huolehtimatta, ja usein tulen ihan tarjonneeksi miehelle että ota auto ja lähde vaikka tapaamaan kavereitas. Näissä tilanteissa, jos mies lähtee mihinkään, hän palaa max tunnin päästä vähintään yhden kaverin kanssa. Jos mä en lähde sosiaalisiin tilanteisiin, niin mikäs sen parempaa kuin tuoda sosiaaliset tilanteet minun luokseni. Jee. Otan asian puheeksi miehen kanssa monta kertaa viikossa. Välillä tuntuu vähän siltä, kuin mulla olisi teini-ikäinen poika jota yritän patistaa ulos leikkimään.

No, nyt toissa viikonloppuna mies sitten alkoi ahdistuksissaan selittää mulle, miten me eletään kuin symbioosissa ja meillä pitäisi olla erilliset elämät eikä voida olla näin tiiviisti yhdessä. Olin ihan täysin samaa mieltä ja jäin innokkaana odottamaan, josko tulevalla viikolla sitten saisi vähän omaa rauhaa. No, ei saanut. Mies makasi kotona koko viikon, lauantaina yritti kysellä josko olisi kiinnostunut lähtemään kaverinsa synttäreille. No, en ollut. Mies mökötti. Sanoin tuhannen kerran, että hän voi ihan hyvin lähteä yksinkin, lainatkoot vaikka autoa jos haluaa. No, ei halunnut kuulemma jättää mua yksin kotiin. Sanoin, että minusta olisi tosi mukava olla välillä yksinkin kotona ja esim. pelailla jotain (miehellä on tapana vallata tv, jossa kiinni konsolini ja meidän yhteinen tietokone kotona ollessaan). Lopetti valittamisen, ei lähtenyt silti.

Auttakaa nyt ihan tosi, olen ihan toivoton. Mies väittää haluavansa omaa aikaa, mutta seuraa mua joka paikkaan kuin hai laivaa ja välillä ihan tosi joko raahaa mua paikkoihin, joihin en halua mennä tai raahaa luokseni ihmisiä, jos en todella suostu lähtemään mihinkään. Mainitsematta jäi myös se, että jos olen lähdössä johonkin mies yleensä lähtee automaattisesti pyytämättä mukaan.

Miten tuolle voisi selittää, että kulta rakastan sinua kyllä tosi paljon mutta anna mun nyt helkkari olla välillä itsekseenkin, kun sitä kerran itsekin haluat.