Isyyden selvittäminen aikuisena

On kyllä vaikeaa aivioliitossakin syntyneille äpärärille, veikkaan että vaikeampaa.

Itse tiedän että poikani ei ole minun oma, ja virallisesti olen isä.

DNA tutkimukset on keksitty vuosia sitten ,mutta miellä on muinainen systeemi viekin käytössä, avioliitossa syntyneet lapset ovat aina aviomiehen omia, siihen ei pääse kukaan väliin vaikka 11 prosenttia ei edes ole isänsä lapsia. Erikoista tämä avioliiton pyhyys lainsäädännössä , kun on jo toinen vuosituhat kalenterissa

No mutta jos se lapsi ei ole syntynyt avioliittoon vaan äiti on mennyt avioon vähän myöhemmin, ei kai se nyt tähän asiaan vaikuta jos se nykyinen "isä" ei kumminkaan ole adoptoinut lasta omakseen?

Vierailija kirjoitti:

On kyllä vaikeaa aivioliitossakin syntyneille äpärärille, veikkaan että vaikeampaa.

Itse tiedän että poikani ei ole minun oma, ja virallisesti olen isä.

DNA tutkimukset on keksitty vuosia sitten ,mutta miellä on muinainen systeemi viekin käytössä, avioliitossa syntyneet lapset ovat aina aviomiehen omia, siihen ei pääse kukaan väliin vaikka 11 prosenttia ei edes ole isänsä lapsia. Erikoista tämä avioliiton pyhyys lainsäädännössä , kun on jo toinen vuosituhat kalenterissa

Ei ihan pidä paikkaansa, sillä yksityistä kautta itse maksamalla saat isyystestit kaikista muista paitsi haudassa olevista. Rahaa kehiin, niin onistuu, mutta ei veronmaksajien rahoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On kyllä vaikeaa aivioliitossakin syntyneille äpärärille, veikkaan että vaikeampaa.

Itse tiedän että poikani ei ole minun oma, ja virallisesti olen isä.

DNA tutkimukset on keksitty vuosia sitten ,mutta miellä on muinainen systeemi viekin käytössä, avioliitossa syntyneet lapset ovat aina aviomiehen omia, siihen ei pääse kukaan väliin vaikka 11 prosenttia ei edes ole isänsä lapsia. Erikoista tämä avioliiton pyhyys lainsäädännössä , kun on jo toinen vuosituhat kalenterissa

Ei ihan pidä paikkaansa, sillä yksityistä kautta itse maksamalla saat isyystestit kaikista muista paitsi haudassa olevista. Rahaa kehiin, niin onistuu, mutta ei veronmaksajien rahoilla.

Kerron yhden asian isyystesti ei tee kenestäkään isää jos on avioliitossa. 100 prosenttinen näyttö isyydestä ei tee vielä juridista isää kenestäkään. Kehitysmaa Suomi.

Isyyden voi selvittää nykyajan, ok vuotta vanhoilla jutuilla,mutta et saa isäksesi juridisesti ketään noilla testeillä

Jos isästä saattaisi olla nimi tiedossa, joku aavistus niin voiko kyseistä ihmistä "pakottaa" testeihin? Jos äiti ei mitään nimiä myönnä niin onko selvitys ihan toivotonta jos se isä vaikka alunperinkin on ihan pimennossa? Ja mitä jos se äiti vaikka kertoisikin kuka se on niin voiko tässäkään tapauksessa sitä isää pakottaa testeihin jne, tapauksesta kumminkin 30 vuotta aikaa.

Kun ei ole siis mitään tietoa taustasta, tietääkö isä edes tästä lapsesta vai eikö vaan halunnut osallistua, ja jos saisi tietää niin jos vaikka olisikin ihan onnesta soikeana tiedosta, että hänellä onkin jälkikasvua. Siksi olisi kiva saada asiaan selvyys, ei vaan oo kokemusta entuudestaan, että miten nää asiat hoituu.

Kukaan ei oo oikeastaan vieläkään vastannut alkuperäiseen kysymykseen, saako sen syntymätodistuksen tilattua jostain vai mitä kautta nää tiedot haetaan?

Luultavasti tuossa tilanteessa isän nimi ei virallisista asiakirjoista selviä.

No jos ei selviä virallisista kirjoista niin onko ainut vaihtoehto että äiti myöntää asian ja sitä kautta voi selvitellä, voiko biologinen isä kieltäytyä testeistä jne jos näin kävisi?

Äiti voi jättää isän nimeämättä eikä sitä saada koskaan selville. Voi myös olla ettei äiti tiedä kuka isä on.

Eli anna olla

Jos äiti kertoo 30 vuoden päästä, että tämä mies se on. Niin ei isäehdokkaan ole pakko testiin suostua

Eikä varmasti äiti ala 30 v jälkeen asiasta puhua. Tosiasiassa ei edes välttämättä tiedä isää. Niin se vaan on

tietääkö tämä lapsi kuka on tunnustanut isyytensä? sen näkee väestörekisteri-sivuiltaan

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei oo oikeastaan vieläkään vastannut alkuperäiseen kysymykseen, saako sen syntymätodistuksen tilattua jostain vai mitä kautta nää tiedot haetaan?

Virkatodistuksen saa seurakunnasta tai maistraatista. Mutta isä voi olla tuntematon. Ja on, jos äiti ei ole sitä nimennyt

Ne kerronpa, miten itse toimin, kun aloin selvittää, kuka isäni oli. Äitini oli siinä vaiheessa ollut jo vuosia haudassa. Hän ei koskaan suostunut asiasta puhumaan sanaakaan, vaan kielsi jo lapsena utelun. Jututin sitten äitini sisaruksia ja sieltähän löytyikin tietoa: nimi, asuinpaikka, milloin kuollut jne. Lähetin sitten isäni asuinpaikan seurakuntien keskusrekisteriin tiedustelun ko. henkilöstä. Aluksi ei löytynyt mitään. Kyselin lisää sukulaisilta ja sain tietoa myös isäni äidistä ja hänen asuinpaikastaan. Menin sitten tuon asuinpaikan kirkkoherranvirastoon ja kerroin sen, mitä henkilöistä tiedän. Ensin ei taaskaan löytynyt mitään, mutta sitten kilahti sähköpostiin tieto, että on löytynyt tietojani vastaavat äiti ja poika, mutta nimi ei ihan täsmännyt. Taas menin sukulaisteni pakeille ja selvisi, että löytyneet henkilöt olivat oikeat. Lähetin tiedot isän asuinpaikkakunnalle ja sieltä tuli paluupostissa virkatodistus, jossa oli isän henkilötiedot ja muu historia, mitä nyt kirkonkirjoista selviää. Sain myös isäni äidin virkatodistuksen, joka osoittautui myös arvokkaaksi, sillä siitä selvisivät isäni vanhempien kohtalot ja lisätietoa isästäkin. Jonkin verran tämä tuli maksamaan, mutta maksoin mielelläni, sillä saamani tiedot olivat moninkertaisesti arvokkaammat.

Olen jo eläkeiässä ja molemmat vanhempani kuolivat varsin nuorina. Tiettävästi en koskaan tavannut isääni tai isoäitiäni (isoisä oli kuollut jo ennen syntymääni), mutta isäni oli käynyt minua kerran katsomassa. Molemmat henkilöt olen todennäköisesti nähnyt, isoäidin useinkin, tietämättä sukulaisuudesta, sillä jonkin aikaa asuimme samalla paikkakunnallakin. Ja kyllä, virallisista papereista voi jättää isän nimen kertomatta. Näin oli tehnyt äitinikin, kun sukset olivat menneet ristiin tulevan isän kanssa. Molemmat olivat vielä niin nuoria, että lasken nuo asiat lapsellisuuden tiliin. Tärkeintä minulle oli saada tieto, kuka isäni oli. Surullista oli se, että hän oli ehtinyt kuolla jo, ennen kuin selvitin asian. Haudalla olen käynyt muutaman kerran. Olen joskus sanonut, että jos äitini kuoleman aikoihin olisi ollut samanlaiset mahdollisuuden hankkia tietoja kuin tänään, olisin selvittänyt taustani jo silloin ja olisin voinut tavat isänikin, mutta se oli toista aikaa kaikin puolin. Kannattaa kysellä sukulaisilta ja tutuilta. Minunkin tapauksessani asioista tietäviä oli useita, vain minä en tiennyt mitään. Sellaista se on, kun asioista ei voida keskustella avoimesti. Muuten: kannattaa ehkä kysellä myös kunnan sosiaali- ja lastensuojelupuolelta, mitä heidän kirjoistaan löytyy. Se puoli minullakin on vielä selvittämättä.

Jos äiti ei ole isää ilmoittanut, eikä isyyttä selvitetty eikä vahvistettu, niin mistä paperista ap sen isän nimen ajatteli etsiä? Jos äiti ei kerro eikä kukaan muukaa tiedä tai halua kertoa (sukulaiset, äidin ystävät) niin sitten on nii .

Vierailija kirjoitti:

Ne kerronpa, miten itse toimin, kun aloin selvittää, kuka isäni oli. Äitini oli siinä vaiheessa ollut jo vuosia haudassa. Hän ei koskaan suostunut asiasta puhumaan sanaakaan, vaan kielsi jo lapsena utelun. Jututin sitten äitini sisaruksia ja sieltähän löytyikin tietoa: nimi, asuinpaikka, milloin kuollut jne. Lähetin sitten isäni asuinpaikan seurakuntien keskusrekisteriin tiedustelun ko. henkilöstä. Aluksi ei löytynyt mitään. Kyselin lisää sukulaisilta ja sain tietoa myös isäni äidistä ja hänen asuinpaikastaan. Menin sitten tuon asuinpaikan kirkkoherranvirastoon ja kerroin sen, mitä henkilöistä tiedän. Ensin ei taaskaan löytynyt mitään, mutta sitten kilahti sähköpostiin tieto, että on löytynyt tietojani vastaavat äiti ja poika, mutta nimi ei ihan täsmännyt. Taas menin sukulaisteni pakeille ja selvisi, että löytyneet henkilöt olivat oikeat. Lähetin tiedot isän asuinpaikkakunnalle ja sieltä tuli paluupostissa virkatodistus, jossa oli isän henkilötiedot ja muu historia, mitä nyt kirkonkirjoista selviää. Sain myös isäni äidin virkatodistuksen, joka osoittautui myös arvokkaaksi, sillä siitä selvisivät isäni vanhempien kohtalot ja lisätietoa isästäkin. Jonkin verran tämä tuli maksamaan, mutta maksoin mielelläni, sillä saamani tiedot olivat moninkertaisesti arvokkaammat.

Olen jo eläkeiässä ja molemmat vanhempani kuolivat varsin nuorina. Tiettävästi en koskaan tavannut isääni tai isoäitiäni (isoisä oli kuollut jo ennen syntymääni), mutta isäni oli käynyt minua kerran katsomassa. Molemmat henkilöt olen todennäköisesti nähnyt, isoäidin useinkin, tietämättä sukulaisuudesta, sillä jonkin aikaa asuimme samalla paikkakunnallakin. Ja kyllä, virallisista papereista voi jättää isän nimen kertomatta. Näin oli tehnyt äitinikin, kun sukset olivat menneet ristiin tulevan isän kanssa. Molemmat olivat vielä niin nuoria, että lasken nuo asiat lapsellisuuden tiliin. Tärkeintä minulle oli saada tieto, kuka isäni oli. Surullista oli se, että hän oli ehtinyt kuolla jo, ennen kuin selvitin asian. Haudalla olen käynyt muutaman kerran. Olen joskus sanonut, että jos äitini kuoleman aikoihin olisi ollut samanlaiset mahdollisuuden hankkia tietoja kuin tänään, olisin selvittänyt taustani jo silloin ja olisin voinut tavat isänikin, mutta se oli toista aikaa kaikin puolin. Kannattaa kysellä sukulaisilta ja tutuilta. Minunkin tapauksessani asioista tietäviä oli useita, vain minä en tiennyt mitään. Sellaista se on, kun asioista ei voida keskustella avoimesti. Muuten: kannattaa ehkä kysellä myös kunnan sosiaali- ja lastensuojelupuolelta, mitä heidän kirjoistaan löytyy. Se puoli minullakin on vielä selvittämättä.

Saanko mä kysyä, että mitä sinä tästä tiedosta sitten hyödyit? Mitä se antoi sinulle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ne kerronpa, miten itse toimin, kun aloin selvittää, kuka isäni oli. Äitini oli siinä vaiheessa ollut jo vuosia haudassa. Hän ei koskaan suostunut asiasta puhumaan sanaakaan, vaan kielsi jo lapsena utelun. Jututin sitten äitini sisaruksia ja sieltähän löytyikin tietoa: nimi, asuinpaikka, milloin kuollut jne. Lähetin sitten isäni asuinpaikan seurakuntien keskusrekisteriin tiedustelun ko. henkilöstä. Aluksi ei löytynyt mitään. Kyselin lisää sukulaisilta ja sain tietoa myös isäni äidistä ja hänen asuinpaikastaan. Menin sitten tuon asuinpaikan kirkkoherranvirastoon ja kerroin sen, mitä henkilöistä tiedän. Ensin ei taaskaan löytynyt mitään, mutta sitten kilahti sähköpostiin tieto, että on löytynyt tietojani vastaavat äiti ja poika, mutta nimi ei ihan täsmännyt. Taas menin sukulaisteni pakeille ja selvisi, että löytyneet henkilöt olivat oikeat. Lähetin tiedot isän asuinpaikkakunnalle ja sieltä tuli paluupostissa virkatodistus, jossa oli isän henkilötiedot ja muu historia, mitä nyt kirkonkirjoista selviää. Sain myös isäni äidin virkatodistuksen, joka osoittautui myös arvokkaaksi, sillä siitä selvisivät isäni vanhempien kohtalot ja lisätietoa isästäkin. Jonkin verran tämä tuli maksamaan, mutta maksoin mielelläni, sillä saamani tiedot olivat moninkertaisesti arvokkaammat.

Olen jo eläkeiässä ja molemmat vanhempani kuolivat varsin nuorina. Tiettävästi en koskaan tavannut isääni tai isoäitiäni (isoisä oli kuollut jo ennen syntymääni), mutta isäni oli käynyt minua kerran katsomassa. Molemmat henkilöt olen todennäköisesti nähnyt, isoäidin useinkin, tietämättä sukulaisuudesta, sillä jonkin aikaa asuimme samalla paikkakunnallakin. Ja kyllä, virallisista papereista voi jättää isän nimen kertomatta. Näin oli tehnyt äitinikin, kun sukset olivat menneet ristiin tulevan isän kanssa. Molemmat olivat vielä niin nuoria, että lasken nuo asiat lapsellisuuden tiliin. Tärkeintä minulle oli saada tieto, kuka isäni oli. Surullista oli se, että hän oli ehtinyt kuolla jo, ennen kuin selvitin asian. Haudalla olen käynyt muutaman kerran. Olen joskus sanonut, että jos äitini kuoleman aikoihin olisi ollut samanlaiset mahdollisuuden hankkia tietoja kuin tänään, olisin selvittänyt taustani jo silloin ja olisin voinut tavat isänikin, mutta se oli toista aikaa kaikin puolin. Kannattaa kysellä sukulaisilta ja tutuilta. Minunkin tapauksessani asioista tietäviä oli useita, vain minä en tiennyt mitään. Sellaista se on, kun asioista ei voida keskustella avoimesti. Muuten: kannattaa ehkä kysellä myös kunnan sosiaali- ja lastensuojelupuolelta, mitä heidän kirjoistaan löytyy. Se puoli minullakin on vielä selvittämättä.

Saanko mä kysyä, että mitä sinä tästä tiedosta sitten hyödyit? Mitä se antoi sinulle?

En ole tuon tekstin kirjoittaja, mutta vastaukseen vastaan, että oletko tyhmä vai muuten vaan lapsellinen?

Tottakai normaalille ihmiselle on tärkeä tietää, kuka tai ketkä ovat biologiset vanhemmat.

Kyllä pitää olla hirvittävän itsekäs ja ilkeä, että ei lapselleen kerro, kuka isä on. Olkoon se isä sitten vaikka mikä murhamies.

Onko sellainen ihan terve, joka ei kerro, kun lapsi sitä kysyy?

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pitää olla hirvittävän itsekäs ja ilkeä, että ei lapselleen kerro, kuka isä on. Olkoon se isä sitten vaikka mikä murhamies.

Onko sellainen ihan terve, joka ei kerro, kun lapsi sitä kysyy?

Varsinki aikuiselle lapselleen.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä pitää olla hirvittävän itsekäs ja ilkeä, että ei lapselleen kerro, kuka isä on. Olkoon se isä sitten vaikka mikä murhamies.

Onko sellainen ihan terve, joka ei kerro, kun lapsi sitä kysyy?

Nämä on vaikeita asioita. Lapsi voi olla raiskauksen tai insestin tulos. Ei helppoa kaataa sellaista lapsen niskaan.

Vierailija kirjoitti:

Ne kerronpa, miten itse toimin, kun aloin selvittää, kuka isäni oli. Äitini oli siinä vaiheessa ollut jo vuosia haudassa. Hän ei koskaan suostunut asiasta puhumaan sanaakaan, vaan kielsi jo lapsena utelun. Jututin sitten äitini sisaruksia ja sieltähän löytyikin tietoa: nimi, asuinpaikka, milloin kuollut jne. Lähetin sitten isäni asuinpaikan seurakuntien keskusrekisteriin tiedustelun ko. henkilöstä. Aluksi ei löytynyt mitään. Kyselin lisää sukulaisilta ja sain tietoa myös isäni äidistä ja hänen asuinpaikastaan. Menin sitten tuon asuinpaikan kirkkoherranvirastoon ja kerroin sen, mitä henkilöistä tiedän. Ensin ei taaskaan löytynyt mitään, mutta sitten kilahti sähköpostiin tieto, että on löytynyt tietojani vastaavat äiti ja poika, mutta nimi ei ihan täsmännyt. Taas menin sukulaisteni pakeille ja selvisi, että löytyneet henkilöt olivat oikeat. Lähetin tiedot isän asuinpaikkakunnalle ja sieltä tuli paluupostissa virkatodistus, jossa oli isän henkilötiedot ja muu historia, mitä nyt kirkonkirjoista selviää. Sain myös isäni äidin virkatodistuksen, joka osoittautui myös arvokkaaksi, sillä siitä selvisivät isäni vanhempien kohtalot ja lisätietoa isästäkin. Jonkin verran tämä tuli maksamaan, mutta maksoin mielelläni, sillä saamani tiedot olivat moninkertaisesti arvokkaammat.

Olen jo eläkeiässä ja molemmat vanhempani kuolivat varsin nuorina. Tiettävästi en koskaan tavannut isääni tai isoäitiäni (isoisä oli kuollut jo ennen syntymääni), mutta isäni oli käynyt minua kerran katsomassa. Molemmat henkilöt olen todennäköisesti nähnyt, isoäidin useinkin, tietämättä sukulaisuudesta, sillä jonkin aikaa asuimme samalla paikkakunnallakin. Ja kyllä, virallisista papereista voi jättää isän nimen kertomatta. Näin oli tehnyt äitinikin, kun sukset olivat menneet ristiin tulevan isän kanssa. Molemmat olivat vielä niin nuoria, että lasken nuo asiat lapsellisuuden tiliin. Tärkeintä minulle oli saada tieto, kuka isäni oli. Surullista oli se, että hän oli ehtinyt kuolla jo, ennen kuin selvitin asian. Haudalla olen käynyt muutaman kerran. Olen joskus sanonut, että jos äitini kuoleman aikoihin olisi ollut samanlaiset mahdollisuuden hankkia tietoja kuin tänään, olisin selvittänyt taustani jo silloin ja olisin voinut tavat isänikin, mutta se oli toista aikaa kaikin puolin. Kannattaa kysellä sukulaisilta ja tutuilta. Minunkin tapauksessani asioista tietäviä oli useita, vain minä en tiennyt mitään. Sellaista se on, kun asioista ei voida keskustella avoimesti. Muuten: kannattaa ehkä kysellä myös kunnan sosiaali- ja lastensuojelupuolelta, mitä heidän kirjoistaan löytyy. Se puoli minullakin on vielä selvittämättä.

Miten voit tietää, että hän oli isäsi?

Tätini seurusteli aikanaan X:n kanssa (70-luvulla), tuli raskaaksi, katkaisi välit X:ään ja oli yh, kunnes meni naimisiin tytön ollessa noin 3v ikäinen. Aviopuoliso oli lapselle kuin oikea isä, ei koskaan tehnyt numeroa siitä, että ei ollut. Tyttärelleen täti ei kertonut tämän isän nimeä. Sukulaiset tiesivät seurustelusta X:n kanssa ja tiesivät, että X oli ns. kunnon mies, joka ei olisi noin vain hylännyt lastaan. Asiasta vaiettiin siihen asti, kunnes joku meni lipsauttamaan tuolle tytölle seurustelusta. Sekä täti että X olivat kumpikin elossa ja vaikka täti asian kielsi, eteni juttu lopulta DNA-testeihin.  Ilmeni, että X ei ollut tytön isä kaikesta seurustelusta huolimatta. Ongelmana on se, että tällä tempauksella tädin ja tyttärensä välit katkesivat kokonaan.

Seurustelusuhde ei tarkoita sitä, etteikö naisella voisi olla samaan aikaan muitakin kumppaneita.