Millaisena näet tulevat 10 vuotta?

Pelottavana. Paljon menetyksiä eli kuolemaa (varmaan molemmat vanhemmat sekä isovanhemmat) sekä ystävät muuttuvat. Työt muuttuu, paikkakunta ja minä itse. 

Paljon uusia asioita ja elämän koulua. 

Olen vasta nuori ja astumassa työelämään. Olenhan minä kuitenkin paljon nähnyt ja kokenut mutta hyvin läheisiä ihmisiä ei ole kuollut kuitenkaan eli menetykset ehkä pelottavat eniten. Vanhemmat alkoholiin ja huonoihin elintapoihin ja isovanhemmat vanhuuteen.  

Apua, tulee luultavasti rankin ja toivottavasti antoisin vuosikymmen! 

Oma elämä näyttäytyy aika samanlaisena. Tulen huomamaan millaista on vanheta vääjäämättömästi ja kulumista ja kipua ei saa pois enää kuntoilemalla tai asenteella. Tulen väsymään aika tavalla, kun omaishoidettavani kasvavat aikuiseen mittaan. Nautin kuitenkin ihan vain olemassaolosta. Tajuan, että elämä itsessään riittää, en tavoittele muuta kuin kuluvaa päivää.

Suuremmassa mittakaavassa en näe mitään suuria muutoksia, en siinäkään. Olen lähinnä murheissani itseäni nuorempien ihmisten arvomaailman ja etiikan julmistumisesta. Ihmiset ovat tosi verenhimoisia ja kostonhaluisia toisilleen nykyään. Omassa nuoruudessani oli hienoa taistella apartheidia vastaan ja tehdä kaikkensa, jotta eri väriset ja eri kulttuuriset ihmiset "ojentaisivat käden toisilleen ympäri Maapallon". Oli valistunutta olla laajakatseinen. Nykyään sitä kaikkea yritetään rikkoa mahdollisimman kiivaasti. Ihmiset lokeroituvat ja vihaavat enemmän kuin ennen.

Toivottavasti erittäin antoista aikaa, elämäni kiireisempiä vuosia. Rakennan samaan aikaan elämääni niin ammatillisessa mielessä kuin taloudellisesti ja kasvattamalla perhettä. Suuri suku, mutta myös paljon iäkkäitä ihmisiä siinä - toivottavasti yhteisiä vuosia on edessä useita.

Maailman mittakaavasta en tiedä. En usko, että Suomi menee enää huonompaan jamaan. Uskon, että maailma on parempi paikka elää kymmenen vuoden kuluttua. Toivon Lähi-Idän rauhaa. 

Lapseni täysi-ikäistyvät ja löytävät hyvät opiskelupaikat, mikäli se minusta riippuu. Ainakin hyvällä radalla, toistaiseksi.

Minä itse olen jo saanut tuta vanhenemisen oireet vaikka liikunnallinen olenkin. Ammatillisesti olen jo nyt risteyksessä. Jos tästä menestyksellä selviän, suunta parhaimmillaan stressaava, mutta vakaa. Enkä tiedä kuinka senkään kestän. Se huonompi vaihtoehto on olla keski-ikäinen yt-tuulten riepoteltavana... ja sitä rataa.

Vanhempani ja appivanhempani tulevat varmuudella kuolemaan tuona aikana. En tiedä miten nykyinen katkeruuteni molempia tahoja kohtaan siinä vaiheessa kääntyy.

Eniten huolestuttaa terveys. Suurin ilo ja toivo tulee lasteni kautta.

Synkkää paskaa