Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kukaan muu kertonut työpaikallaan mielenterveyden sairauksistaan kuten masennuksesta ym?
05.01.2016 |
Kaipaisin vertaistukea. Itse kerroin ja en tiedä oliko hyvä asia. Esim. minun kuulteni saatetaan puhua mielenterveysongelmaisista halventavaan sävyyn. En oikein tiedä miten siihen suhtautuisi. Olen ihan tavallinen, ulospäin ei näy että sairastan. Silti tuntuu pahalta että meidät kaikki niputetaan samaan porukkaan.
Kommentit (16)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eli sama kuin tappaisi itsensä vai? Elämä ei enää nouse tästä?
Ap
Ainakaan edimiespaikkoja ei kannata hakea kun tietävät että pää ei kestä
Toisten heikkoudet aiheuttavat lisää töitä terveille työkavereille. Ihan sama kun olisit hakenut ojankaivajan paikkaa ja sanonut, että mulle tulee sitten herkästi känsiä käsiin, jos pitelen lapiota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuskin kukaan sua nyt vihaa. Mutta tietyt asiat työpaikoilla kannattaa vaan pitää itsellään, jos ei ole ihan pakko kertoa. Maailmaan mahtuu niin paljon kpäisiä ihmisiä. Mut vahingosta viisastuneena eteenpäin
Masennus on niin yleistä, että siihen ei pitäisi liittyä enää mitään stigmaa. Ja se EI ole mielisairaus kuten skitdofreniakitdofrenia siitä voi myös parantua.
Tellervo Koivisto kertoi masennuksestaan jo monia vuosia sitten, ja niin ovat tehneet monet muutkin tunnetut ja arvostetut ihmiset. On se kumma, jos joku sen takia syrjii. Masennuslääkkeitä Suomessa syö hyvin moni, osa turhaan, osa ei. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Minulle niidtä hyötyä, ja ne pitävät minut mukana työelämässä.
Se on totta, että suomalaisilla työpaikoilla juorutaan ilkeästi, puukotetaan selkään, ja siellä on paljon kusipäitä, mutta syy kiusaamiseen voi olla mikä tahansa. Jos jotenkin erotut joukosta, olet sinkku, lapseton, liian hiljainen, liian äänekäs, väärät vaatteet jne. Samalla lailla tapahtuu myös koulukiusaaminen ( ja se on yleistä opehuoneen sisälläkin).
Moni varmasti on iloinen, että puhuit asiasta suoraan, koska on siellä satavarmasti muitakin masennusta sairastavia. Se ei tarkoita sitä, että "pää ei kestä". Tuo on silkkaa ennakkoluuloisuutta.
Entisellä työpaikallani puhuttiin halventavasti monista etnisistä ryhmistä, "aamulääkkeistä" jne. Mistäpä ei, jos ei ole juuri sen tietyn muotin mukainen. Helpompaa olisi esim. taiteilijapiireissä.
Mutta opin siitä kokemuksesta paljon. Ennen kaikkea pitämään puoleni, ja pitämään kiinni oikeuksistani. Minun ylitseni ei kävele kukaan enää, enkä EDELLEENKÄÄN osallistu pahantahtoiseen juoruiluun. Se on ällöttävää. Kertoo enemmän juoruilijasta kuin juoruilun kohteesta.
Eli ei ehkä olisi kannattanut kertoa, mutta tehty mikä tehty. Turha sitä on enää katua, tai omaa rehellisyyttään ja avomielisyyttään. Kuten sanottu, jos työpaikalla on huono henki (joka 95% tapauksista johtuu kehnosta johdosta), mikä tahansa syy voi johtaa kaltoinkohteluun ja syrjintään. Mikä tahansa, ellet ole perseennuolija ja just sen tietyn (työpaikan) kaavan mukainen.
Usko pois, tiedän mistä puhun.
P.S. Jos et itse ole trolli, älä välitä noista trollikommenteista. Mammoilla tylsää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Masennus on niin yleistä, että siihen ei pitäisi liittyä enää mitään stigmaa. Ja se EI ole mielisairaus kuten skitdofreniakitdofrenia siitä voi myös parantua.
Tellervo Koivisto kertoi masennuksestaan jo monia vuosia sitten, ja niin ovat tehneet monet muutkin tunnetut ja arvostetut ihmiset. On se kumma, jos joku sen takia syrjii. Masennuslääkkeitä Suomessa syö hyvin moni, osa turhaan, osa ei. Itse kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Minulle niidtä hyötyä, ja ne pitävät minut mukana työelämässä.
Se on totta, että suomalaisilla työpaikoilla juorutaan ilkeästi, puukotetaan selkään, ja siellä on paljon kusipäitä, mutta syy kiusaamiseen voi olla mikä tahansa. Jos jotenkin erotut joukosta, olet sinkku, lapseton, liian hiljainen, liian äänekäs, väärät vaatteet jne. Samalla lailla tapahtuu myös koulukiusaaminen ( ja se on yleistä opehuoneen sisälläkin).
Moni varmasti on iloinen, että puhuit asiasta suoraan, koska on siellä satavarmasti muitakin masennusta sairastavia. Se ei tarkoita sitä, että "pää ei kestä". Tuo on silkkaa ennakkoluuloisuutta.
Entisellä työpaikallani puhuttiin halventavasti monista etnisistä ryhmistä, "aamulääkkeistä" jne. Mistäpä ei, jos ei ole juuri sen tietyn muotin mukainen. Helpompaa olisi esim. taiteilijapiireissä.
Mutta opin siitä kokemuksesta paljon. Ennen kaikkea pitämään puoleni, ja pitämään kiinni oikeuksistani. Minun ylitseni ei kävele kukaan enää, enkä EDELLEENKÄÄN osallistu pahantahtoiseen juoruiluun. Se on ällöttävää. Kertoo enemmän juoruilijasta kuin juoruilun kohteesta.
Eli ei ehkä olisi kannattanut kertoa, mutta tehty mikä tehty. Turha sitä on enää katua, tai omaa rehellisyyttään ja avomielisyyttään. Kuten sanottu, jos työpaikalla on huono henki (joka 95% tapauksista johtuu kehnosta johdosta), mikä tahansa syy voi johtaa kaltoinkohteluun ja syrjintään. Mikä tahansa, ellet ole perseennuolija ja just sen tietyn (työpaikan) kaavan mukainen.
Usko pois, tiedän mistä puhun.
P.S. Jos et itse ole trolli, älä välitä noista trollikommenteista. Mammoilla tylsää.
Sori, kosketusnäyttö ja tabletti. Siis mielisairauksia ovat esim skitsofrenia ja bipo. Ei depressio.
Minusta työpaikoilla ei lähtökohtaisesti kannata kertoa. Opin tämän eräässä työpaikassa kantapään kautta. Kun kerroin masennuksesta ja lääkkeistäni, niin vähitellen suhtautuminen minuun muuttui: minut alettiin nähdä riskinä joka voi koska tahansa paukahtaa saikuille. Vähitellen minua alettiin kiusata ja hiillostaa ja lopulta tarjosivat "kultaista kädenpuristusta" eli tietyn ajan palkkaa jos irtisanoudun vapaaehtoisesti. Tekivät myös selväksi että jos en tarjoukseen tartu, elämästäni työpaikalla tehdään helvettiä. No, tartuin sitten.
Enää en aio ikinä puhua tästä, enkä mistään muistakaan mahdollisista heikkouksistani työpaikoilla. Minä olen vain kone kun olen töissä, en ihminen ollenkaan. Ei kuulu kellekään töissä minun henkilökohtaiset ongelmani ja asiani.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ainakaan edimiespaikkoja ei kannata hakea kun tietävät että pää ei kestä
Ai ei vai. :D Puhu vaan itsestäsi. Masennus ei estä esimiehenä olemista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakaan edimiespaikkoja ei kannata hakea kun tietävät että pää ei kestä
Ai ei vai. :D Puhu vaan itsestäsi. Masennus ei estä esimiehenä olemista.
Ei se varmaan käytännössä estäkään, ja ehkä joillain työpaikoilla ei muutenkaan, mutta menepä esim. it tai muulla teknisellä "kovalla" alalla kertomaan masennuksesta niin voipi olla että uran eteneminen loppuu siihen. Ja viimeistään seuraaavissa YT-neuvotteluissa jäähyväisjalkine "sattumalta" osuu masentuneeseen. Ellei sitten jo ennen yritetä päästä eroon. Olen nähnyt tätä niin monta kertaa että ketään en suosittelisi kertomaan mistään mt-ongelmista työpaikoilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakaan edimiespaikkoja ei kannata hakea kun tietävät että pää ei kestä
Ai ei vai. :D Puhu vaan itsestäsi. Masennus ei estä esimiehenä olemista.
Ei se varmaan käytännössä estäkään, ja ehkä joillain työpaikoilla ei muutenkaan, mutta menepä esim. it tai muulla teknisellä "kovalla" alalla kertomaan masennuksesta niin voipi olla että uran eteneminen loppuu siihen. Ja viimeistään seuraaavissa YT-neuvotteluissa jäähyväisjalkine "sattumalta" osuu masentuneeseen. Ellei sitten jo ennen yritetä päästä eroon. Olen nähnyt tätä niin monta kertaa että ketään en suosittelisi kertomaan mistään mt-ongelmista työpaikoilla.
Ne "kovimmat" alat löytyy kyllä naisvaltaiselta puolelta. Koulu, terveydenhuolto, seurakunnat jne. Päiväkoti yksi pahimmista. IT-ala on kirjaimellisesti lasten leikkiä noihin verrattuna. Vittu sitä nokkimista ja selkäänpuukotusta.
Miksi ihmeessä joku tilittää työpaikalla henkilökohtaisimpia asioitaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä joku tilittää työpaikalla henkilökohtaisimpia asioitaan?
No kyse ei tarvitse olla "tilittämistä". Voi olla hyvä kertoa esim masennuksesta, jos se vaikuttaa työskentelyyn. Eli jos itkeskelet ja vaikutat jotenkin sulkeutuneelta. Mutta mieti tarkkaan, kelle kerrot.
Minua olisi auttanut huomattavasti, jos olisin aikoinaan tiennyt kilpirauhasen vajaatoiminnastani. Olisin kyllä kertonut siitä töissä. Eli en ole laiska tai hidas, vaan kyse on ns aivosumusta ja muusta. Lääkitys onneksi auttaa, mutta ei poista kaikkia oireita.
Ja kyllähän siellä mammat tilittää väsymykseen asti jälkikasvustaan ja ukoistaan. Yksityiselämästäni minä olen hiljaa. Ei kiinnosta miten vietit viikonlopun, onko kersa kipeenä jne.nBlaa, blaa, Matti taas, Sini sitä, Tapsa tätä. Joka päivä, joka tauko. Isoäiti-ikäiset sitten esittelee lastenlasten kuvia. Kiviäkin kiinnostaa.
Sairaudesta kertominen sen sijaan voi olla erittäin aiheellista ha oikein. Eikä tilitystä, vaan selitys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ainakaan edimiespaikkoja ei kannata hakea kun tietävät että pää ei kestä
Ai ei vai. :D Puhu vaan itsestäsi. Masennus ei estä esimiehenä olemista.
Ei se varmaan käytännössä estäkään, ja ehkä joillain työpaikoilla ei muutenkaan, mutta menepä esim. it tai muulla teknisellä "kovalla" alalla kertomaan masennuksesta niin voipi olla että uran eteneminen loppuu siihen. Ja viimeistään seuraaavissa YT-neuvotteluissa jäähyväisjalkine "sattumalta" osuu masentuneeseen. Ellei sitten jo ennen yritetä päästä eroon. Olen nähnyt tätä niin monta kertaa että ketään en suosittelisi kertomaan mistään mt-ongelmista työpaikoilla.
Ne "kovimmat" alat löytyy kyllä naisvaltaiselta puolelta. Koulu, terveydenhuolto, seurakunnat jne. Päiväkoti yksi pahimmista. IT-ala on kirjaimellisesti lasten leikkiä noihin verrattuna. Vittu sitä nokkimista ja selkäänpuukotusta.
Joo tuollaista kiusaamistyyppistä touhua ei juurikaan it-alalla tosiaan ole, mutta toisaalta on tapana esittää kovaa tyyppiä ja kovaa asiantuntijaa, ja jos joku tästä roolista poikkeaa esim. kertomalla masennuksesta tai jopa alalla tavallisesta burnoutista, saa "heikon" leiman ja vaikka kukaan ei kiusaakaan siitä, on aika todennäköistä joutua vähän syrjään vaativammista töistä tai saada potkut jos YT:t tulee. Täällä onkin tavallista että esim. burnout selitetään muille selkävaivoina, ne kun ei ole ihmisten mielestä niin leimaavia kuin se että pää petti.
Alue: Aihe vapaa
No kyllä olet emämokan tehnyt, näädät ovat nyt aina kimpussasi. Työpaikalla ei kannata kertoa heikkouksistaan, aina on ihmisiä jotka yrittävät puukottaa heikkoon kohtaan.